KKO:2026:59

A oli kaupungin konserniasiamiehen toimessaan valmistellut kaupunginhallituksen tekemää päätöstä kaupungin varojen sijoittamisesta. Kaupunki vaati A:n velvoittamista korvaamaan aiheuttamansa taloudellinen vahinko, koska vahinko oli aiheutettu virka-aseman väärinkäyttämisenä rangaistavaksi säädetyllä teolla.

Korkein oikeus katsoi, ettei kaupunginhallituksen tekemässä sijoituspäätöksessä ollut ollut kysymys rikoslain 40 luvun 11 §:n 5 kohdassa tarkoitetusta julkisen vallan käyttämisestä. A ei siten ollut päätöksen valmisteluun osallistuessaan ollut tuossa lainkohdassa tarkoitettu julkista valtaa käyttävä henkilö, eikä häneen näin ollen sovellettu rikoslain 40 luvun virkamiestä koskevia säännöksiä. A:n menettely sijoituspäätöksen valmistelussa ei siten ollut virka-aseman väärinkäyttämisenä rangaistavaa.

RL 40 luku 7 §
RL 40 luku 11 § 5 kohta
RL 40 luku 12 § 1 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

X:n kaupungin kaupunginhallitus oli 30.3.2017 pidetyssä kokouksessa päättänyt sijoittaa kaupungin rahastoista kaksi miljoonaa euroa erään yhtiön velkakirjoihin kaupungin rahoitusyksikön esityksen mukaisesti. Kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti rahoitusyksikkö oli 31.3.2017 toteuttanut sijoituksen.

A oli kaupungin konserniasiamiehen toimessaan yhdessä esihenkilönsä kanssa valmistellut sijoitusesityksen kaupunginhallituksen kokoukseen. A oli hoitanut yhteydenpidon sijoituspalveluiden tarjoajan edustajaan ja laatinut tämän avustuksella sijoitusta koskevan esittelytekstin. Kaupunginhallituksen kokouksessa 30.3.2017 A ja hänen esihenkilönsä olivat asian esittelijänä toimineen kaupunginjohtajan ohella osallistuneet sijoitustuotteiden esittelyyn.

Yhtiö, jonka velkakirjoihin kaupunki oli sijoittanut varojaan, oli sittemmin hakeutunut yrityssaneeraukseen. Saneerausohjelmassa kaupungin velkakirjasaatavia yhtiöltä oli alennettu noin neljänneksellä.

Syyte ja muut vaatimukset sekä vastaus Lapin käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta ensisijaisesti törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä tai toissijaisesti törkeästä petoksesta.

Syytteen mukaan julkista valtaa sijoituspäätöstä valmistellessaan käyttänyt A oli hankkiakseen itselleen tai toiselle huomattavan suurta taloudellista hyötyä rikkonut virkavelvollisuutensa ilmoittaa esteellisyydestään asian käsittelyyn sekä huolehtia asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä, sijoituspäätöksen valmistelun perusteellisuudesta ja sijoituspäätöksen ohjeiden mukaisuudesta.

Toissijaisesti A oli hankkiakseen itselleen tai toiselle huomattavan suurta oikeudetonta taloudellista hyötyä erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saanut kaupunginhallituksen päättämään kahden miljoonan euron sijoittamisesta velkakirjoihin edellä kuvatulla tavalla ja siten syyllistynyt petosrikokseen.

Kaupunki yhtyi syyttäjän rangaistusvaatimukseen ja vaati, että A velvoitetaan suorittamaan sille vahingonkorvauksena ja asian selvittelykuluina yhteensä 961 649,48 euroa.

Vahingonkorvausvaatimus perustui ensisijaisesti törkeänä virka-aseman väärinkäyttämisenä tai toissijaisesti törkeänä petoksena rangaistavaksi säädetyllä teolla aiheutettuun vahinkoon. Viimesijaisesti kaupunki katsoi, että vahingonkorvauksen tuomitsemiselle oli muu vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä tarkoitettu peruste.

Vastauksessaan A vaati, että syyte ja korvausvaatimus hylätään. Hän vetosi muun ohella siihen, ettei hän ollut tekoaikana ollut rikoslaissa tarkoitettu virkamies ja ettei sijoituspäätöksessä tai sen valmistelussa ollut ollut kysymys julkisen vallan käyttämisestä. Hänen menettelyynsä ei siten sovellettu rikoslain 40 luvun virkamiehiä koskevia säännöksiä.

Käräjäoikeuden tuomio 31.8.2022 nro 22/132857

Käräjäoikeus totesi törkeää virka-aseman väärinkäyttämistä koskevan syytteen osalta, ettei A tekoaikana ollut ollut virkasuhteessa tai virkasuhteeseen rinnastettavassa palvelussuhteessa kaupunkiin. Arvioitavaksi tuli siten se, oliko hän kuitenkin sijoituspäätöstä valmistellessaan ollut julkista valtaa käyttävä henkilö, johon sovellettiin rikoslain 40 luvun virkamiestä koskevia säännöksiä.

Varojen sijoittamisessa käytettiin kunnan delegoitua päätösvaltaa, joka pohjautui kuntalain säännöksiin. Kunnanhallituksen päätöksiin tyytymätön sai hakea niihin muutosta, ja ne olivat luonteeltaan hallintopäätöksiä. Talouteen liittyvä päätöksenteko oli säänneltyä. Kaupunginhallitus oli sijoituspäätöksessään päättänyt yksipuolisesti kunnalle kuuluvien varojen sijoittamisesta, ja sijoituspäätös oli kuulunut kuntalaissa säännellyn toiminnan ydinalueelle. Sijoituspäätös oli käytännössä tarkoittanut huomattavan kuntalaisille kuuluvan varallisuuserän sijoittamisesta päättämistä. Julkisten varojen käyttämisen voitiin katsoa vaikuttavan kaupungin sekä yksilöiden ja alueella toimivien yritysten etuihin ja oikeuksiin. Tosiasiallisina julkisen vallankäytön kohteina voitiin pitää ainakin niitä yhtiöitä, jotka olivat olleet tai joiden olisi tullut olla mukana kilpailutuksessa.

Kaupunginhallituksen oli katsottava käyttäneen julkista valtaa, kun se oli tehnyt sijoituspäätöksen koskien julkisia varoja. Kun A oli valmistellut sijoituspäätösesityksen ja esityksellä oli vähintäänkin keskeisesti vaikutettu päätöksen muotoutumiseen, A oli sijoituspäätöstä valmistellessaan niin ikään käyttänyt julkista valtaa. Rikoslain 40 luvun virkamiestä koskevat säännökset tulivat siten sovellettaviksi A:n kohdalla.

Käräjäoikeus katsoi A:n menetelleen pääosin syytteessä kuvatulla tavalla. A:n menettely oli ollut tahallista ja se täytti virka-aseman väärinkäyttämisen tunnusmerkistön. Huomattavan suuren hyödyn tavoittelua koskeva ankaroittamisperuste oli sen sijaan jäänyt näyttämättä. Kun perusmuotoisen teon syyteoikeus oli vanhentunut, käräjäoikeus hylkäsi syytteen.

Kun A:n menettely täytti virka-aseman väärinkäyttämisen tunnusmerkistön, käräjäoikeus ei katsonut tarpeelliseksi enemmälti lausua petosrikoksen täyttymisestä.

Vaikka syyte oli vanhentuneena hylätty, A:n oli näytetty menetelleen rangaistavaksi säädetyllä tavalla. Käräjäoikeus velvoitti A:n korvaamaan kaupungille rangaistavaksi säädetyllä teollaan aiheuttamansa vahingon, jonka määräksi käräjäoikeus katsoi 113 848 euroa.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Esko Hohti ja lautamiehet.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 20.6.2024 nro 24/127266

Kaupunki valitti hovioikeuteen ja vaati, että A tuomitaan hovioikeudessa eräiltä osin tarkistettujen vaatimusten mukaisesti rangaistukseen ensisijaisesti törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä tai toissijaisesti törkeästä petoksesta. Kaupunki vaati lisäksi, että A:n maksettavaksi tuomitun vahingonkorvauksen määrää korotetaan.

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että korvausvaatimus hylätään tai korvausvelvollisuuden määrää ainakin alennetaan.

Hovioikeus katsoi törkeää virka-aseman väärinkäyttämistä koskevan rangaistusvaatimuksen ja siihen perustuvan korvausvaatimuksen osalta, että A:ta oli pidettävä julkista valtaa käyttävänä henkilönä siltä osin kuin hän oli tehtävissään osallistunut sijoituspäätöksen valmisteluun.

Hovioikeus lausui, että kaupunginhallituksen kokouksessa oli päätetty samalla sekä varojen sijoittamisesta ylipäänsä että valittavista sijoituskohteista. Sitä vastaan, että sijoituspäätöksen tekemisessä olisi ollut kysymys julkisen vallan käytöstä, puhui erityisesti se, että kysymys oli ollut pääasiassa siitä päättämisestä, mitkä tahot kaupunki valitsee sopimuskumppaneikseen lähtökohtaisesti yksityisoikeudellisina pidettäviin oikeustoimiin. Kaupungin päätöksellä ei myöskään ollut välittömästi tai yksipuolisesti vaikutettu kenenkään yksityisen henkilön tai yrityksen oikeusasemaan velvoittamalla joku tekemään jotakin, rajoittamalla jonkun toimintamahdollisuuksia taikka myöntämällä jollekulle jokin vain kaupungin myönnettävissä oleva etu tai oikeus. Tulkintaa tuki vähäisessä määrin myös se, että kaupunki ei ollut perustanut A:n tehtävää varten virkaa, kuten sen olisi kuntalain 87 §:n 2 momentin mukaisesti tullut tehdä, mikäli se olisi mieltänyt tehtävän sisältävän julkisen vallan käyttöä.

Päinvastaista tulkintaa tuki erityisesti se, että päätöksenteko oli koskenut julkisten varojen sijoittamista ja siten kaupungin talouden hoitamista, mistä huolehtiminen kuului kuntalain mukaan kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen tehtäviin. Lisäksi kaupungin hallintosäännössä oli nimenomaisesti todettu, että kaupunginhallitus valvoo kaupungin etua ja edustaa kaupunkia ja käyttää sen puhevaltaa. Kysymys oli ollut kaupungin lakimääräisten tehtävien hoitamiseen liittyvästä kaupungin toimielimen päätöksenteosta, jota se ei olisi voinut ainakaan kaikilta osin ulkoistaa ja jonka laillisuutta kuntalaiset olivat voineet valvoa yleistä kunnallisvalitusoikeuttaan käyttämällä. Kyse oli ollut kuntalaisten verovaroista, jotka oli sidottu rahastoihin käytettäväksi niiden säännöissä tarkemmin määritettyihin kohteisiin, joista viime kädessä yksittäiset kuntalaiset olivat voineet hyötyä ja joilla oli voitu vähentää viime kädessä kuntalaisten maksettavaksi tulevien vakuutusmaksujen määrää. Kysymys oli ollut päätösvallan delegoinnista, jota käyttämällä oli sijoitettu kaupungin varoja. Myös päätöksen taloudellinen merkittävyys puhui sen puolesta, että kysymys oli ollut julkisen vallan käytöstä. Vielä rahastoitujen varojen irrottaminen ja niiden määrä huomioon ottaen voitiin katsoa, että kysymys oli ollut poikkeuksellisesta sijoitusomaisuudesta. Kysymys oli ollut tosiasiallisesta kaupungin varojen hoitamisesta.

Hovioikeus katsoi, että perusteita, jotka tukivat kaupunginhallituksen sijoituspäätöksen katsomista julkisen vallan käytöksi, oli pidettävä painavampina kuin sitä vastaan puhuvia perusteita. Kilpailutuksen ulkopuolelle mahdollisesti jääneitä, tarkemmin määrittämättömiä yrityksiä ei ollut pidettävä rikoslain 40 luvun 11 §:n 5 kohdan a alakohdassa tarkoitettuna ”toisena”, jonka edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta kaupunginhallitus oli päättänyt. Sen sijaan tällaisena ”toisena” voitiin pitää kaupunkia, jonka päätöksentekoon A:n menettely oli kohdistunut ja johon nyt rikosoikeudellisesti arvioitavana oleva yksilön menettely oli kohdistunut.

Hovioikeus hyväksyi pääosin käräjäoikeuden ratkaisun johtopäätökset A:n selvitetyksi katsotusta menettelystä ja katsoi sen täyttävän perusmuotoisen virka-aseman väärinkäyttämisen tunnusmerkistön, jonka syyteoikeus oli vanhentunut.

Koska A:n menettelyyn oli hovioikeudessa katsottu voitavan soveltaa kaupungin ensisijaisen vaatimuksen mukaista virka-aseman väärinkäyttämisen tunnusmerkistöä, hovioikeus katsoi, että asiassa ei ollut tarpeen lausua siitä, oliko A menetellyt petosrikosta koskevassa rangaistusvaatimuksessa kuvatuin tavoin.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua A:n korvausvelvollisuuden perusteen osalta mutta korotti korvausvelvollisuuden määrän 210 000 euroksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pasi Oikkonen (eri mieltä), Marjo Juotasniemi ja Teemu Saukkoriipi.

Eri mieltä ollut jäsen katsoi, ettei A ollut sijoituspäätöstä valmistellessaan ollut julkista valtaa käyttävä henkilö.

Hän totesi, että sekä kaupunginhallituksen toimivalta ja tehtäväkokonaisuus että arvioitavana olevan päätöksentekomenettelyn muoto puhuivat painavasti sen puolesta, että kysymys olisi julkisen vallan käyttämisestä. Kaupunginhallituksen päätös itsessään ei kuitenkaan sisältänyt julkisen vallan käyttöä ainakaan siten, että se sijoittuisi sellaiselle julkisen vallan käytön ydinalueelle, mihin virkarikoksia koskevan rangaistusvastuun oli nimenomaisessa määritelmäsäännöksessä tarkoitettu kohdentuvan.

Sijoituspalveluyritykset olivat luonnehdittavissa lähinnä kaupungin yksityisoikeudellisiksi sopijakumppaneiksi. Kaupunginhallituksen päätöksellä ei ollut annettu sopimukseen perustumatonta velvoittavaa määräystä tai päätetty ulkopuolisen tahon oikeuspiiriin liittyvästä edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta eikä myöskään tosiasiallisesti yksipuolisesti puututtu kenenkään ulkopuolisen oikeusasemaan. Näin ollen A:n ei myöskään voitu katsoa valmistelleen julkisen vallan käyttöä sisältävää päätöstä. Edellä selostetuilla perusteilla virka-aseman väärinkäyttämiseen perustuvat vaatimukset oli hylättävä.

A ei ollut menetellyt myöskään petoksena rangaistavalla tavalla, joten siihen perustuvat vaatimukset tuli niin ikään hylätä.

Eri mieltä ollut jäsen velvoitti kuitenkin A:n vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä tarkoitetun erittäin painavan syyn perusteella korvaamaan kaupungille saman määrän kuin hovioikeuden enemmistö.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna kysymykseen, oliko A menetellessään hovioikeuden tuomiossa selvitetyksi katsotulla tavalla ollut rikoslain 40 luvun 11 §:n 5 kohdassa tarkoitettu julkista valtaa käyttävä henkilö.

A vaati valituksessaan, että korvausvaatimus hylätään.

Kaupunki vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. X:n kaupungin kaupunginhallitus on 30.3.2017 pidetyssä kokouksessa päättänyt kaupungin rahoitusyksikön esityksen mukaisesti sijoittaa kaksi miljoonaa euroa kahdesta kaupungin rahastosta erään yhtiön velkakirjoihin. Sijoitus on toteutettu erään sijoituspalveluja tarjonneen yhtiön kautta tämän kanssa tehdyn sopimuksen perusteella.

2. Kaupungin konserniasiamiehenä toiminut A on yhdessä hänen esihenkilönään toimineen rahoitusyksikön päällikön kanssa valmistellut sijoitusesityksen kaupunginhallituksen kokoukseen. A on muun muassa hoitanut yhteydenpidon sijoituspalveluiden tarjoajan edustajaan ja laatinut tämän avustuksella sijoitusta koskevan esittelytekstin. A ei ole tekoaikana ollut virka- tai siihen rinnastettavassa palvelussuhteessa kaupunkiin.

3. Hovioikeus on käräjäoikeuden tavoin katsonut, että A oli valmistelleessaan kysymyksessä olevaa sijoitusta ollut julkista valtaa käyttävä henkilö. Hänen on katsottu menetelleen tavalla, joka täyttää perusmuotoisen virka-aseman väärinkäyttämisen tunnusmerkistön. Koska syyteoikeus tältä osin on ollut vanhentunut, syyte ja asianomistajan rangaistusvaatimus on hylätty. A on kuitenkin velvoitettu korvaamaan kaupungille kyseisellä menettelyllä aiheuttamansa taloudellinen vahinko, koska se on katsottu aiheutetuksi rangaistavaksi säädetyllä teolla.

Kysymyksenasettelu

4. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana vaatimus taloudellisen vahingon korvaamisesta sillä perusteella, että vahinko on aiheutettu virka-aseman väärinkäyttämisenä rangaistavaksi säädetyllä teolla. Tämän osalta Korkeimman oikeuden ratkaistavana on kysymys siitä, onko A ollut kaupunginhallituksen sijoituspäätöstä valmistellessaan rikoslain 40 luvun 11 §:n 5 kohdassa tarkoitettu julkista valtaa käyttävä henkilö.

Sovellettavat säännökset ja niiden esityöt

5. Vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä säädetään muun muassa, että milloin vahinko on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla, vahingonkorvaus käsittää hyvityksen myös sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon.

6. Rikoslain 40 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan virkamies on tuomittava virka-aseman väärinkäyttämisestä muun muassa, jos hän hankkiakseen itselleen tai toiselle hyötyä taikka aiheuttaakseen toiselle haittaa tai vahinkoa rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa osallistuessaan päätöksentekoon tai sen valmisteluun tai käyttäessään julkista valtaa muissa virkatehtävissään (1 kohta).

7. Rikoslain 40 luvun 12 §:n 1 momentin mukaan kyseisen luvun virkamiestä koskevia säännöksiä sovelletaan julkista luottamustehtävää hoitavaan henkilöön ja julkista valtaa käyttävään henkilöön.

8. Rikoslain 40 luvun 11 §:n 5 kohdan mukaan julkista valtaa käyttävällä henkilöllä tarkoitetaan sitä, jonka tehtäviin lain tai asetuksen nojalla kuuluu antaa toista velvoittava määräys tai päättää toisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta taikka joka lain tai asetuksen nojalla tehtävässään tosiasiallisesti puuttuu toisen etuun tai oikeuteen (a alakohta), sekä sitä, jonka lain tai asetuksen nojalla taikka viranomaiselta lain tai asetuksen nojalla saadun toimeksiannon perusteella kuuluu osallistua edellä tarkoitetun päätöksen valmisteluun säännöksessä kuvatuin tavoin (b alakohta).

9. Virkamiehen rikosoikeudellinen vastuu ulotettiin ensi kerran koskemaan eräitä muita julkista valtaa käyttäviä henkilöitä, kun rikoslain virkarikossäännökset uudistettiin rikoslain muuttamisesta annetulla lailla 792/1989. Uudistusta koskevassa hallituksen esityksessä (HE 58/1988 vp) oli tältä osin ehdotettu käsitettä ”hoitaa julkista tehtävää”, joka kuitenkin muutettiin eduskuntakäsittelyssä lakivaliokunnan ehdotuksesta muotoon ”käyttää julkista valtaa”. Lakivaliokunta perusteli muutosehdotustaan sillä, että julkisen tehtävän hoitamista ei laaja-alaisuutensa takia pidetty riittävän tarkkarajaisena. Suppeammalla julkisen vallan käyttämisen käsitteellä puolestaan tarkoitettiin lähinnä jollekin annettua valtuutusta päättää yksityisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta. (LaVM 7/1989 vp s. 6.)

10. Rikoslain 40 luvun 11 §:n 5 kohdan säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen perusteluiden mukaan määritelmän a alakohdan on tarkoitus pääosin vastata sitä, mitä entuudestaan on tarkoitettu julkisen vallan käytöllä, mutta määritelmässä nimenomaisesti kuvattaisiin oikeustieteessä vakiintuneen käsityksen mukainen julkisen vallan käytön ydinalue. Määritelmä merkitsi myös sitä, että aikaisemmasta poiketen julkisyhteisön työntekijä voisi olla julkista valtaa käyttävä henkilö. Edelleen perusteluiden mukaan määritelmän b alakohta ulottaisi rikosoikeudellisen virkavastuun osaan julkisen vallan käytön valmistelua, tavoitteena saattaa rikosoikeudellisen virkavastuun piiriin sellainen julkisen vallan käytön valmistelu, jossa tosiasiallisesti määrätään julkisen vallan käyttöä sisältävän päätöksen tai muun toimen sisällöstä tai ainakin keskeisesti vaikutetaan sen muotoutumiseen. (HE 77/2001 vp s. 53.)

Oikeudellisen arvioinnin lähtökohdat

11. Korkein oikeus toteaa, että muiden kuin rikoslaissa tarkoitettujen virkamiesten ja julkista luottamustehtävää hoitavien henkilöiden kohdalla virka-aseman väärinkäyttämisen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää aina sitä, että kysymys on julkista valtaa käyttävästä henkilöstä. Edelleen Korkein oikeus toteaa, että se, jonka kuuluu osallistua päätöksen valmisteluun rikoslain 40 luvun 11 §:n 5 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla, on kyseisen valmistelutehtävänsä perusteella julkista valtaa käyttävä henkilö vain, jos itse päätöksessä on kysymys kohdan a alakohdassa tarkoitetusta julkisen vallan käytöstä.

12. Julkisen vallan käyttö ei ole lainsäädännöllisenä käsitteenä täysin yhdenmukainen, vaan sitä voidaan tulkita eri yhteyksissä jossain määrin eri tavoin. Se, mitä virkarikoksia koskevassa sääntelyssä tarkoitetaan julkista valtaa käyttävällä henkilöllä, määritellään rikoslain 40 luvun 11 §:n 5 kohdassa, jonka säännöksiä ei rikosoikeudellinen laillisuusperiaate huomioon ottaen tule tulkita laajentavasti. Kyseisestä lainkohdasta ilmenevin tavoin päätöksenteolla on siinä tarkoitettu vakiintuneen käsityksen mukaista julkisen vallan käytön ydinaluetta.

13. Kunnallinen päätöksenteko voi koskea laadultaan hyvin monenlaisia asioita. Vaikka päätöksenteko tapahtuu kuntalaissa säädetyssä järjestyksessä ja päätösten toimeenpanemiseen käytetään julkisia varoja, kysymys ei välttämättä ole toisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta päättämisestä ja siten rikoslain määritelmäsäännöksessä tarkoitetusta julkisen vallan käyttämisestä. Se, onko kysymys viimeksi mainitusta, on arvioitava tapauskohtaisesti ottaen huomioon, millaista asiaa päätöksenteko koskee.

14. Korkein oikeus katsoo, että rikoslain 40 luvun 11 §:n 5 kohdan a alakohdassa tarkoitettu toisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta päättäminen ei lähtökohtaisesti pidä sisällään julkisyhteisön yksityisoikeudellisia oikeustoimia taikka sellaisiin ryhtymistä koskevaa päätöksentekoa. Näissä tilanteissa kysymys ei yleensä ole sellaisesta yksipuolisesta määräämisestä toisen oikeusasemasta tai siihen puuttumisesta, joka on tunnusomaista määritelmäsäännöksessä tarkoitetulle julkisen vallan käytön ydinalueelle, vaan tasaveroisten osapuolten välisestä yhteistoiminnasta ja sitä koskevasta julkisyhteisön sisäisestä päätöksenteosta.

Arviointi tässä asiassa

15. X:n kaupungin kaupunginhallitus on kunnan taloudenhoitoa ja sijoitustoimintaa koskevan yleisen toimivaltansa nojalla päättänyt sijoittaa kunnan varoja useampiin sijoituskohteisiin erään yksityisen sijoituspalveluita tarjoavan yhtiön kautta. Sijoituksia koskeva sopimussuhde sijoituspalveluiden tarjoajan kanssa on ollut luonteeltaan yksityisoikeudellinen. Vastaavia sopimuksia voivat solmia yhtä lailla erilaiset yksityiset yhteisöt ja yksityishenkilötkin. Kaupungin oikeutta ryhtyä tämän kaltaiseen oikeustoimeen ei ole erikseen säännelty. Kaupungin sopimuspuolena olleella sijoituspalveluiden tarjoajalla ei ole ollut lainsäädäntöön perustuvaa oikeutta saada kaupungilta tietyin edellytyksin varoja sijoitettavaksi, eikä kaupungilla ole ollut sijoituspalveluiden tarjoajaan nähden lainsäädäntöön perustuvaa yksipuolista määräysvaltaa tämän kaltaisessa asiassa.

16. Korkein oikeus katsoo edellä lausutun perusteella, että kaupungin rahavarojen sijoittamista koskeva sopimussuhde tässä asiassa ei ole sisältänyt rikoslain 40 luvun 11 §:n 5 kohdan a alakohdassa tarkoitetulle julkisen vallan käytölle ominaisia yksipuolista määräysvaltaa osoittavia piirteitä. Kaupunginhallituksen päätöstä kyseiseen oikeustoimeen ryhtymisestä ei siten voida pitää rikoslaissa tarkoitettuna julkisen vallan käyttönä, vaikka se on tapahtunut kunnallisen päätöksenteon menettelytapoja noudattaen ja kysymys on ollut julkisten varojen sijoittamisesta.

17. Korkein oikeus katsoo näin ollen, ettei kaupunginhallituksen päätöksessä varojen sijoittamisesta ole ollut kysymys 40 luvun 11 §:n 5 kohdan a alakohdassa tarkoitetusta julkisen vallan käytöstä. Kun päätös, jonka valmisteluun A on osallistunut, ei ole ollut luonteeltaan julkisen vallan käyttämistä, myöskään kyseisen päätöksen valmistelu ei ole voinut olla julkisen vallan käyttöä.

Johtopäätös

18. Korkein oikeus katsoo edellä lausutun perusteella, ettei A ole kaupunginhallituksen tekemää sijoituspäätöstä valmistellessaan ollut rikoslain 40 luvun 11 §:n 5 kohdassa tarkoitettu julkista valtaa käyttävä henkilö. Näin ollen hänen kyseiseen menettelyynsä ei sovelleta rikoslain 40 luvun virkamiestä koskevia säännöksiä sillä tavoin kuin luvun 12 §:n 1 momentissa säädetään. Tästä seuraa, että A ei ole menetellyt mainitun luvun 7 §:ssä rangaistavaksi säädetyllä tavalla eikä hän ole tällä perusteella velvollinen korvaamaan kaupungille aiheutunutta taloudellista vahinkoa.

Asian jatkokäsittely

19. Kaupunki on vastauksessaan Korkeimmassa oikeudessa vedonnut toissijaisesti vahingonkorvausvaatimuksensa perusteena siihen, että A on aiheuttanut vahingon petosrikoksena rangaistavaksi säädetyllä teolla. Viimesijaisesti kaupunki on katsonut, että vahingon korvaamiselle on muu vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä säädetty peruste.

20. Alemmat tuomioistuimet eivät ole tuomioissaan antaneet ratkaisua A:n korvausvelvollisuudesta kaupungin vetoamalla toissijaisella tai viimesijaisella perusteella. Oikeusastejärjestys huomioon ottaen asian käsittelyä on jatkettava käräjäoikeudessa näiden korvausperusteiden arvioimiseksi.

Päätöslauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan A:n korvausvelvollisuuden osalta.

Asia palautetaan vahingonkorvausvaatimuksen toissijaisten ja viimesijaisten perusteiden osalta Lapin käräjäoikeuteen, jonka tulee huomioon ottaen palauttamisen syy omasta aloitteestaan ottaa asia näiltä osin käsiteltäväkseen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ari Kantor, Tuomo Antila, Juha Mäkelä, Timo Ojala ja Pekka Pulkkinen. Esittelijä Kristian Sjöblom.