KKO:2026:49

Kaupunki oli katsonut koulunkäynninohjaaja A:n työnteon estyneen koronaviruspandemiasta johtuneiden rajoitustoimien vuoksi. Kaupunki oli tämän perusteella keskeyttänyt A:n työnteon ja maksanut hänelle keskeytysajalta palkkaa vain 14 päivältä.

Korkein oikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla, että työpaikkaa oli kohdannut työsopimuslain 2 luvun 12 §:n 2 momentissa tarkoitettu tapahtuma. Kaupungin ei kuitenkaan katsottu näyttäneen, että A olisi tämän vuoksi ollut estynyt tekemästä työtään. A:lla oli siksi oikeus palkkaansa koko työnteon keskeytyksen ajalta.

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

A oli keväällä 2020 työskennellyt koulunkäynninohjaajana kaupungin B (jäljempänä kaupunki) peruskoululla toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa kaupunkiin. Koronaviruspandemian vuoksi valtioneuvosto oli 16.3.2020 antanut muun ohella perusopetuksen järjestäjille suosituksen koulujen tilojen sulkemisesta ja lähiopetuksen keskeyttämisestä. Valtioneuvosto oli tämän jälkeen antanut asetukset opetuksen järjestämisvelvollisuutta koskevista rajoituksista ajalla 18.3.–13.5.2020. Aluehallintovirasto oli valtioneuvoston toimenpiteiden vuoksi määrännyt kaupungin koulujen tilat suljettaviksi.

Kaupunki oli 18.3.2020 sulkenut kaupungin koulujen tilat ja pääosin keskeyttänyt lähiopetuksen. Kaupunki oli katsonut A:n työnteon estyneen työsopimuslain 2 luvun 12 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla 20.3.2020 alkaen ja maksanut A:lle palkkaa 14 päivältä. Palkaton jakso oli alkanut 3.4.2020. Kaupunki oli 17.4.2020 ilmoittanut lomauttavansa A:n ajalla 17.4.–30.6.2020. Kaupunki oli 13.5.2020 pyytänyt A:ta palaamaan työhön koululle 14.5.2020 alkaen.

Kanne ja vastaus Oulun käräjäoikeudessa

A vaati, että kaupunki velvoitetaan suorittamaan hänelle palkkaa korkoineen ajalta 3.4.–13.5.2020.

Kaupunki vaati, että kanne hylätään kokonaan ja joka tapauksessa ajalta 17.4.–13.5.2020.

Käräjäoikeuden tuomio 16.8.2022 nro 1004 1779

Käräjäoikeus totesi asiassa olevan kysymys siitä, oliko A:n työnteko estynyt 20.3.–13.5.2020 työsopimuslain 2 luvun 12 §:n 2 momentissa tarkoitetusta syystä ja oliko merkitystä sillä, että kaupunki oli työnteon keskeytysaikana lomauttanut A:n 17.4.2020 alkaen.

Käräjäoikeus katsoi kirjallisesta ja henkilötodistelusta ilmenevän, että koulujen tilojen sulkeminen ja lähiopetuksen osittainen keskeyttäminen oli ymmärrettävästi ja voimakkaasti vaikuttanut koulujen toimintaan ja kouluissa annettavaan opetukseen ja ohjaukseen. Perusopetuksen antaminen kouluissa ei kuitenkaan ollut kokonaan estynyt tai keskeytynyt koulujen tilojen sulkemisesta huolimatta, vaan perusopetuksen antamista oli jatkettu sekä lähi- että etäopetuksena koko koronapandemian ajan. Perusopetukseen sisältyi myös koulunkäynninohjaajien oppilaille antama tuki ja ohjaus, jota oli annettu sekä lähi- että etäohjauksena. Kaupunki ei ollut keskeyttänyt yhdenkään opettajan työn tekemistä eikä kaikkien koulunkäynninohjaajien työn tekemistä. Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että A:n työn tekeminen ei ollut estynyt työsopimuslain 2 luvun 12 §:n 2 momentissa tarkoitetun syyn vuoksi, vaan työn tekeminen oli keskeytetty kaupungin omalla, itsenäisesti tehdyllä päätöksellä. Lisäksi A oli ollut työnantajan käytettävissä työnteon keskeytysajan.

Käräjäoikeus katsoi edelleen, että A:n lomautuksen aikana tämän poissaolon perusteena oli työoikeudessa sovelletun aikaprioriteettiperiaatteen mukaisesti pidettävä työnteon keskeytystä, vaikka työnteon keskeytys oli ollut perusteeton. Käräjäoikeus kiinnitti lisäksi huomiota siihen, että A oli palannut työhön ennen lomautusajan päättymistä eikä kaupunki ollut edes väittänyt, että A:n työhön palaamisen perusteena olisi ollut lomautuksen keskeyttäminen. Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että kaupungilla oli lomauttamisesta huolimatta palkanmaksuvelvollisuus koko kannevaatimusajalta.

Käräjäoikeus hyväksyi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Keijo Putkonen.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 7.5.2024 nro 149

Kaupunki valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus totesi, että kaupungilla oli valtioneuvoston 16.3.2020 antamien linjausten perusteella ollut tosiasiallinen velvollisuus sulkea koulujen tiloja eikä tilojen sulkemista sinänsä voitu katsoa kaupungin omaksi päätökseksi. Mainittu tilojen sulkemisvelvollisuus ei kuitenkaan ollut tarkoittanut sitä, että perusopetuksen antaminen ja siten koulunkäynninohjaus olisi estynyt, vaan tältä osin kysymys oli ollut siitä, että kaupunki oli omalla päätöksellään keskeyttänyt A:n työn tekemisen. Lisäksi A:n työnteon estymistä vastaan puhui se, että A oli toiminut koulunkäynninohjaajana tehostetun tuen ja erityisen tuen oppilaille, joista erityisen tuen oppilaat olivat olleet oikeutettuja lähiopetukseen koko kevään 2020.

Hovioikeus katsoi edelleen kaupungin henkilöstöpäätöksen ja lomautusilmoituksen sanamuodoista käyneen selvästi ilmi, että kaupunki oli lomauttanut A:n päällekkäisenä toimenpiteenä eikä kaupunki ollut tarkoittanut lomauttamisella päättää aiemman työn keskeyttämisperusteen voimassaoloa. Kysymys ei ollut kahdesta itsenäisestä eri perusteella tehdystä päätöksestä, jolloin kaupungilla olisi ollut mahdollisuus arvioida ensimmäisenä valitun perusteen voimassaolon edellytyksiä uudelleen.

Näillä lisäperusteluilla hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Pasi Oikkonen ja Petri Nykänen sekä asessori Sari Semenoff. Esittelijä Emilia Välimaa.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Kaupungille myönnettiin valituslupa.

Kaupunki vaati valituksessaan, että hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan ja kanne hylätään.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus toimitti asiassa suullisen käsittelyn suullisen todistelun vastaanottamiseksi.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. A on keväällä 2020 työskennellyt koulunkäynninohjaajana X:n koululla toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa kaupunkiin. A on toiminut 3.–6. vuosiluokkien alueellisessa pienryhmässä, jossa on ollut yksi opettaja ja kymmenen tehostetun tai erityisen tuen päätöksen saanutta oppilasta.

2. Valtioneuvosto on 16.3.2020 yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa todennut, että Suomessa vallitsivat koronavirustilanteen vuoksi valmiuslain 3 §:n 3 ja 5 kohdassa tarkoitetut poikkeusolot. Samana päivänä valtioneuvosto on antanut suosituksen koulujen tilojen sulkemisesta ja lähiopetuksen keskeyttämisestä. Valtioneuvoston linjaamat toimenpiteet on saatettu voimaan valmiuslain 109 §:ssä säädettyjen toimivaltuuksien soveltamisen aloittamista koskevalla käyttöönottoasetuksella 125/2020 ja jatkamista koskevalla käyttöönottoasetuksella 174/2020 sekä toimivaltuuksien nojalla annetuilla soveltamisasetuksilla 126/2020, 131/2020 ja 191/2020, joissa on säädetty varhaiskasvatuksen sekä opetuksen ja koulutuksen järjestämisvelvollisuutta koskevista rajoituksista ajalla 18.3.–13.5.2020.

3. Soveltamisasetusten 3 §:n 1 momentin nojalla perusopetuslaissa tarkoitetulla opetuksen järjestäjällä ei ole asetusten voimassaoloaikana ollut velvollisuutta järjestää perusopetuslaissa tarkoitettua opetusta tai muuta toimintaa lähiopetuksena koulussa. Edelleen opetuksen järjestäjällä on pykälän 3 momentin nojalla ollut velvollisuus järjestää perusopetuslaissa tarkoitettua oppimisen tukea vain siinä laajuudessa kuin se on ollut mahdollista toteuttaa ja 14.4.2020 alkaen lisäksi vain sellaisilla toteuttamistavoilla kuin se on ollut olosuhteisiin nähden mahdollista toteuttaa. Perusopetuksen järjestämisvelvollisuuden rajoitukset eivät kuitenkaan ole koskeneet perusopetuksen 1.–3. vuosiluokkien oppilaita eivätkä perusopetuslain 17 §:ssä (642/2010) tarkoitettuja erityisen tuen päätöksen saaneita oppilaita, jotka asetusten voimassaoloaikana ovat saaneet jatkaa lähiopetuksessa.

4. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on päätöksillään 17.3.2020, 23.3.2020 ja 8.4.2020 määrännyt tartuntatautilain tuolloin voimassa olleiden säännösten nojalla toimialueellaan sijaitsevien koulujen tilat suljettaviksi soveltamisasetuksissa säädetyin poikkeuksin, jotka ovat koskeneet muun ohella perusopetuksen 1.–3. vuosiluokkien oppilaiden sekä erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden lähiopetusta. Määräys on ollut voimassa 18.3.–13.5.2020.

5. Kaupunki on sulkenut X:n koulun tilat ja rajoittanut lähiopetusta niissä 18.3.2020 alkaen muille kuin 1.–3. vuosiluokkien oppilaille ja erityisen tuen päätöksen saaneille oppilaille. Koulun rehtori on 19.3.2020 ilmoittanut A:lle, että tämän työnteko keskeytyy 20.3.2020 alkaen, mistä lähtien kaupunki maksaa palkan työsopimuslain 2 luvun 12 §:n 2 momentin nojalla 14 päivältä. A:lle ei ole maksettu palkkaa ajalta 3.4.–13.5.2020.

6. Kaupunki on 17.4.2020 ilmoittanut lomauttavansa A:n ajalla 17.4.–30.6.2020. Kaupunki on 13.5.2020 pyytänyt A:ta palaamaan koulunkäynninohjaajan työhön koululle 14.5.2020 alkaen.

Kysymyksenasettelu

7. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on kysymys siitä, onko kaupunki velvollinen maksamaan A:lle palkkaa ajalta 3.4.–13.5.2020.

Työntekijän oikeudesta palkkaan työnteon estyessä

8. Työsopimuslain 2 luvun 12 §:n 1 momentin mukaan työnantaja on velvollinen maksamaan työntekijälle täyden palkan, jos hän on ollut sopimuksen mukaisesti työnantajan käytettävissä voimatta kuitenkaan tehdä työtä työnantajasta johtuvasta syystä, ellei toisin sovita. Lain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen perustelujen mukaan (HE 157/2000 vp s. 17 ja 76) työnantajasta johtuvina työnteon estymisen syinä pidetään sekä työnantajasta ja hänen toiminnastaan välittömästi aiheutuvia syitä, kuten jollakin tavalla puutteellista työn organisointia tai työntekovälineiden puutteita, että sellaisia työnantajasta sinänsä riippumattomia esteitä, jotka työnantaja voisi poistaa kohtuullisin toimenpitein tai olennaisitta vaikeuksitta. Perusteluista ilmenevällä tavalla merkitystä on myös esteen ennalta arvattavuudella.

9. Mainitun pykälän 2 momentissa säädetään tilanteesta, jossa työntekijä on estynyt tekemästä työtään työpaikkaa kohdanneen tulipalon, poikkeuksellisen luonnontapahtuman tai muun sen kaltaisen hänestä tai työnantajasta riippumattoman syyn vuoksi. Tällöin työntekijällä on oikeus saada palkkansa esteen ajalta, enintään kuitenkin 14 päivältä. Hallituksen esityksen perustelujen (HE 157/2000 vp s. 17–18 ja 76) mukaan säännös vastaa aiemmin voimassa olleen työsopimuslain (320/1970) 27 §:n 2 momenttia, jonka soveltamisen on katsottu edellyttävän, että työnteon esteenä on yllättävä ja poikkeuksellinen tapahtuma. Hallituksen esityksen mukaan viimeksi mainittua säännöstä on oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa tulkittu laajasti ja muun muassa siten, että esteen ei sinänsä tarvitse syntyä työpaikalla, kunhan sen vaikutukset jossakin vaiheessa kohdistuvat työpaikkaan. Edelleen säännöstä koskevassa oikeuskäytännössä on hallituksen esityksestä ilmenevällä tavalla katsottu muun muassa, että palkanmaksuvelvollisuuden laskennassa ei ole ratkaisevaa esteen syntymisen hetki vaan se hetki, jolloin työnteko on tosiasiallisesti estynyt esteen seurauksena, ja että palkanmaksuvelvollisuuden alkamishetkeä on tarkasteltava työntekijäkohtaisesti eikä työpaikkakohtaisesti.

10. Korkein oikeus on ratkaisukäytännössään katsonut, että työsopimuslain (320/1970) 27 §:n 2 momentissa tarkoitetusta esteestä oli kysymys tapauksessa, jossa laiterikko oli aiheutunut oikosulusta ja johtanut tuotannon keskeytymiseen (KKO 1988:127), sekä tapauksessa, jossa puutavaran kuljetuksista riippuvaisella sahalla kuljetusten keskeytys oli johtanut raaka-ainepulaan ja sahan työntekijöiden työnteon estymiseen (KKO 1986 II 92). Lisäksi tällaisesta esteestä on katsottu olleen kysymys tapauksissa, joissa työntekijöiden työnteon estymisen syynä oli muiden työtaistelusta aiheutunut sähkövoimapula (ks. KKO 1980 II 108, KKO 1980 II 109 ja KKO 1981 II 134). Sen sijaan ratkaisussa KKO 1983 II 45 työnteon estymistä ei katsottu työnantajasta riippumattomaksi, koskei ollut näytetty, ettei työnantaja olisi voinut toimenpiteillään turvata raaka-aineen saantia ja siten myös työntekijöiden työnteon jatkumista.

Korkeimman oikeuden arviointi työnteon estymisestä

Arvioinnin lähtökohdat

11. Korkein oikeus toteaa, että X:n koulun tilat on 18.3.2020 suljettu ja lähiopetusta koulussa on rajoitettu aluehallintoviraston määräyksellä, jota kaupungilla on ollut velvollisuus noudattaa. Määräys on annettu koronaviruspandemiasta johtuneissa poikkeusoloissa, joissa valtioneuvoston asetuksilla on säädetty perusopetuksen järjestämisvelvollisuutta lähiopetuksena koskevista rajoituksista ja valtioneuvosto on antanut suosituksen koulujen tilojen sulkemisesta. Koronaviruspandemia ja siitä johtuneet rajoitukset ovat olleet kaupungista riippumattomia, ennalta-arvaamattomia ja poikkeuksellisia, eikä kaupungilla ole ollut käytettävissään ollein kohtuullisin toimenpitein mahdollisuutta varautua nopeasti kehittyneeseen tilanteeseen tai poistaa sen vaikutuksia. Korkein oikeus katsoo, että työpaikkaa on tässä tilanteessa kohdannut työsopimuslain 2 luvun 12 §:n 2 momentissa tarkoitettu tapahtuma.

12. Korkein oikeus toteaa, että mainittua lainkohtaa sovellettaessa on kuitenkin työntekijäkohtaisesti arvioitava, onko työntekijän työnteko estynyt lainkohdassa tarkoitetun tapahtuman seurauksena. Todistustaakka tällaisesta työnteon estymisestä on työnantajalla. Tässä asiassa on siten arvioitava, onko kaupunki näyttänyt, että A on ollut estynyt tekemästä työtään koronaviruspandemiasta johtuneiden rajoitustoimenpiteiden vuoksi. Työnteon estyminen ei ole ollut lainkohdassa tarkoitetulla tavalla kaupungista riippumatonta, jos kaupunki olisi työnantajana voinut kohtuullisin toimenpitein huolehtia siitä, että A voi rajoitustoimista huolimatta hoitaa koulunkäynninohjaajan tehtäviä.

13. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan X:n koulun alueellisessa pienryhmässä, jossa A on toiminut koulunkäynninohjaajana ja jossa on ollut kymmenen oppilasta, on koronaviruspandemiasta johtuvien rajoitusten voimassaoloaikana ollut lähiopetuksessa 3–4 oppilasta. Koululla on lisäksi ollut lähiopetuksessa 1.–3. vuosiluokkien oppilaita sekä yläluokkien alueellisen pienryhmän oppilaita. Muut oppilaat ovat olleet etäopetuksessa. Koulun neljästä koulunkäynninohjaajasta yksi yleisopetuksen ohjaaja on lähiopetusta koskevien rajoitusten voimassaoloaikana jatkanut työntekoaan keskeytyksettä. Yläluokkien alueellisen pienryhmän koulunkäynninohjaajan työnteko on myös keskeytetty, mutta hänet on kutsuttu takaisin työhön kahden viikon kuluttua rajoitusten voimaantulosta.

14. Korkein oikeus toteaa, että edellä kuvatuissa olosuhteissa oppilaille lähiopetuksessa annettavan ohjauksen ja tuen tarve ja siten myös koulunkäynninohjaajien työtehtävät ovat vähentyneet niin, että ajanjaksolla 20.3.–13.5.2020 kaupunki ei ole työnantajana kyennyt järjestämään X:n koulun kaikille koulunkäynninohjaajille oppilaiden lähiopetukseen liittyviä tavanomaisia koulunkäynninohjaajan tehtäviä. A on kuitenkin vedonnut muun ohessa siihen, että koska koulunkäynti on myös muiden kuin lähiopetukseen jääneiden oppilaiden osalta jatkunut keskeytyksettä, hän olisi voinut tehdä koulunkäynninohjaajan tehtäviä etäopetuksessa.

Työn tekemistä etäopetuksessa koskevan näytön arviointi

15. Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä A on kertonut siitä, miten hän olisi myös etäopetuksessa voinut samalla tavoin kuin opettaja ohjata ja tukea alueellisen pienryhmänsä oppilaita puheella koulutehtävien suorittamisessa joko etäyhteyden välityksellä tai puhelimitse käyttäen apunaan muun oppimateriaalin ohella sähköistä oppimateriaalia. A:lla olisi ollut kannettava tietokone, tabletti ja älypuhelin käytössään, ja koulussa oli ollut myös pöytäkoneita, joilla hän olisi voinut pitää etäopetuksessa oleviin oppilaisiin yhteyttä. Lisäksi hän olisi voinut opettajan työparina valmistella oppimateriaalia, kuten hän oli myös lähiopetuksessa tehnyt, sekä viedä tehtäviä oppilaille kotiin ja osallistua eväspakkausten jakamiseen etäopetuksessa oleville oppilaille. Todistajina kuullut C ja D, jotka olivat toimineet koulunkäynninohjaajina kahdessa muussa kaupungin koulussa, ovat kertoneet yleisopetuksen ja erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden koulunkäynninohjaajien mahdollisuuksista ohjata ja tukea oppilaita etäopetuksessa vastaavasti kuin A.

16. Kaupungin henkilöstöpäällikkö E on kaupungin nimeämänä todistajana kertonut, että kun koulut olivat keväällä 2020 siirtyneet laajalti etäopetukseen, työnteko oli estynyt noin 300:lta yhteensä liki 400 koulunkäynninohjaajasta ja lähiopetuksessa olivat jatkaneet 1.–3. vuosiluokkien koulunkäynninohjaajat. Opettajien tehtävänkuvan mukainen työnteko ei ollut rajoitustoimien aikana estynyt, vaan sitä oli hoidettu osin etäopetuksena. Kaupunki oli myöhemmin kevään aikana siirtänyt tätä varten luodun rekrytointipalvelun avulla sellaisia koulunkäynninohjaajia, joiden työnteko oli aluksi estynyt, uusiin koulutustaan ja osaamistaan vastaaviin tehtäviin muun ohella hyvinvointialueelle. Jonkin verran koulunkäynninohjaajia oli kutsuttu takaisin omiin töihinsä kouluille.

17. Kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluiden aluepäällikkö F, joka on vastannut muun ohella perusopetuksen operatiivisesta johtamisesta ja toiminut rehtoreiden esihenkilönä, on kaupungin nimeämänä todistajana kertonut kaupungin toimenpiteistä ja päätöksenteosta keväällä 2020 nopeasti muuttuneessa tilanteessa, johon kaupunki ei ollut osannut varautua ja johon ei ollut ollut olemassa toimintamallia. Tässä tilanteessa aluepäälliköt olivat yhdessä koulujen rehtoreiden koulukohtaisesti tekemän arvioinnin perusteella kartoittaneet koulunkäynninohjaajien työntekomahdollisuudet ottaen huomioon tukea tarvitsevien oppilaiden opetusjärjestelyt sekä koulujen valmiudet laajaan etätyöhön. Tuolloin ei ollut ollut koulunkäynnin etäohjaamisen osaamista, eikä etäohjaamiseen soveltuvia laitteita, kuten kannettavia tietokoneita, ollut ollut riittävästi koulunkäynninohjaajille. Siltä osin kuin laitteita kouluilla oli ollut, oppilaiden opiskelumahdollisuuksia oli ensisijaisesti turvattu antamalla niitä myös etäopetuksessa olevien oppilaiden käyttöön.

18. Korkein oikeus toteaa, että kaupungin nimeämät todistajat ovat yleisellä tasolla kertoneet kaupungin toimenpiteistä koronaviruspandemiasta seuranneiden rajoitustoimenpiteiden aikana. Korkein oikeus pitää uskottavina todistajien kertomuksia poikkeustilan tuomista haasteista ja siitä, että laajaan etätyönä annettavaan koulunkäynnin ohjaukseen ei ole ollut välittömästi täyttä valmiutta. Tästä ei kuitenkaan välttämättä ole seurannut A:n työnteon estyminen. Korkeimman oikeuden arvioitavana ovat nimenomaan A:n edellytykset hoitaa koulunkäynninohjaajan tehtäviä etäopetuksen aikana.

19. Korkein oikeus pitää uskottavana A:n kertomusta siitä, että hänellä on ollut käytössään muun muassa tietokone ja älypuhelin, joilla hän olisi voinut olla oppilaisiin yhteydessä etäopetuksen aikana. Korkein oikeus katsoo A:n ja hänen nimeämiensä todistajien kertomusten perusteella, että A:lla on keväällä 2020 ollut työvälineiden ohella myös riittävä osaaminen ja valmius ohjata ja tukea oppilaita koulutehtävien suorittamisessa etäyhteyden tai puhelimen välityksellä. Vaikka suurin osa alueellisen pienryhmän oppilaista on tehnyt koulutehtäviä kotona, heidän oppimisen tuen tarpeensa ei ole vähentynyt. Asiassa ei ole osoitettu, että A:n ryhmässä olleet lapset eivät olisi pystyneet vastaanottamaan etäyhteyden välityksellä annettua ohjausta. Etäopetukseen on lisäksi liittynyt myös muita koulunkäynninohjaajan työnkuvaan sopivia tehtäviä, kuten avustaminen opetuksen ja oppimateriaalin suunnittelussa ja valmistelussa sekä tehtävien toimittaminen oppilaille joko etäyhteyden välityksellä tai kotiin kuljetettuina.

20. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että A olisi ollut estynyt tekemästä työtään työsopimuslain 2 luvun 12 §:n 2 momentissa tarkoitetun syyn vuoksi. Näin ollen kaupungilla ei ole ollut oikeutta keskeyttää A:n palkanmaksua kyseisen lainkohdan perusteella.

Lomautusilmoituksen vaikutus palkanmaksuvelvollisuuteen

21. Kaupunki on esittänyt, että A:n palkkavaatimus on joka tapauksessa hylättävä ajalta 17.4.–13.5.2020, jolloin A on kaupungin lomautusilmoituksen perusteella ollut lomautettuna.

22. Lomauttamisesta säädetään työsopimuslain 5 luvussa, jonka 4 § koskee ennen lomauttamisen alkamista tehtävää lomautusilmoitusta. A:n työsuhteeseen kyseisenä aikana soveltuneen kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen KVTES 2020-2021 mukaan työnantajan on lomauttaessaan työntekijän tullut noudattaa vähintään yhden kuukauden ilmoitusaikaa. Työsopimuslain 5 luvun 4 §:n 2 momentin mukaan ilmoitusvelvollisuutta ei ole, jos työnantajalla ei ole koko lomautusaikaan kohdistuvaa velvollisuutta maksaa työntekijälle palkkaa muun työstä poissaolon vuoksi.

23. Korkein oikeus on edellä katsonut, että kaupungilla ei ole ollut oikeutta keskeyttää A:n palkanmaksua työsopimuslain 2 luvun 12 §:n 2 momentin nojalla. Koska kaupungilla ei ole ollut perustetta olla maksamatta A:lle kyseiseltä ajalta palkkaa muun työstä poissaolon vuoksi, lomauttamisesta on tullut ilmoittaa ennalta työehtosopimuksen mukaista yhden kuukauden ilmoitusaikaa noudattaen.

24. Kaupunki on ilmoittanut lomauttamisesta A:lle 17.4.2020. Lomautusilmoituksella ei työehtosopimuksen mukainen yhden kuukauden ilmoitusaika huomioon ottaen ole ollut vaikutusta kaupungin palkanmaksuvelvollisuuteen ajanjaksolla 17.4.–13.5.2020 siinäkään tapauksessa, että kaupungilla olisi ollut kyseisenä aikana peruste A:n lomauttamiseen.

Johtopäätös

25. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että kaupunki on velvollinen maksamaan A:lle palkan ajalta 3.4.–13.5.2020.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ari Kantor, Tuomo Antila, Eva Tammi-Salminen, Alice Guimaraes-Purokoski ja Pekka Pulkkinen. Esittelijä Mikaela Lind.