KKO:2026:70

A oli ollut ulkomaalaislain nojalla säilöön otettuna kolmessa jaksossa: ensiksi 10.9.–23.11.2022, toiseksi 5.12.2022–15.3.2023 ja kolmanneksi 11.9.2023 alkaen. Korkeimmassa oikeudessa oli arvioitavana A:n säilössäpidon lainmukaisuus kolmannen jakson aikana.

Korkein oikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla, että A:n kaksi ensimmäistä säilössäpitojaksoa tuli ottaa ulkomaalaislain 127 §:n 1 momentin (195/2011) mukaisen säilössäpidon lähtökohtaisen kuuden kuukauden enimmäisajan laskennassa huomioon ja että mainittu enimmäisaika oli siten täyttynyt 17.9.2023. Kyseisen ajan ylittämiselle säädettyjen lisäedellytysten täyttyminen olisi tullut arvioida viran puolesta tuomioistuimessa mahdollisimman lyhyessä ajassa poliisin säilöönottopäätöksen 11.9.2023 tekemisestä. Vaikka näin ei ollut asiassa tapahtunut, käräjäoikeus oli voinut säilössä pitämisen edellytyksiä 7.12.2023 käsitellessään määrätä A:n pidettäväksi edelleen säilössä, kun säilössäpidon jatkamisen edellytykset täyttyivät eikä ulkomaalaislain 127 §:n 1 momentissa (195/2011) säädettyä säilössäpidon ehdotonta enimmäiskestoa ollut saavutettu.

UlkomaalaisL 121 § (813/2015)

UlkomaalaisL 127 § 1 mom (195/2011)

UlkomaalaisL 128 § (646/2016)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/115/EY (paluudirektiivi) 15 art

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Etelä-Karjalan käräjäoikeuden päätös 7.12.2023 nro 23/819 ja Itä-Suomen hovioikeuden päätös 19.12.2023 nro 679 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Betelhem Haka sekä hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Sirpa Pulkkinen, Tiina Kiviranta ja Pia Porkka. Esittelijä Sini Järvi.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että Korkein oikeus toteaa, ettei hänen määräämiselleen säilössä pidettäväksi ole ollut laillisia edellytyksiä.

Rikoskomisario B vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Välitoimet

Varattuaan asianosaisille tilaisuuden ilmaista käsityksensä ennakkoratkaisupyynnön esittämisestä unionin tuomioistuimelle ja sen sisällöstä Korkein oikeus esitti päätöksellään 27.2.2024 nro 321 Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267 artiklan mukaisen ennakkoratkaisupyynnön. Unionin tuomioistuin pyysi Korkeimmalta oikeudelta vapaudenmenetyksen tilanteeseen liittyviä tietoja selvennyspyynnöllä 13.3.2024. Korkein oikeus vastasi selvennyspyyntöön 19.3.2024.

Unionin tuomioistuin antoi pyydetyn ratkaisun 5.3.2026 tuomiolla Aroja, C-150/24, EU:C:2026:148.

A antoi ennakkoratkaisun johdosta kirjallisen lausuman. Rikoskomisario ei antanut pyydettyä lausumaa.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Marokon kansalainen A on 10.9.2022 saapunut laittomasti Suomeen. Hän on saapuessaan ollut Schengen-alueen kattavassa maahantulokiellossa, jonka Alankomaat oli asettanut A:lle hänen kadottuaan kesken siellä vireille panemansa turvapaikkamenettelyn. A oli ennen Suomeen tuloaan tehnyt turvapaikkahakemuksen myös Ruotsissa sekä Sveitsissä.

2. A on 10.9.2022 otettu Suomessa säilöön ulkomaalaislain 121 §:n (813/2015) nojalla. Maahanmuuttovirasto on päätöksellään 25.10.2022 käännyttänyt A:n Marokkoon.

3. A on 29.10.2022 hakenut Suomessa turvapaikkaa. Maahanmuuttovirasto on 24.11.2022 hylännyt turvapaikkahakemuksen ilmeisen perusteettomana, käännyttänyt A:n Marokkoon sekä asettanut hänet Schengen-alueen kattavaan maahantulokieltoon kahdeksi vuodeksi. Turun hallinto-oikeus on välipäätöksellään 5.1.2023 hylännyt A:n pyynnön käännyttämispäätöksen täytäntöönpanon kieltämisestä ja sittemmin päätöksellään 19.12.2023 hylännyt A:n turvapaikkahakemusta koskeneen valituksen.

4. A on ollut ulkomaalaislain 121 §:n (813/2015) nojalla säilöön otettuna ensiksi 10.9.–23.11.2022, toiseksi 5.12.2022–15.3.2023, kolmanneksi 11.9.2023–18.1.2024 ja neljänneksi 7.2.–13.3.2024. Säilössäpito on perustunut mainitun pykälän 1 momentin 1 ja 3 kohdan mukaiseen tarpeeseen turvata maasta poistamista koskevan asian valmistelua tai sitä koskevan päätöksen täytäntöönpanoa sekä alkuvaiheessa myös saman momentin 2 kohdan mukaiseen henkilöllisyyden selvittämiseen. Siltä osin kuin kysymys on ollut turvapaikkahakemuksen tekemispäivän 29.10.2022 ja hallinto-oikeuden täytäntöönpanoa koskevan välipäätöksen 5.1.2023 välisestä osuudesta säilöönotto on pykälän 1 momentin 1 kohdan osalta perustunut myös turvapaikka-asian käsittelyn turvaamiseen.

5. Poliisi on vedonnut säilössäpidon perusteina erityisesti A:n katoamisiin eri jäsenvaltioissa, myös Suomessa, kesken turvapaikkaprosessin, A:n kielteiseen suhtautumiseen Marokkoon palauttamista kohtaan, A:n Suomessa oleskelun aikana tekemiin rikoksiin, A:n Suomeen tulon yhteydessä tekemään erehdyttämiseen syntymäaikansa ja henkilöllisyytensä suhteen sekä säilöönoton vaihtoehtona määrätyn ilmoittautumisvelvollisuuden laiminlyöntiin kesällä 2023. Osittain tällaiset perusteet ovat syntyneet vasta toisen säilössäpitojakson päättymisen jälkeen ja siten olleet 11.9.2023 alkaneen kolmannen säilössäpitojakson perusteina uusia.

6. Korkeimman oikeuden tarkasteltavana on A:n kolmas säilössäpitojakso, joka on alkanut 11.9.2023 poliisin ulkomaalaislain 117 a §:n (813/2015) ja 121 §:n (813/2015) 1 momentin 1 ja 3 kohdan nojalla tekemällä päätöksellä. Päätöksen mukaan aiemmat säilössäpitojaksot huomioon ottaen A oli ollut säilössä yhteensä 5 kuukautta 23 päivää. Päätöksessä on todettu ulkomaalaislain 127 §:n 1 momentissa (195/2011) tarkoitettujen edellytysten säilössäpidon lähtökohtaisen kuuden kuukauden enimmäisajan ylittämiselle olleen käsillä maastapoistamisen täytäntöönpanon viivästyttyä sen vuoksi, ettei A ollut tehnyt yhteistyötä palauttamisen toteuttamiseksi ja ettei Marokolta ollut vielä saatu tarvittavia paluuasiakirjoja. Poliisi on saattanut säilössäpidon edellytykset Helsingin käräjäoikeuden käsiteltäväksi ja toimittanut käräjäoikeudelle myös päätöksensä 11.9.2023. Helsingin käräjäoikeudessa toimitetussa käsittelyssä ei ole esitetyn selvityksen perusteella arvioitu kuuden kuukauden lähtökohtaisen enimmäisajan ylittämisen edellytyksiä eikä niistä ole käräjäoikeuden ratkaisussa 15.9.2023 lausuttu.

7. Säilössäpitoasiaa on mainitun Helsingin käräjäoikeuden päätöksen jälkeen käsitelty seuraavan kerran 7.12.2023 Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa. Käräjäoikeus on viran puolesta järjestänyt käsittelyn, kun säilössäpidon kuuden kuukauden lähtökohtaisen enimmäiskeston oli havaittu saattaneen ylittyä.

Muutoksenhaun kohteena olevat ratkaisut

8. Etelä-Karjalan käräjäoikeus on päätöksellään 7.12.2023 määrännyt A:n pidettäväksi edelleen säilössä. Käräjäoikeus on katsonut, että A:n säilössäpitojaksojen kestot tuli laskea yhteen ja että säilössäpidon lähtökohtainen kuuden kuukauden enimmäisaika oli siten ylitetty. Käräjäoikeus on katsonut, että mainitun enimmäisajan ylittämiselle oli ulkomaalaislain 127 §:n 1 momentissa (195/2011) tarkoitetut edellytykset, koska poliisi ei ollut saanut paluuasiakirjoja eikä A ollut tehnyt yhteistyötä viranomaisten kanssa ja edellytykset säilössäpidon jatkamiseen olivat muutoinkin käsillä. Käräjäoikeuden mukaan A:ta ei tullut päästää vapaaksi ainoastaan siitä syystä, ettei asiassa ollut järjestetty viran puolesta käsittelyä, kun säilössäpitoa oli kestänyt yhteensä kuusi kuukautta, koska säilössä pitämisen edellytykset olivat kaikilta osin käsillä.

9. Itä-Suomen hovioikeus on päätöksellään 19.12.2023 hylännyt A:n kantelun Etelä-Karjalan käräjäoikeuden päätöksestä. Hovioikeus on todennut, että ulkomaalaislain mukaiset säilössäpidon jatkamisen edellytykset täyttyivät ja että poliisi oli säilöönottopäätöksessään 11.9.2023 ottanut kantaa säilössä pitämisen edellytyksiin kuuden kuukauden enimmäisajan jälkeen. Säilöönottoasian uudelleenkäsittely oli ulkomaalaislain 128 §:ssä (646/2016) säädetty tapahtuvaksi säilöön otetun pyynnöstä, eikä A ollut pyytänyt uudelleenkäsittelyä. Näillä perusteilla hovioikeus on katsonut, ettei A:ta tullut vapauttaa pelkästään siitä syystä, ettei käräjäoikeus ollut ennen kuuden kuukauden enimmäisajan päättymistä viran puolesta lausunut säilössä pitämisen edellytysten voimassa olemisesta sanotun ajan jälkeen.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

10. Korkeimmassa oikeudessa on arvioitavana kysymys siitä, onko käräjäoikeudella ollut lailliset edellytykset määrätä A pidettäväksi edelleen säilössä ulkomaalaislain nojalla käsitellessään 11.9.2023 alkanutta kolmatta säilössäpitojaksoa 7.12.2023.

11. A on riitauttanut säilössäpidon laillisuuden vain sillä perusteella, ettei säilössäpidon kestolle ulkomaalaislain 127 §:n 1 momentissa (195/2011) säädetyn lähtökohtaisen kuuden kuukauden enimmäisajan ylittymistä koskevaa kysymystä ollut käsitelty lainmukaisesti. A:n mukaan säilössäpidon enimmäisajan laskennassa säilössäpitojaksot olisi tullut laskea yhteen ja asia olisi tullut ottaa viran puolesta käsiteltäväksi ennen sanotun enimmäisajan täyttymistä. Kun näin ei ollut tehty, ei säilössäpidolle enää ollut laillista perustetta. Rikoskomisario on puolestaan muun ohella väittänyt, että kolmannessa säilössäpitojaksossa olisi kysymys säilössäpidon enimmäisaikalaskennan alusta aloittavasta uudesta säilöönotosta.

12. Asiassa tulee siten tarkasteltavaksi ensiksi se, milloin ulkomaalaislain 127 §:n 1 momentissa (195/2011) tarkoitettu säilössäpidon lähtökohtainen kuuden kuukauden enimmäisaika on tullut asiassa täyteen. Tämä edellyttää vastausta kysymykseen, onko A:ta koskeneiden eri säilössäpitojaksojen kestot otettava tässä laskennassa huomioon. Mikäli säilössäpitojaksojen kestot on laskettava yhteen ja lähtökohtainen kuuden kuukauden enimmäisaika on täyttynyt ennen käräjäoikeuden päätöstä 7.12.2023, arvioitavaksi tulee seuraavaksi, onko mainitun enimmäisajan ylittämistä koskeva tuomioistuinvalvonta toteutunut asianmukaisesti. Jos näin ei ole ollut, kysymys on vielä siitä, olisiko A tullut tällä perusteella vapauttaa käräjäoikeuden käsitellessä asiaa 7.12.2023.

Onko A:ta koskeneiden säilössäpitojaksojen kestot laskettava yhteen?

Sovellettavat säännökset ja Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisupyyntö unionin tuomioistuimelle

13. Käräjäoikeuden päätöksen aikaan voimassa olleen ulkomaalaislain 127 §:n 1 momentin (195/2011) mukaan asiaa käsittelevän viranomaisen on määrättävä säilöön otettu päästettäväksi heti vapaaksi, kun edellytyksiä säilössä pitämiselle ei enää ole. Säilöön otettu on päästettävä vapaaksi viimeistään kuuden kuukauden kuluttua säilöönottopäätöksestä. Säilöönottoaika voi kuitenkin olla tätä pidempi, ei kuitenkaan yli 12 kuukautta, jos säilöön otettu ei tee yhteistyötä palauttamisen toteuttamiseksi tai kolmannelta valtiolta ei saada tarvittavia paluuasiakirjoja ja maastapoistamisen täytäntöönpano viivästyy näistä syistä.

14. Säilöönottoa koskevilla ulkomaalaislain säännöksillä on pantu täytäntöön niin sanotun paluudirektiivin (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/115/EY jäsenvaltioissa sovellettavista yhteisistä vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi) vastaavat säännökset. Direktiivin 15 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat ottaa säilöön palauttamismenettelyjen kohteena olevan kolmannen maan kansalaisen palauttamisen valmistelemiseksi ja/tai henkilön poistamiseksi maasta vain, jos muita riittäviä mutta lievempiä keinoja ei voida soveltaa tehokkaasti tietyssä tapauksessa, erityisesti kun a) on olemassa pakenemisen vaara; tai b) asianomainen kolmannen maan kansalainen välttelee tai vaikeuttaa palauttamisen valmisteluja tai maastapoistamista. Mainitun kohdan toisen alakohdan mukaan säilöönoton on oltava mahdollisimman lyhytaikainen ja sitä saa jatkaa vain niin kauan kuin asianmukaisella ripeydellä hoidettavat maastapoistamisjärjestelyt ovat kesken.

15. Saman artiklan 5 kohdan mukaan säilöönottoa on jatkettava niin kauan kuin artiklan 1 kohdassa säädetyt edellytykset ovat olemassa ja niin kauan kuin se on tarpeen onnistuneen maastapoistamisen varmistamiseksi. Kunkin jäsenvaltion on säädettävä rajoitetusta säilöönottoajasta, joka ei saa ylittää kuutta kuukautta. Artiklan 6 kohdan mukaan jäsenvaltiot eivät saa jatkaa artiklan 5 kohdassa tarkoitettua aikaa muutoin kuin kansallisen lainsäädännön mukaisesti rajoitetuksi ajaksi, joka ei ole pidempi kuin kaksitoista kuukautta, jos niiden kohtuullisista pyrkimyksistä huolimatta maastapoistaminen todennäköisesti kestää kauemmin siitä syystä, että a) asianomainen kolmannen maan kansalainen ei tee yhteistyötä; tai b) kolmansista maista hankittavat tarpeelliset asiakirjat viivästyvät.

16. Korkein oikeus on pitänyt tulkinnanvaraisena sitä, onko kuuden kuukauden lähtökohtaisen enimmäisajan laskennassa otettava huomioon saman henkilön aiemmat säilössäpitojaksot, ja esittänyt sen vuoksi unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyyntönsä ensimmäisenä kysymyksenä seuraavan:

”a) Onko paluudirektiivin 2008/115/EY 15 artiklan 5 ja 6 kohtaa tulkittava siten, että niissä tarkoitettujen säilössäpidon enimmäisaikojen laskennassa otetaan huomioon kaikki aiemmat säilössäpitojaksot? Jos tällaista velvollisuutta ei kaikissa tapauksissa ole, millaisia näkökohtia on otettava huomioon arvioitaessa sitä, onko aiemman säilössäpitojakson kesto otettava enimmäisaikojen laskennassa huomioon?

b) Miten tilannetta on erityisesti arvioitava pääasiassa kysymyksessä olevan kaltaisissa olosuhteissa, joissa yhtäältä säilössäpidon keskeinen oikeudellinen peruste eli laittomasti maassa oleskelevan kolmannen maan kansalaisen maastapoistamisen turvaaminen on säilynyt olennaisesti samana, mutta joissa toisaalta uuden säilöönoton tueksi on vedottu osittain uusiin tosiseikkoihin ja oikeudellisiin perusteisiin, asianomainen henkilö on säilössäpitojaksojen välisenä aikana lähtenyt toiseen jäsenvaltioon tullen palautetuksi sieltä Suomeen ja myös aikaa edellisen säilössäpitojakson päättymisen ja uuden säilöönoton välillä on kulunut useita kuukausia?”

Unionin tuomioistuimen vastaus

17. Unionin tuomioistuin on vastannut Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisupyyntöön edellä mainituilta osin seuraavasti:

”Direktiivin 2008/115/EY 15 artiklan 5 ja 6 kohtaa on tulkittava siten, että sen selvittämiseksi, onko jäsenvaltion jommankumman näistä säännöksistä nojalla säätämä säilössäpidon enimmäiskesto saavutettu, on laskettava yhteen kaikki laittomasti oleskelevan kolmannen maan kansalaisen säilössäpitoajat, jotka on toteutettu kyseisessä jäsenvaltiossa kyseisen direktiivin 15 artiklan nojalla saman palauttamispäätöksen täytäntöön panemiseksi.”

Korkeimman oikeuden arviointi

18. Ulkomaalaislain 127 §:n 1 momentin (195/2011) mukainen säilössäpidon lähtökohtainen kuuden kuukauden enimmäisaika soveltuu riippumatta siitä, mikä on kulloinkin ollut säilössäpidon unionin oikeuden tai kansallisen oikeuden mukainen peruste, ja myös siitä, onko kysymys palauttamispäätöksen valmistelusta vai täytäntöönpanosta ja muuttuuko palauttamispäätös mahdollisesti palauttamismenettelyn kuluessa.

19. Korkein oikeus toteaa, että tässä asiassa A:n säilöönottoa ja sen jatkamista koskevien ratkaisujen perusteella säilössäpidon pääasiallisena perusteena on alusta pitäen ollut samana pysynyt pyrkimys palauttaa A kotimaahansa Marokkoon. Näin on siitä huolimatta, että A:ta koskien on annettu 25.10.2022 ja 24.11.2022 kaksi eri käännyttämispäätöstä.

20. Myös unionin tuomioistuin on pitänyt perusteltuna tarkastella asiaa siltä pohjalta, että arvioitavana oleva kolmas säilössäpitojakso sekä sitä edeltäneet kaksi säilössäpitojaksoa ovat liittyneet samaan palauttamismenettelyyn (ks. tuomion 45 kohta). Unionin tuomioistuin on tässä yhteydessä ottanut huomioon muun ohella sen, että ennakkoratkaisupyynnössä todetuin tavoin A:n eri säilössäpitojaksot ovat perustuneet ulkomaalaislain 121 §:n (813/2015) 1 momentin 1 ja 3 kohdan mukaiseen tarpeeseen turvata maasta poistamista koskevan asian valmistelua tai sitä koskevan päätöksen täytäntöönpanoa sekä erinäisissä vaiheissa näiden ohella eräisiin muihin perusteisiin. Samoin se on tässä yhteydessä ottanut huomioon sen, että ulkomaalaislain 127 §:n 1 momentin (195/2011) mukainen säilössäpidon kuuden kuukauden enimmäisaikaa koskeva säännös soveltuu kaikkeen ulkomaalaisen säilössäpitoon riippumatta säilössäpidon unionin oikeuden tai kansallisen oikeuden mukaisesta oikeudellisesta perusteesta (tuomion 45 kohta ja siinä viitatut 27 ja 30 kohta).

21. Kun edellä mainituilla perusteilla myös ensimmäisen ja toisen säilössäpitojakson kestot samaan palauttamismenettelyyn liittyvinä otetaan huomioon laskettaessa säilössäpidon enimmäiskestoa, ulkomaalaislain 127 §:n 1 momentin (195/2011) mukainen lähtökohtainen kuuden kuukauden säilössäpidon enimmäisaika on saavutettu kolmannen säilössäpitojakson kuluessa 17.9.2023, kuten myös käräjäoikeus on päätöksessään todennut.

Onko tuomioistuinvalvonta toteutunut asianmukaisesti kuuden kuukauden enimmäisajan ylittymisen yhteydessä?

Sovellettavat säännökset ja Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisupyyntö unionin tuomioistuimelle

22. Käräjäoikeuden päätöksen aikaan voimassa olleissa ulkomaalaislain säännöksissä ei ole edellytetty, että tuomioistuimen olisi viran puolesta valvottava sitä, täyttyvätkö kuuden kuukauden lähtökohtaisen enimmäisajan ylittämistä koskevat edellytykset. Paluudirektiivin 15 artiklan 3 kohdan toisessa virkkeessä puolestaan säädetään, että jos säilöönoton kestoa jatketaan, uudelleen tarkastelut toteutetaan oikeusviranomaisen valvonnassa. Direktiivin säännöksissä ei ole nimenomaisesti lausuttu siitä, voiko uudelleen tarkasteluun liittyvän tuomioistuinvalvonnan vireille tuleminen jäädä riippuvaiseksi säilöön otetun pyynnöstä. Niistä ei myöskään ilmene, onko tuomioistuinvalvonta toteutettava ennen säilössäpidon enimmäiskeston saavuttamisajankohtaa.

23. Korkein oikeus on pitänyt sanottuja tuomioistuinvalvonnan toteuttamistapaan ja ajankohtaan liittyviä kysymyksiä tulkinnanvaraisina ja esittänyt sen vuoksi unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyyntönsä toisena kysymyksenä seuraavan:

”a) Onko direktiivin 2008/115/EY 15 artiklan 3 kohdan toisen virkkeen säännös esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jossa kuuden kuukauden enimmäisajan ylittämiseen kohdistuvan tuomioistuinvalvonnan vireille tuleminen on jätetty riippuvaiseksi säilöön otetun omasta pyynnöstä?

b) Onko direktiivin 2008/115/EY 15 artiklan 3 kohdan toisessa virkkeessä tarkoitettu tuomioistuinvalvonta, joka kohdistuu hallintoviranomaisen päätökseen säilössäpidon kuuden kuukauden lähtökohtaisen enimmäisajan ylittämisestä, toteutettava ennen tuon enimmäisajan täyttymistä ja, jos ei, onko se joka tapauksessa toteutettava viivytyksettä kyseisen hallintoviranomaisen päätöksen jälkeen?”

Unionin tuomioistuimen vastaus

24. Unionin tuomioistuin on vastannut Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisupyyntöön edellä mainituilta osin seuraavasti:

”Direktiivin 2008/115 15 artiklan 3 kohdan toista virkettä on tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion lainsäädännölle, jossa jäsenvaltion kyseisen 15 artiklan 5 kohdan nojalla säätämän säilössäpidon lähtökohtaisen kuuden kuukauden enimmäisajan ylittämiseen kohdistuvan oikeusviranomaisen valvonnan toteuttaminen edellyttää säilöön otetun pyyntöä.

Direktiivin 2008/115 15 artiklan 3 kohdan toista virkettä on tulkittava siten, että oikeusviranomaisen valvontaa, joka kohdistuu hallintoviranomaisen päätökseen jatkaa säilöönottoa yli kyseisen 15 artiklan 5 kohdassa säädetyn kuuden kuukauden lähtökohtaisen enimmäisajan, ei tarvitse toteuttaa ennen tämän enimmäisajan täyttymistä, mutta se on joka tapauksessa toteutettava mainitun 15 artiklan 2 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitetun oikeusviranomaisen valvonnan tavoin mahdollisimman lyhyessä ajassa kyseisen päätöksen tekemisestä.”

Korkeimman oikeuden arviointi

25. A:n säilöönottoa ei ole käsitelty tuomioistuimessa Helsingin käräjäoikeudessa 15.9.2023 toimitetun käsittelyn ja Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa 7.12.2023 toimitetun käsittelyn välisenä aikana. Poliisin säilöönottopäätöksessä 11.9.2023 on otettu kantaa ulkomaalaislain 127 §:n 1 momentin (195/2011) mukaisen kuuden kuukauden lähtökohtaisen enimmäisajan ylittämistä koskevien edellytysten täyttymiseen, mutta Helsingin käräjäoikeuden 15.9.2023 antamassa päätöksessä ei ole lausuttu niiden täyttymisestä. Korkein oikeus katsoo unionin tuomioistuimen tuomiossa todetun perusteella, että säilössäpidon lähtökohtaisen enimmäisajan ylittämisen edellytysten täyttymistä olisi tullut arvioida viran puolesta tuomioistuimessa joko Helsingin käräjäoikeudessa 15.9.2023 toimitetun käsittelyn yhteydessä tai muutoin mahdollisimman lyhyessä ajassa poliisin säilöönottopäätöksen 11.9.2023 tekemisestä. Ottaen huomioon säilöönoton luonteen vapaudenmenetyksenä Korkein oikeus pitää selvänä, ettei Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa 7.12.2023 toimitettu käsittely ole tapahtunut mahdollisimman lyhyessä ajassa säilöönottopäätöksestä.

26. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että kuuden kuukauden lähtökohtaisen enimmäisajan ylittämistä koskeva tuomioistuinvalvonta ei ole tässä asiassa toteutunut paluudirektiivin 15 artiklan 3 kohdan toisessa virkkeessä edellytetyllä tavalla. Kun otetaan huomioon mainitun säännöksen välitön oikeusvaikutus yksityisen ja julkisen vallan välisessä suhteessa yksityisen eduksi sekä unionin oikeuden ensisijaisuus, merkitystä ei ole sillä, ettei ulkomaalaislaissa tai muissakaan kansallisissa säännöksissä ole edellytetty tuomioistuinvalvontaa tuomioistuimen omasta aloitteesta.

Viivästyneen tuomioistuinvalvonnan seuraukset ja johtopäätökset säilöönoton edellytysten täyttymisestä

Sovellettavat säännökset ja Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisupyyntö unionin tuomioistuimelle

27. A on esittänyt, että tuomioistuinvalvonnan viivästymisen seurauksena hänet olisi tullut käräjäoikeuden käsittelyssä 7.12.2023 päästää välittömästi vapaaksi. Ulkomaalaislaissa tai paluudirektiivissä ei ole säädetty viivästyneen tuomioistuinvalvonnan seurauksista. Korkein oikeus on esittänyt unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyyntönsä kolmannessa osassa tältä osin seuraavan kysymyksen:

”Jos direktiivin 2008/115/EY 15 artiklan 3 kohdan toisessa virkkeessä tarkoitetun tuomioistuinvalvonnan toteuttaminen on artiklan 5 kohdassa tarkoitetun säilöönoton kuuden kuukauden enimmäisajan ylittämistä koskevassa asiayhteydessä laiminlyöty, seuraako tästä velvollisuus päästää säilöön otettu vapaaksi, vaikka viivästyneen tuomioistuinvalvonnan hetkellä todettaisiin kaikkien säilössäpidon aineellisten edellytysten olevan käsillä ja asia käsiteltäisiin tuolloin menettelyllisesti oikein? Jos automaattista vapauttamisvelvollisuutta ei tällaisessa tilanteessa ole, millaisiin näkökohtiin tulee unionin oikeuden kannalta kiinnittää huomiota määritettäessä viivästyneen tuomioistuinvalvonnan seurauksia erityisesti pääasiassa kysymyksessä olevan kaltaisissa olosuhteissa?”

Unionin tuomioistuimen vastaus

28. Unionin tuomioistuin on vastannut Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisupyyntöön edellä mainituilta osin seuraavasti:

”Direktiivin 2008/115 15 artiklan 3 kohdan toista virkettä on tulkittava siten, että jos oikeusviranomainen on laiminlyönyt valvoa oikea-aikaisesti hallinnollista päätöstä, jolla säilöönottoa jatketaan yli kyseisen 15 artiklan 5 kohdassa säädetyn lähtökohtaisen kuuden kuukauden enimmäisajan, tästä ei seuraa automaattisesti velvollisuutta lopettaa säilöönotto välittömästi, jos kaikki säilöönoton jatkamisen aineelliset edellytykset täyttyvät kyseisen oikeusviranomaisen valvonnan suorittamishetkellä ja jos kyseisen 15 artiklan 6 kohdassa säädettyä säilöönoton enimmäiskestoa ei ole saavutettu.”

Korkeimman oikeuden arviointi

29. Korkein oikeus toteaa, että ulkomaalaislain 127 §:n 1 momentissa (195/2011) ja paluudirektiivin 15 artiklan 6 kohdassa tarkoitettua säilössäpidon ehdotonta enimmäiskestoa ei ollut kolmannen säilössäpitojakson kuluessa käräjäoikeuden päätöksen antamisen aikaan 7.12.2023 saavutettu. Unionin tuomioistuimen tuomiossa esitetyn mukaisesti käräjäoikeudella ei ole ollut velvollisuutta vapauttaa A:ta, jos kaikki säilöönoton jatkamisen aineelliset edellytykset ovat asiassa täyttyneet (tuomion 93 kohta ja siinä viitattu ratkaisu sekä 96–100 kohta). Mainituilla edellytyksillä tarkoitetaan tuomion 91–93 kohdasta ilmenevin tavoin direktiivin 15 artiklan 1 kohtaan, 2 kohdan toiseen alakohtaan sekä 4, 5 ja 6 kohtaan sisältyviä säilöönoton laillisuusedellytyksiä.

30. Unionin tuomioistuin on tuomiossaan todennut (82 kohta), että oikeusviranomaisen on valvottava hallintoviranomaisen toteuttamaa säilöönoton keston jatkamista sen selvittämiseksi, täyttyvätkö säilöönoton laillisuusedellytykset edelleen, ja että kyseisen oikeusviranomaisen on voitava antaa ratkaisu, myös viran puolesta, kaikista tosiseikoista ja oikeudellisista seikoista, jotka ovat merkityksellisiä tämän lainmukaisuuden selvittämiseksi. Vaikka A ei ole kolmannen säilössäpitojakson osalta riitauttanut kyseisten laillisuusedellytysten täyttymistä, on A:n säilössäpidon lainmukaisuuden arvioinnin kannalta aiheellista arvioida myös niitä.

31. Etelä-Karjalan käräjäoikeus on päätöksessään 7.12.2023 ottanut kantaa paluudirektiivin 15 artiklan 1 kohdan ensimmäisestä alakohdasta ja 5 kohdasta ilmeneviä laillisuusedellytyksiä vastaaviin seikkoihin lausuessaan ulkomaalaislain 117 a §:ssä (813/2015) sekä 121 §:ssä (813/2015) säädettyjen edellytysten täyttymisestä. Käräjäoikeus on lausunut myös artiklan 6 kohdassa tarkoitetuista kuuden kuukauden lähtökohtaisen enimmäisajan ylittämisen edellytyksistä. Korkein oikeus katsoo, että käräjäoikeuden päätöksessä mainituilla perusteilla säilöönoton laillisuusedellytykset ovat näiltä osin täyttyneet sekä ulkomaalaislain että paluudirektiivin kannalta. Myös direktiivin 15 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa säädetty vaatimus siitä, että säilöönottomääräys on annettava kirjallisena ja siinä on mainittava ratkaisun tosiseikkoihin liittyvät ja oikeudelliset perusteet, on asiassa täyttynyt.

32. Lisäksi laillisuusedellytyksiin kuuluvassa direktiivin 15 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa säädetään, että säilöönoton on oltava mahdollisimman lyhytaikainen ja sitä saa jatkaa vain niin kauan kuin asianmukaisella ripeydellä hoidettavat maastapoistamisjärjestelyt ovat kesken. Edelleen artiklan 4 kohdan mukaan, kun käy ilmi, että kohtuullista mahdollisuutta maastapoistamisen toteuttamiseen ei enää ole oikeudellisten tai muiden näkökohtien vuoksi tai että artiklan 1 kohdassa säädetyt edellytykset eivät enää ole olemassa, säilöönotto ei ole enää perusteltua ja asianomainen henkilö on vapautettava välittömästi.

33. A:n säilössä pitäminen on siten edellyttänyt myös sitä, että viranomaisten on voitu katsoa hoitaneen maastapoistamisjärjestelyjä asianmukaisella ripeydellä ja että kohtuulliset mahdollisuudet maastapoistamisen toteuttamiseen ovat olleet käsillä käräjäoikeuden päättäessä asiasta (ks. myös tuomio 8.11.2022, Staatssecretaris van Justitie en Veiligheid, C‑704/20 ja C‑39/21, EU:C:2022:858, 79–80 kohta). Korkein oikeus on ennen ennakkoratkaisupyynnön esittämistä pyytänyt näihin edellytyksiin viitaten poliisilta selvitystä palauttamisasiassa tehdyistä toimenpiteistä ajankohtineen sekä maastapoistamismahdollisuuden käsilläolon arviointiin liittyvistä seikoista. Poliisi on toimittanut selvityksen, ja A:lle on varattu tilaisuus lausua sen johdosta.

34. Korkein oikeus katsoo selvitykseen sisältyvästä toimenpidelistauksesta käyvän ilmi, että viranomaiset ovat hoitaneet maastapoistamisjärjestelyjä asianmukaisella ripeydellä.

35. Kohtuullista maastapoistamismahdollisuutta koskevan edellytyksen osalta unionin tuomioistuin on todennut sen täyttyvän, jos kansallisen tuomioistuimen harjoittaessa säilöönoton laillisuuteen kohdistuvaa valvontaansa on olemassa todellinen mahdollisuus maastapoistamisen toteuttamiseen paluudirektiivin 15 artiklan 5 ja 6 kohdassa säädetyissä määräajoissa (esim. tuomio 5.6.2014, Mahdi, C‑146/14 PPU, EU:C:2014:1320, 60 kohta). Korkein oikeus toteaa poliisin selvityksestä ilmenevän, että esimerkiksi Marokon suurlähetystö on myötävaikuttanut kotimatkatodistuksen hankkimiseen A:lle ja että yhteistyö Marokon viranomaisten kanssa oli yleisesti ottaen toiminut kohtuullisesti siten, että palautuksia oli saatu toteutettua. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo tämänkin laillisuusedellytyksen täyttyneen käräjäoikeuden ratkaistessa asiaa.

36. Koska säilöönoton aineelliset laillisuusedellytykset ovat täyttyneet eikä säilöönoton ehdotonta enimmäiskestoa ollut käsillä olevan kolmannen säilössäpitojakson kuluessa saavutettu, käräjäoikeudella ei ole unionin tuomioistuimen tuomio huomioon ottaen ollut velvollisuutta vapauttaa A:ta yksin tuomioistuinvalvonnan viivästymisen perusteella. Käräjäoikeus on siten 7.12.2023 voinut määrätä A:n pidettäväksi säilössä.

Päätöslauselma

A:n määräämiselle pidettäväksi säilössä 7.12.2023 on ollut lailliset edellytykset.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ari Kantor, Tuomo Antila, Kirsti Uusitalo, Lena Engstrand ja Alice Guimaraes-Purokoski. Esittelijä Tuukka Vähätalo.