KKO:2026:72

Raiskauksesta syytetty A oli syytteen kiistäessään vedonnut lääketieteen lisensiaatin antamaan asiantuntijalausuntoon, jossa oli arvioitu asianomistajan psyykkisistä oireista esitettyjä potilasasiakirjoja ja asianomistajaa koskevissa lääkärinlausunnoissa tehtyä syy-yhteysarviointia. Käräjäoikeuden tuomittua A:n raiskauksesta hän oli hovioikeudessa vedonnut lisäksi oikeuspsykologian dosentin antamaan asiantuntijalausuntoon, jossa oli arvioitu asianomistajan kertomuksen luotettavuutta. A vaati lausuntojen hankkimisesta aiheutuneiden kustannusten korvaamista valtion varoista, koska hänelle oli määrätty puolustaja.

Kysymys siitä, olivatko asiantuntijalausunnot olleet tarpeen asian selvittämiseksi ja tuliko niistä aiheutuneet kustannukset siten korvata valtion varoista. (Ään.)

ROL 2 luku 10 § 1 mom

OikeusapuL 4 § 2 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio 9.4.2024 nro 24/115623 ja Vaasan hovioikeuden tuomio 19.12.2024 nro 24/141534 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Antti Oinas ja lautamiehet sekä hovioikeudessa hovioikeudenneuvokset Harri Kurkinen ja Anne Saranpää sekä asessori Anna Karlsson.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hänelle korvataan valtion varoista todistelukustannuksina lääketieteen lisensiaatti X:n asiantuntijalausunnosta aiheutuneet kulut 3 049,70 euroa ja oikeuspsykologian dosentti Y:n asiantuntijalausunnosta aiheutuneet kulut 2 430 euroa.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Syyttäjä ja asianomistaja ovat käräjäoikeudessa vaatineet A:lle rangaistusta raiskauksesta. Asianomistaja on lisäksi vaatinut A:n velvoittamista suorittamaan hänelle korvausta kärsimyksestä ja psyykkisen terveydentilan häiriintymisenä (traumaperäinen stressihäiriö) ilmenneestä henkilövahingosta. A on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen ja vaatinut syytteen sekä korvausvaatimusten hylkäämistä. Keskeinen näyttökysymys asiassa on koskenut sitä, onko asianomistaja ollut humalatilan takia kykenemätön puolustamaan itseään taikka muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. Riitaa on ollut myös siitä, ovatko ja jos niin miltä osin asianomistajan psyykkiset oireet aiheutuneet väitetystä rikoksesta.

2. Syyttäjä ja asianomistaja ovat syytteen tueksi vedonneet todisteina muun ohella asianomistajaa koskeviin lääkärinlausuntoihin. Asianomistaja on lisäksi vedonnut potilaskertomustietoihin sekä vahingonkorvausvaatimuksensa tueksi oikeudenkäyntiä varten annettuun lääkärinlausuntoon 1.12.2023. A on muun ohella vedonnut lääketieteen lisensiaatti X:n antamaan asiantuntijalausuntoon. A, jolle on käräjäoikeudessa määrätty oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilaki) nojalla puolustaja, on käräjäoikeudessa vaatinut valtion varoista korvattavaksi mainitusta lausunnosta aiheutuneet kustannukset.

3. Käräjäoikeus on asiassa esitettyä todistelua arvioituaan katsonut A:n syyllistyneen raiskaukseen ja velvoittanut tämän suorittamaan vahingonkorvauksia asianomistajalle. Käräjäoikeus on hylännyt A:n vaatimuksen X:n lausunnon kustannuksen korvaamisesta. Käräjäoikeus on katsonut, ettei sen esittäminen ollut ollut tarpeen ottaen huomioon, että lausunnossa oli ainoastaan toistettu A:n asiassa myös esittämän lääketieteen tohtori, psykiatrian dosentti Z:n antaman asiantuntijalausunnon keskeiset johtopäätökset.

4. A on vaatinut valituksessaan hovioikeudelle, että syyte ja korvausvaatimukset hylätään ja että X:n asiantuntijalausunnosta aiheutuneet kustannukset korvataan valtion varoista. A on hovioikeudessa vedonnut lisäksi psykologian tohtori, oikeuspsykologian dosentti Y:n antamaan asiantuntijalausuntoon ja vaatinut, että myös siitä aiheutuneet kustannukset korvataan valtion varoista.

5. Hovioikeus on hylännyt syytteen ja asianomistajan korvausvaatimukset. Hovioikeus on hylännyt A:n vaatimuksen X:n ja Y:n lausunnoista aiheutuneiden kustannusten korvaamisesta katsoen lausuntojen koskeneen keskeisiltä osiltaan henkilötodistelun uskottavuuden ja riittävyyden arviointia, joka kuuluu tuomioistuimelle. Lausunnot ovat hovioikeuden mukaan vertautuneet oikeustieteellisiin lausuntoihin eivätkä ne siten olleet olleet asian selvittämisen kannalta tarpeellisia.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

6. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, ovatko lääketieteen lisensiaatti X:n ja oikeuspsykologian dosentti Y:n antamat asiantuntijalausunnot olleet tarpeen asian selvittämiseksi ja onko niistä aiheutuneet kustannukset korvattava A:lle valtion varoista ensisijaisesti puolustajan määräyksen perusteella. Jos näin katsotaan olevan, kysymys on myös korvattavien kustannusten määrästä.

Säännökset ja tulkinta-aineisto

7. Rikosoikeudenkäyntilain 2 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan puolustajan saaneelle vastaajalle korvataan todistelusta aiheutuneet kustannukset noudattaen, mitä oikeusapulain 4 §:n 2 momentissa säädetään.

8. Oikeusapulain 4 §:n 2 momentin mukaan valtion varoista suoritetaan oikeusapua saaneen asianosaisen nimeämälle todistajalle maksettavat korvaukset. Muut oikeusapua saaneen toimesta tuomioistuimessa tapahtuneesta todistelusta aiheutuneet kustannukset korvataan valtion varoista, jos todistelu on ollut asian selvittämiseksi tarpeen.

9. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan asianosaisella on oikeus esittää haluamansa näyttö asian tutkivalle tuomioistuimelle, jollei laissa toisin säädetä. Saman luvun 5 §:n 1 momentin mukaan yleisesti tunnetusta seikasta näyttö ei ole tarpeen. Luvun 8 §:n 1 ja 2 kohdan mukaan tuomioistuimen on evättävä näyttö, joka koskee asiaan vaikuttamatonta seikkaa tai on muuten tarpeeton. Edelleen mainitun luvun 34 §:n mukaan asiantuntijaa kuullaan erityisiä tietoja vaativista kokemussäännöistä sekä niiden soveltamisesta asiassa ilmenneisiin seikkoihin. Vielä saman luvun 36 §:n 1 momentin mukaan asiantuntija antaa lausuntonsa kirjallisesti.

10. Oikeusapulain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on lain 4 §:n 2 momentin perusteluissa (HE 82/2001 vp s. 84 ja 85) todettu, että oikeusavun saajan toimesta tapahtuneesta todistelusta aiheutuneiden kustannusten korvaamisen valtion varoista olisi kuuluttava oikeusavun tuottamiin etuuksiin kuten myös hänen osuutensa asiantuntijatodistelusta tuomioistuimessa aiheutuneista kustannuksista.

11. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun uudistamiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on asiantuntijaa koskevien säännösten perusteluissa (HE 46/2014 vp s. 99) todettu, että tuomioistuin soveltaa yleisiä kokemussääntöjä viran puolesta. Asiantuntijalta edellytetään erityisiä tietoja, jotka käytännössä saadaan koulutuksen tai kokemuksen taikka molempien kautta. Tyypillisiä asiantuntijoita ovat esimerkiksi lääkärit. Hallituksen esityksessä on todettu (s. 55) myös, että asiantuntijalausunnolla pyritään saamaan valaistusta sellaisista erityisiä tietoja vaativista kysymyksistä, jotka ovat tuomioistuimen asiantuntemuksen ulkopuolella.

Arvioinnin lähtökohdat

12. Korkein oikeus toteaa, että todistelusta aiheutuneiden kustannusten korvaamista koskevan oikeusapulain 4 §:n 2 momentin toisen virkkeen soveltaminen edellyttää tapauskohtaista harkintaa siitä, onko todistelu ollut tarpeen asian selvittämiseksi. Säännöstä sovelletaan rikosoikeudenkäyntilain 2 luvun 10 §:n 1 momentin nojalla myös puolustajan määräyksen saaneen vastaajan todistelusta aiheutuneisiin kustannuksiin. Tätä tapauskohtaista harkintaa ohjaavat yhtäältä pyrkimys välttää oikeudenkäynnissä esitettävän todistelun ja siitä aiheutuvien kustannusten aiheetonta paisumista sekä toisaalta perus- ja ihmisoikeutena turvattua oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin koskevat vaatimukset. Vakavissa rikosasioissa vastaajan puolustautumismahdollisuuksilla on korostunut merkitys.

13. Harkinta todistelusta aiheutuneiden kustannusten korvaamisesta tehdään yleensä jälkikäteen tilanteessa, jossa tuomioistuin on oikeudenkäynnin aikaisemmassa vaiheessa sallinut asianosaisen vedota kyseiseen todisteluun. Jälkikäteistä harkintaa tehdessään tuomioistuimella on jo tiedossaan kaikki asiassa esitetty näyttö sekä asianosaisten esittämät väitteet ja näkökohdat. Sen sijaan todistelun sallimista tai epäämistä koskeva harkinta tehdään usein ennen kuin tuomioistuin on ottanut ainakaan kokonaisuudessaan oikeudenkäyntiaineistoa vastaan. Todistelun sallimista tai epäämistä harkitessaan tuomioistuimella ei siten yleensä ole käytössään kaikkia arvioinnin kannalta olennaisia seikkoja, toisin kuin harkittaessa vaatimusta todistelusta aiheutuneen kustannuksen korvaamisesta. Näin ollen yksinomaan se, että tuomioistuin on sallinut todisteeseen vetoamisen, ei vielä osoita todisteen esittämisen olleen tarpeen asian selvittämiseksi ja siten riittävä peruste katsoa, että siitä aiheutunut kustannus on korvattava valtion varoista oikeusapulain 4 §:n 2 momentin nojalla.

14. Korkein oikeus toteaa, että oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 34 §:n ja 36 §:n 1 momentin mukaisesta asiantuntijalausunnosta aiheutunut kustannus voi tulla oikeusapulain 4 §:n 2 momentin nojalla korvattavaksi valtion varoista asian selvittämiseksi tarpeellisena todisteluna. Edellytyksenä on tällöinkin, että asiantuntijalausunnon hankkiminen on ollut tarpeen asian selvittämiseksi.

15. Kun oikeusapulain 4 §:n 2 momenttia sovelletaan asiantuntijatodistelusta aiheutuneiden kustannusten korvaamiseen, tulee ottaa huomioon se, mistä kysymyksestä asiantuntijalta on lausuntoa pyydetty, sekä asiantuntijalausunnon sisältö. Selvää on, että tarpeellisena ei voida pitää asiantuntijalausuntoa, joka koskee vain yleisesti tunnettua seikkaa tai seikkaa, joka on asiaan vaikuttamaton.

16. Edelleen asiantuntijalausunnon tarpeellisuutta harkittaessa tulee ottaa huomioon, millaisia väitteitä puolustajan määräyksen tai oikeusapua saaneen asianosaisen vastapuoli on asiassa esittänyt, millaiseen todisteluun väitteiden tueksi on vedottu ja onko asiantuntijatodistelun esittämistä voitu sen nimeämishetkellä pitää tältä kannalta perusteltuna. Harkinnassa tulee ottaa huomioon myös asian laatu ja merkitys asianosaiselle.

17. Seksuaalirikosasioissa on tavanomaista, että syyttäjä ja asianomistaja vetoavat todisteina asianomistajaa tutkineiden tai hoitaneiden lääkäreiden lausuntoihin näyttääkseen toteen, että asianomistajalle on aiheutunut väitetystä rikoksesta ruumiinvammoja tai psyykkisen terveydentilan häiriintymisenä ilmenevä henkilövahinko. Tällaisella todistelulla pyritään yleensä osoittamaan yhtäältä, että seksuaalirikos on ylipäätään tapahtunut, ja toisaalta, että asianomistajalle on aiheutunut hänen korvausvaatimuksensa perusteena oleva henkilövahinko. Syyttäjän ja asianomistajan esittämä lääketieteellinen todistelu perustuu tyypillisesti asianomistajasta välittömästi tehtyihin havaintoihin, eikä vastaajalla yleensä käytännössä ole mahdollisuutta tällaisiin havaintoihin perustuvan vastatodistelun esittämiseen. Jos vastaaja tahtoo pyrkiä horjuttamaan syyttäjän ja asianomistajan esittämää lääketieteellistä todistelua, hänellä saattaa olla perusteltu tarve oman lääketieteellisen asiantuntijalausunnon hankkimiseen.

18. Todistajanpsykologian kokemussäännöt koskevat puolestaan todistelun arviointia. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentista ilmenevin tavoin todistelun arvioiminen on tuomioistuimen tehtävä. Tuomioistuin nojautuu näytön arvioinnissa erilaisiin kokemussääntöihin. Myös todistajanpsykologiaa koskevaan tutkimustietoon perustuvien vakiintuneiden kokemussääntöjen soveltaminen tapahtuu tuomioistuimissa yleensä viran puolesta. Joissain tapauksissa asiassa esitetyn todistelun arvioinnissa voi kuitenkin olla tarpeen hyödyntää todistajanpsykologista asiantuntijalausuntoa sellaisista kokemussäännöistä, joista tuomioistuimella ei muutoin ole tietoa.

Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa

Arviointia koskevista lähtökohdista

19. A:ta on syytetty raiskauksesta eli rangaistusasteikoltaan vakavasta rikoksesta. Asiassa on ollut riidatonta, että A oli ollut sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa työntymällä sormellaan asianomistajan emättimeen. Riidatonta on ollut myös se, että A oli yrittänyt työntyä sukuelimellään asianomistajan emättimeen. Riitaista asiassa on ollut se, onko asianomistaja ollut tiedottomuuden tai muun avuttoman tilan takia kykenemätön puolustamaan itseään taikka muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. A on kiistänyt syytteen. Hänen mukaansa seksuaalinen kanssakäyminen oli tapahtunut asianomistajan valveilla ollessa ja yhteisymmärryksessä. Seksuaaliselle kanssakäymiselle ei ole ollut ulkopuolista silminnäkijätodistelua eikä muuta ulkopuolista suoraa todistelua. Syytteen tueksi esitetty näyttö on perustunut merkittäviltä osin asianomistajan kertomukseen, kahden todistajan välittömästi syytteessä tarkoitettua tapahtumaa edeltävistä ja sen jälkeisistä seikoista kertomaan sekä asianomistajaa koskeviin lääkärinlausuntoihin ja muihin potilasasiakirjoihin.

20. Lääketieteen lisensiaatti X:n antama asiantuntijalausunto koskee psykiatrian ja oikeuspsykologian dosentti Y:n lausunto oikeuspsykologian alan kokemussääntöjä. Lausunnoissa käsitellyt kysymykset ja todistusteemat, joihin lausunnot ovat liittyneet, ovat olleet käsiteltyyn rikosasiaan nähden merkityksellisiä. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat ottaneet vastaan X:n lausunnon ja hovioikeus siellä esitetyn Y:n lausunnon.

21. Asiassa on seuraavaksi arvioitava, koskevatko X:n ja Y:n lausunnot asian ratkaisemiseksi tarpeellisia erityistä tietoa vaativia kokemussääntöjä ja niiden soveltamista asiassa ilmenneisiin seikkoihin. Todistelun tarpeellisuuden arvioinnissa on otettava huomioon myös syyttäjän ja asianomistajan tuossa vaiheessa nimeämä todistelu sekä se oikeudenkäynnin tilanne, jossa A on mainittuihin asiantuntijalausuntoihin vedonnut.

Psykiatrian alan asiantuntijalausunto

22. Syyttäjä ja asianomistaja ovat esittäneet kirjallisina todisteina muun ohella kaksi lääkärinlausuntoa sekä asianomistaja vielä kolmannen lääkärinlausunnon ja asianomistajaa koskeneita potilaskertomustietoja. Näiden todistusteemoiksi on ilmoitettu asianomistajan kertomuksen uskottavuuden arviointi sekä asianomistajan nimeämän lääkärinlausunnon 1.12.2023 teemaksi korvausvaatimuksen peruste ja määrä.

23. A on esittänyt muun ohella kaksi psykiatrian alan lausuntoa, joista X:n lausunnon teemaksi on ilmoitettu asianomistajan diagnoosien epäluotettavuus ja asianomistajan kertomuksen epäuskottavuus. X:ltä on pyydetty lausuntoa siitä, kuinka luotettavasti asianomistajan oireista voi päätellä syy-yhteyttä väitettyyn seksuaalirikostapahtumaan. X:n käytettävissä on ollut asianomistajasta laadittuja ja syytteen tueksi nimettyjä lääkärinlausuntoja sekä potilasasiakirjoja. X on lausunnossaan muun ohella käynyt läpi psykiatrisen diagnoosin tekemisen perusteita ja päätynyt siihen, että asianomistajasta tehdyt diagnoosit ovat perustuneet puutteelliseen selvitykseen. Lausunnon mukaan X:n käytössä olleiden asiakirjojen perusteella ei voida osoittaa asianomistajan oireilun syy-yhteyttä väitettyyn seksuaalirikostapahtumaan tai siihen, onko asianomistaja joutunut seksuaalirikoksen kohteeksi.

24. Korkein oikeus toteaa, että X:n lausunto on liittynyt asianomistajan kertomuksen tueksi esitetyn tukitodistelun horjuttamiseen ja siten kysymys on ollut todistelusta syytettä vastaan. Lisäksi X:n lausunto on koskenut asianomistajan traumaperäisestä stressihäiriöstä tehdyn diagnoosin oikeellisuutta, ja tältä osin kysymys on ollut todistelusta asianomistajan vahingonkorvausvaatimuksen kiistämisen tueksi. Lausunto on koskenut erityisiä psykiatrian alan diagnostisia menetelmiä, lääketieteellisiä kokemussääntöjä, niitä koskevia arvioita sekä näiden kokemussääntöjen soveltamista asiassa esitettyihin asianomistajaa koskeneisiin aikaisempiin lääkärinlausuntoihin ja potilaskertomustietoihin. Korkein oikeus toteaa, että lääketieteellisessä syy-yhteyden ja diagnoosin oikeellisuuden arvioinnissa on ollut kysymys erityisistä lääketieteen alan kokemussäännöistä, jollaisten soveltaminen edellyttää erityisasiantuntemusta. Mainittu puoltaa X:n lausunnosta aiheutuneen kustannuksen korvaamista.

25. Tässä asiassa asianomistajan esittämässä psykiatrian erikoislääkäri Å:n lausunnossa 1.12.2023 on esitetty arvio, jonka mukaan asianomistajan oirekokonaisuus oli erittäin todennäköisesti tämän syytteen ajankohtana kokeman seksuaalisen väkivallan seurausta. Lisäksi Å on vahvistanut lausunnossaan työterveyslääkäri Ä:n aiemman diagnoosin perusteet asianomistajan traumaperäisestä stressihäiriöstä asianmukaisiksi ja todennut asianomistajan kärsivän traumaperäisestä stressihäiriöstä edelleen. Asianomistaja oli nimennyt Å:n lausunnon todisteeksi ennen pääkäsittelyä käräjäoikeudessa, ja sen johtopäätökset ovat vaikuttaneet tukevan merkittävästi syytettä ja vahingonkorvausvaatimusta. Tässä tilanteessa A:lla on ollut perusteltu tarve esittää vastatodisteluna psykiatrian alan asiantuntijalausunto ennen käräjäoikeuden pääkäsittelyä. Mainitut seikat puoltavat vahvasti X:n lausunnon katsomista tarpeelliseksi tässä asiassa.

26. Lisäksi asiassa on ilmennyt, että A:n aiemmin esittämän psykiatrian dosentti Z:n lausunnon antamisen aikaan A:lla tai Z:lla ei ole ollut käytössä Å:n lausuntoa, joten Z:lla ei ole ollut mahdollisuutta arvioida siinä esitettyjen johtopäätösten asianmukaisuutta. Z:n ja X:n lausuntojen toimeksiannot ja sisällöt eivät ole olleet yhteneväiset. X:n lausunto ei siten ole ollut päällekkäistä todistelua asiassa esitetyn Z:n lausunnon kanssa.

27. Syytteen ja korvausvaatimusten tueksi esitettyä todistelua, syytteen vakavuutta ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia kokonaisuutena arvioiden Korkein oikeus katsoo, että A:n asiassa hankkima X:n psykiatrian alan asiantuntijalausunto on ollut tarpeellinen oikeusapulain 4 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Todistajanpsykologian alan asiantuntijalausunto

28. Y:n lausunnosta ilmenee A:n pyytäneen häneltä lausuntoa asianomistajan kertomuksen luotettavuuden arvioinnista. Lausunnon mukaan Y:n käytettävissä on ollut esitutkintapöytäkirja, käräjäoikeuden tuomio ja tallenne asianomistajan kuulemisesta todistelutarkoituksessa käräjäoikeudessa. Lausunnossa esitellään oikeuspsykologian alan tutkimustuloksia totuusperäisten ja perättömien raiskausta koskevien rikosilmoitusten sisällöistä sekä käydään läpi asianomistajan esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa antaman kertomuksen luotettavuutta arvioimalla sitä perättömien rikosilmoitusten ominaispiirteitä hyödyntäen. Johtopäätöksenään Y on kyseenalaistanut asianomistajan kertomuksen luotettavuuden.

29. Korkein oikeus toteaa, että Y:n lausunnolla on pyritty asianomistajan kertomuksen luotettavuuden ja siten syytteen tueksi esitetyn todistelun horjuttamiseen. Kertomuksen luotettavuuden arviointiin on sisältynyt oikeuspsykologian alan kokemussääntöjen soveltamista.

30. A on vedonnut Y:n lausuntoon hovioikeudessa tilanteessa, jossa käräjäoikeus oli lukenut raiskauksen hänen syykseen. Asianomistaja oli kertonut tapahtumista ennen seksuaalista kanssakäymistä ja erityisesti heti heräämisensä jälkeen kertomansa mukaan käynnissä olleesta seksuaalisesta teosta tekemistään havainnoista. Asianomistajan kertomus on edellä kohdassa 19 todetulla tavalla ollut keskeistä syytettä tukevaa näyttöä.

31. A:lle määrätty puolustaja on voinut hovioikeudessa kyseenalaistaa asianomistajan kertomuksen luotettavuuden myös ilman asiantuntijan lausuntoa, ja hovioikeuden on A:n valitusasiaa ratkaistessaan tullut viran puolestakin ottaa huomioon vallitsevat henkilötodistelun luotettavuuden arviointia koskevat käsitykset, joita on kuvattu myös Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä, esimerkiksi ratkaisussa KKO 2013:96 (kohta 8). Y:n lausunto on kuitenkin sisältänyt täsmällisempää tutkimustietoa raiskausta koskevien perättömien rikosilmoitusten ominaispiirteistä. Korkein oikeus katsoo, että lausunto on koskenut sellaisia seikkoja, joita ei voida pitää siten vakiintuneina, että todistelun esittämistä voitaisiin pitää tarpeettomana.

32. Johtopäätöksenään edellä todetusta Korkein oikeus toteaa, että A:n osalta psykologin lausunnossa on ollut kyse puolustautumisesta vakavaa rikosta koskevaa syytettä vastaan tilanteessa, jossa käräjäoikeus jo oli katsonut hänen vastoin kiistämistään syyllistyneen syytteessä tarkoitettuun rikokseen. Asianomistajan kertomus on ollut keskeinen näyttö syytteen tueksi. Korkein oikeus katsoo, että tässä tilanteessa A:lla on puolustautumismahdollisuuksiensa turvaamiseksi ollut perusteltu tarve esittää hankkimansa oikeuspsykologian alan asiantuntijan lausunto hovioikeudessa. Kun lausunto koskee uutta tietoa perättömistä raiskausta koskevista rikosilmoituksista, Korkein oikeus katsoo, että Y:n lausunto on ollut asian selvittämisen kannalta tarpeellinen.

Johtopäätös

33. X:n ja Y:n lausunnot ovat olleet asian ratkaisemiseksi tarpeellisia, joten A:lla on oikeus saada valtion varoista korvausta niiden hankkimisesta aiheutuneista kustannuksista rikosoikeudenkäyntilain 2 luvun 10 §:n 1 momentin ja oikeusapulain 4 §:n 2 momentin nojalla.

Korvauksen määrää koskeva arviointi

34. Rikosoikeudenkäyntilain 2 luvun 10 §:n 1 momentin ja oikeusapulain 4 §:n 2 momentin nojalla korvattavien kustannusten tulee myös määrällisesti olla tarpeellisia. Tämä merkitsee sitä, että lausunnon hankkimisesta aiheutuneena kustannuksena voidaan valtion varoista korvata vain määrä, jota voidaan pitää asianmukaisena ottaen huomioon asiantuntijan asiantuntemuksen taso, lausuntotehtävän laatu ja laajuus sekä asiantuntijan tekemän työn määrä.

35. A on vaatinut X:n lausuntokustannuksena korvattavaksi 3 049,70 euroa. Lausuntoa koskevasta laskusta ilmenee, että vaatimuksen perustana on noin yhdeksän tunnin työ sekä erinäiset maksukulut. Asiakirjoista ilmenee, että X:n lausunnon perustana on ollut noin 20 sivun potilasasiakirja-aineisto. Ottaen huomioon aineiston määrän sekä X:n koulutuksen ja kokemuksen Korkein oikeus harkitsee tämän lausunnosta korvattavaksi tarpeelliseksi kustannukseksi 2 000 euroa.

36. Korkein oikeus harkitsee Y:n lausunnosta aiheutuneeksi tarpeelliseksi kustannukseksi A:n tältä osin vaatiman määrän.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

Valtion varoista maksetaan A:lle korvauksena lääketieteen lisensiaatti X:n lausunnon hankkimisesta aiheutuneesta kustannuksesta 2 000 euroa ja oikeuspsykologian dosentti Y:n lausunnon hankkimisesta aiheutuneesta kustannuksesta 2 430 euroa eli yhteensä 4 430 euroa.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Tuomo Antila, Juha Mäkelä, Timo Ojala (eri mieltä) ja Kaarlo Hakamies (eri mieltä). Esittelijä Anssi Rantala (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Määräaikainen oikeussihteeri Rantala: Esittelijän mietintö on Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen perustelujen kohtien 1—34 osalta. Kohtien 35 ja 36 osalta esittelijä esitti, että Korkein oikeus lausuisi perusteluinaan ja lopputuloksenaan seuraavaa.

A on vaatinut X:n lausuntokustannuksena korvattavaksi 3 049,70 euroa. Lausuntoa koskevasta laskusta ilmenee, että vaatimuksen perustana on noin yhdeksän tunnin työ sekä erinäiset maksukulut. Asiakirjoista ilmenee, että X:n lausunnon perustana on ollut noin 20 sivun potilasasiakirja-aineisto. Ottaen huomioon aineiston suppeuden sekä X:n koulutuksen ja kokemuksen Korkein oikeus katsonee tämän lausunnosta korvattavaksi tarpeelliseksi kustannukseksi 800 euroa.

A on vaatinut Y:n lausuntokustannuksena korvattavaksi 2 430 euroa. A ei ole esittänyt lausuntoa koskevaa laskua tai muuta erittelyä vaaditusta määrästä. Y:n lausunnon perustana on ollut esitutkinta-aineisto, käräjäoikeuden tuomio ja käräjäoikeustallenne asianomistajan kuulemisesta. Ottaen huomioon aineiston määrän, Y:n koulutuksen ja kokemuksen sekä laskun tai muun määräerittelyn puuttumisen Korkein oikeus katsonee tämän lausunnosta korvattavaksi tarpeelliseksi kustannukseksi 1 600 euroa.

Oikeusneuvos Hakamies: Olen samaa mieltä Korkeimman oikeuden tuomion kohtien 1–19 osalta. Kohtien 20–36 asemesta lausun seuraavaa.

Asiassa on kysymys oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 36 §:n 1 momentissa tarkoitetun kirjallisen asiantuntijalausunnon hankkimisesta aiheutuneiden kustannusten korvaamisesta valtion varoista oikeusapulain 4 §:n 2 momentin nojalla. Tällaisen lausunnon korvaamisen yleisenä edellytyksenä on, että sen laatijaa voidaan pitää oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 35 §:n 1 momentin mukaisena asiantuntijana, jonka on oltava rehellinen ja alallaan taitavaksi tunnettu. Totean, että asiantuntijan kelpoisuusedellytysten arviointiin vaikuttaa keskeisesti kunkin alan omat erityispiirteet eikä niitä voida määritellä tyhjentävästi. Merkitystä voidaan antaa esimerkiksi suoritetuille tutkinnoille ja julkaisutoiminnalle, mutta myös alan työkokemukselle.

Nyt käsiteltävässä tapauksessa en katso lääketieteen lisensiaatti X:n ammatillisesta ja tieteellisestä toiminnasta esitetyn selvityksen perusteella hänen täyttävän oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 35 §:n 1 momentissa säädettyjä vaatimuksia toimia asiantuntijana psykiatrian alalla. Hylkään A:n vaatimuksen X:n palkkion korvaamisesta jo pelkästään tällä perusteella.

Velvollisena lausumaan X:n palkkion määrästä katson, että arvioinnissa on otettava huomioon aineiston laajuuden lisäksi hänen koulutuksensa ja työkokemuksensa sekä lausunnon laatu. Merkitystä on myös asiassa muiden asiantuntijoiden perimien palkkioiden määrillä. Katson valtion varoista korvattavaksi kohtuulliseksi palkkion määräksi siten 400 euroa.

Oikeuspsykologian ja kriminaalipsykologian dosentti Y:n lausunnon osalta totean seuraavaa. Ottaen huomioon hänen koulutuksensa ja perehtyneisyytensä oikeuspsykologian alalla vuodesta 1996 lähtien, Y:tä on pidettävä oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 35 §:ssä tarkoitettuna asiantuntijana.

Y:n lausunnon tarpeellisuutta arvioidessani totean, että Y:n toimeksiantona käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeen on ollut asianomistajan kertomuksen luotettavuuden tarkastelu. Aineistona on ollut asian esitutkintapöytäkirja, käräjäoikeuden tuomio sekä käräjäoikeuden tallenne asianomistajan kuulemisesta.

Hovioikeus on katsonut, että lausunto on koskenut keskeisiltä osiltaan henkilötodistelun uskottavuuden ja riittävyyden arviointia, joka kuuluu tuomioistuimelle, eikä siihen ole liittynyt sellaisia erityisasiantuntemusta koskevia kysymyksiä, jotka perustaisivat sen korvattavuuden. Hyväksyn tältä osin hovioikeuden perustelut. Totean myös, ettei hovioikeus ole muutoinkaan tukeutunut ratkaisunsa perusteluissa lausuntoon niin, että sitä voitaisiin pitää jälkikäteen arvioidenkaan tarpeellisena asian selvittämiseksi.

Katson edelleen, että hovioikeudella on ollut selvästi paremmat edellytykset arvioida asianomistajan kertomuksen luotettavuutta kuin Y:llä. Kuultavan kertomuksen luotettavuuden arvioinnissa on merkitystä paitsi kertomuksen keskeisen sisällön johdonmukaisuudella, realistisuudella, muuttumattomuudella ja yksityiskohtien runsaudella, erityisesti myös sillä seikalla, saako kertomus tukea muusta todistelusta. Hovioikeudella on ollut käytettävissään kaikki näyttö, joka on esitetty välittömästi suullisessa pääkäsittelyssä. Asianosaisilla ja heidän avustajillaan on ollut tällöin mahdollisuus riitauttaa todistelun luotettavuus ja esittää muutoinkin näkemyksensä näytön riittävyydestä. Tähän nähden asianosaisenkaan näkökulmasta tällaisen asianomistajan kertomuksen luotettavuutta yleisesti koskevan lausunnon pyytämistä ei ole voitu pitää käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeen tarpeellisena.

Velvollisena lausumaan Y:n palkkion määrästä totean, että Y on lausunnossaan arvioinut asianomistajan kertomusta siitä näkökulmasta, onko se sisältänyt tekaistuille raiskausilmoituksille ominaisia piirteitä. Y on tukeutunut oikeuspsykologisiin tutkimuksiin, joissa on havaittu perättömien ja todellisten raiskausilmoitusten välillä tilastollisesti merkitseviä eroja siitä, miten yksityiskohtaisesti raiskauksen uhri kuvaa erilaisia uhrin ja tekijän väliseen vuorovaikutukseen liittyviä seikkoja. Katson, että jo lähtökohtaisesti näiden erojen tilastollisiin todennäköisyyksiin perustuvan tutkimuksen käyttö yksittäisen tuomioistuimen käsiteltävänä olevan kertomuksen luotettavuuden arvioinnin tukena sisältää merkittäviä epävarmuustekijöitä. Erityisesti tilanteessa, jossa on väitetysti tapahtunut raiskaus uhrin ollessa päihtymyksen vuoksi tiedottomassa tilassa, uhrin kertomukselta ei voida odottaakaan, että siinä kuvattaisiin yksityiskohtaisesti uhrin ja tekijän välistä vuorovaikutusta raiskaustilanteessa. Ottaen huomioon käytettyihin menetelmiin liittyvät epävarmuustekijät valtion varoista ei ole aihetta korvata sen laatimisesta aiheutuneina kuluina enempää kuin kohtuulliseksi harkitut 500 euroa.

Oikeusneuvos Ojala: Olen eri mieltä todistajanpsykologian alan asiantuntijalausunnon tarpeellisuudesta. Lausun kohtien 28–33 asemesta seuraavan.

Todistajanpsykologian alan kokemussäännöt koskevat seikkoja, joilla katsotaan olevan merkitystä henkilötodistelun luotettavuuden arvioinnissa. Todistajanpsykologisen tiedon avulla pyritäänkin tunnistamaan henkilötodisteluun liittyviä virhelähteitä.

Tuomioistuimet joutuvat kaikissa henkilötodistelua käsittävissä asioissa soveltamaan erilaisia kokemussääntöjä todistelun luotettavuuden arvioinnissa. Tällaisiin tuomioistuimen soveltamiin kokemussääntöihin voivat kuulua myös todistajanpsykologiaa koskevan alan kokemussäännöt ilman, että niistä esitetään yksittäisessä tapauksessa asiantuntijatodistelua. Todistajanpsykologiassa yleisesti hyväksytyt kokemussäännöt voivat olla oikeudenkäynnissä toimiville tahoille kokemuksen ja koulutuksen kautta riittävästi tunnettuja tai oikeuskäytännön kautta vakiintuneita ja siten sellaisia yleisiä kokemussääntöjä, joita voidaan henkilötodistelun arvioinnissa soveltaa viran puolesta.

Huomioon on otettava myös, että todistajanpsykologiset kokemussäännöt ja niiden soveltaminen yksittäistapaukseen antavat ainoastaan apuvälineitä kertomuksen virhelähteiden havaitsemiseen. Koska kertomuksen luotettavuuden arviointiin liittyy näiden kokemussääntöjen soveltamisenkin jälkeen epävarmuutta, kertomuksen luotettavuutta joudutaan arvioimaan myös muun todistelun avulla. Rikosasioissa asianomistajan todentuntuinen ja vakuuttavakin kertomus tarvitsee virheettömyyden varmistamiseksi tuekseen välillistä näyttöä esimerkiksi väitetyn rikoksen jälkeisistä tapahtumista ja seurauksista. Lisäksi seksuaalirikosasioissa vastaajan mahdollisesti esittämää vaihtoehtoista tapahtumien kuvausta tulee arvioida huolellisesti.

Monesta muusta rikostyypistä poiketen seksuaalirikoksissa suoran ja yksiselitteisen näytön hankkiminen jo tekojen luonteen vuoksi on usein vaikeaa. Näin on ollut myös tässä tapauksessa. Korkein oikeus on oikeuskäytännössään hyväksynyt sen oikeuspsykologisessa kirjallisuudessa hyväksytyn näkemyksen, jonka mukaan henkilötodistelun luotettavuutta ei voida juurikaan perustaa henkilön puhetavasta, ilmeistä ja eleistä taikka tunnereaktiosta oikeudenkäynnissä tehtävien havaintojen ja vaikutelmien varaan. Suurempi merkitys on kertomuksella itsessään, kuten sen keskeisen sisällön johdonmukaisuudella, realistisuudella ja muuttumattomuudella sekä yksityiskohtien runsaudella. Vaikka näytön riittävyyttä arvioitaessa keskitytään rikoksen tunnusmerkistön täyttymisen kannalta merkityksellisiin seikkoihin, voidaan kuultavien uskottavuutta ja heidän kertomustensa luotettavuutta tarkasteltaessa pitää merkityksellisinä myös sellaisia kertomusten osia, jotka eivät liity välittömästi rikoksen tunnusmerkkeihin. (KKO 2013:96, kohta 8 ja KKO 2021:5, kohta 21.)

Kysymyksessä olevassa asiassa riitaista on ollut se, onko asianomistaja ollut tiedoton sukupuoliyhteyden tapahtuessa vai onko sukupuoliyhteys tapahtunut yhteisymmärryksessä. Kysymys on ollut lähtökohdiltaan varsin tyypillisestä seksuaalirikosta koskevasta näytön arviointia koskevasta asetelmasta. Asianomistajan kertomuksen luotettavuuden arvioinnissa tulee ottaa huomioon edellä todetut yleisesti hyväksytyt lähtökohdat ja lisäksi arvioida, onko asiassa esitetty riittävästi kertomusta tukevaa muuta todistelua. Tällaisessa tilanteessa asianomistajan kertomuksen luotettavuuden arviointiin ei lähtökohtaisesti liity sellaisia erityisiä piirteitä, joista olisi tarpeen esittää todistajanpsykologista asiantuntijatodistelua. Tavanomaiseen näytön arviointiin kuuluu myös sen arviointi, mikä merkitys tapahtumahetken päihtymyksellä on kertomusta arvioitaessa tai onko asianomistajalla esimerkiksi erityistä motiivia kertoa tapahtumista totuutta vastaamattomasti. Tässä asiassa tapahtumaolosuhteisiin, päihtymykseen, asianomistajan motiiviin tai muutoinkaan asianosaisten kykyyn kertoa tapahtumista ei ole asiassa ilmi tulleen mukaan liittynyt tavanomaisesta poikkeavia piirteitä, jotka perustelisivat asiantuntijatodistelun tarpeellisuutta.

Katson, että aikuisikäisten asiaan osallisten kertomusten arviointiin liittyvistä kokemussäännöistä on vain poikkeuksellisesti tarve esittää asiantuntijalausunto todistajanpsykologian alalta. Tätä tarvetta vähentää merkittävästi edellä selostettu henkilötodistelun luotettavuuden arvioinnissa oikeuspsykologiseen käsitykseen nojautuva vakiintunut lähestymistapa sekä rikosasioissa noudatettava lähtökohta, jonka mukaan luotettavakin asianomistajan kertomus tarvitsee tuekseen muuta todistelua. Mainituilla perusteilla katson, että tässä asiassa ei ole tullut esille sellaista, jonka perusteella oikeuspsykologian alan asiantuntijalausuntoa kysymyksenasettelulla ”Tarkastella asianomistajan lausunnon luotettavuutta” tulisi yleisesti sovellettavat kokemussäännöt huomioon ottaen pitää tarpeellisena. Asiassa esitettyyn syytteen tueksi esitettyyn tavanomaisena pidettävään todisteluun nähden katson, että myöskään oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset eivät puolla mainitun asiantuntijalausunnon pitämistä vastaajan puolustautumisen kannalta tarpeellisena.

Hylkään Y:n lausunnosta aiheutuneiden kustannusten korvaamista koskevan vaatimuksen. Äänestyksen lopputulokseen nähden velvollisena lausumaan Y:n asiantuntijalausunnon tarpeellisista kuluista ilmoitan olevani siltä osin Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevällä kannalla.