Korkeimman oikeuden presidentin Tatu Leppäsen puheenvuoro käräjäoikeuksien yhteistyöverkoston insolvenssiasioiden laatupäivässä 6.11.2025
Arvoisa laamanni, hyvät käräjätuomarit, hyvät kuulijat;
Minulla on mieluisa tehtävä tuoda korkeimman oikeuden tervehdys tähän käräjäoikeuksien yhteistyöverkoston insolvenssiasioiden laatupäivään. Tapahtuma on tervetullut päänavaus tuomioistuinten laatutyön saralla. Käräjäoikeuksien yhteistyöverkostossa tehdään merkittävää valtakunnallista käytännön kehittämistyötä eri aihepiireissä. On hienoa, että nyt on päätetty myös kokoontua yhteiseen laatupäivään yhteisten kysymysten äärelle. Laatupäivät mahdollistavat kysymysten laajemman ja perusteellisemman arvioinnin, unohtamatta vapaamuotoisten kahvipöytäkeskustelujen ja yhteistyökumppaneihin paremman tutustumisen merkitystä. Rovaniemen hovioikeuspiirin laatutyössä tästä on jo pitkät kokemukset, ja on mainiota, että nyt pää on avattu myös käräjäoikeuksien yhteistyöverkoston valtakunnallisen laatutyön osalta.
Tämän ensimmäisen laatupäivän teemaksi on valittu insolvenssiasiat. Valintaa voi pitää onnistuneena. Insolvenssiasiat ovat pääosin massaluonteisia asioita, joissa parhaiden käytäntöjen etsimisellä ja jakamisella on saavutettavissa merkittäviä hyötyjä. Toisaalta myös insolvenssiasioiden joukossa on hyvinkin kiperiä tapauksia, jotka ovat kuitenkin usein laadultaan oikeudellisia eivätkä välttämättä yksittäistapauksellisen näytön takana, jolloin myös niiden yhteinen puntarointi voi olla hedelmällistä. Täysin henkilökohtaisesti aihepiiri miellyttää vanhojen harrastusteni vuoksi!
Mukana ovat perustellusti kaikki insolvenssimenettelyt; velkajärjestely, konkurssi ja yrityssaneeraus. Myöskään sen klassisen luokittelukysymyksen, onko ulosotto insolvenssimenettelyä, ei ole annettu häiritä ohjelman rakentamista. Ulosotto on aiheellisesti mukana päivän ohjelmassa, onhan ulosotto erityisesti lukumääräisesti keskeinen velkavastuumenettely, jolla on myös käytännössä lukuisia rajapintoja insolvenssimenettelyihin.
Hyvät kuulijat; Ajattelin näin päivän avaukseksi käyttää muutaman sanan sen pohtimiseen, mitä lainkäytön laatu on. Ajattelen nimenomaan tuomioistuimen ja erityisesti käräjäoikeuden lainkäytön laatua. Insolvenssiasioissa voitaisiin toki pohtia myös ulosottomiehen ja miksei myös selvittäjän tai pesänhoitajan lainkäyttöön liittyvän työn laatua, mutta ne jäävät tämän puheenvuoron ulkopuolelle, vaikka kieltämättä tarjoaisivat mielenkiintoisia vertailukohtia.
Oikeusvaltion perusperiaatteista seuraa lainkäytön laatuvaatimusten minimitaso, joka on lain noudattaminen. Tuomioistuinten tehtävä on antaa asianosaisille oikeusturvaa, minkä on tapahduttava prosessilain mukaisessa menettelyssä, jossa on päädyttävä aineellisen oikeuden mukaiseen lopputulokseen. Menettelyn ja lopputuloksen laillisuus ja oikeellisuus on joko/tai -kysymys, vaikka kiperissä tapauksissa onkin aina tulkinnanvaraisuutta. Tästä eteenpäin mentäessä lainkäytön laadun kysymykset ovat sen sijaan enemmän tai vähemmän -kysymyksiä siitä, mikä on riittävää laatua. Esimerkiksi tuomion perusteleminen on lainmukaisen minimitason ylittäviltä osin laatukysymys: kuten hyvin tiedämme, tuomion perustelut voivat olla enemmän tai vähemmän hyvät, eikä määrä suinkaan tarkoita laatua.
Minimitasolla myös prosessiin kuluva aika on perus- ja ihmisoikeuskysymys: Jokaisella on oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa. Tämänkin tason saavuttamisessa meillä on paikoitellen vaikeuksia. Mutta minimitaso ei riitä hyvälle lainkäytölle. Ihmisillä täytyy olla reaalinen mahdollisuus turvautua tuomioistuimiin, ja tuomioistuimesta täytyy päästä säällisessä ajassa myös ulos; mitä nopeammin, sen parempi.
Toissaviikolla julkaistiin World Justice Projectin tämänvuotinen oikeusvaltiomittaus. Suomi todettiin jälleen yhdeksi maailman parhaista oikeusvaltioista ollen sijalla 3 koko maailmassa! Torilla pitäisi tavata. Sijoitus oli erittäin hyvä myös siviili- ja rikoslainkäytön mittareilla, sijat 7 ja 2, joista siviililainkäytön mittari oli siis kuitenkin hiukan heikompi kuin kokonaistulos. Kuten on yleisesti tunnettua ja tunnustettua, sekä rikos- että siviiliprosessit kestävät osin aivan liian pitkään, ja siviiliprosessin kustannukset asianosaisille ovat nostaneet prosessikynnystä jo liian korkealle. Insolvenssiasioissa nämä ongelmat eivät toki ole päällimmäisenä esillä.
Olemme tuomioistuinlaitoksessa yhdessä laatineet strategian vuoteen 2033 ulottuvalle kymmenvuotiskaudelle. Visionamme on, että tuomioistuimet tuottavat laadukasta oikeusturvaa joutuisasti ja nykyaikaisin menetelmin. Toiminnallisena tavoitteena on, että tuomioistuinlaitoksen toiminta ja palvelu vastaavat yhteiskunnan ja ihmisten tarpeita. Tämän alatavoite on mm., että asiat ratkaistaan joutuisasti, laadukkaasti ja kohtuullisin kustannuksin. Strategiassa katse on käännetty tuomioistuinten sisältä niiden ulkopuolelle, toimintamme vaikuttavuuteen yhteiskunnassa sekä sen merkitykseen palveluna ihmisille ja yhteisöille. Kun strategiamme toimeenpanosta on käyty keskusteluja eri yhteyksissä, yleisesti jaettu näkemys on ollut, että lähivuosina toimenpiteiden keskiössä täytyy olla prosessien joutuisuuden parantaminen.
Strategiassa puhutaan erikseen oikeusturvan laadusta ja joutuisuudesta, mutta ne eivät ole erillisiä. Lainkäytön joutuisuus on lainkäytön laatua. Se on sitä erityisesti asianosaisten kannalta, mutta myös tuomarin kannalta työn laatua on helpompi pitää yllä, kun asiat rullaavat joutuisasti. Kun asiat pitkistyvät, ne mutkistuvat. Sama koskee tämän päivän paneelikeskustelun aiheena olevaa lainkäytön laatua ja tehokkuutta: liiallinen tehokkuuden tavoittelu tapahtuu laadun kustannuksella, mutta riittävä tehokkuus tukee laatua. Käytännön tuomarin työssä täytyy alati sovittaa työpanostuksen määrää jutun laadun mukaan. Olen puhunut tästä agraarisella termillä sopivan ”kyntösyvyyden” etsimisenä.
Strategiamme tavoitteisiin pääsemiseksi täytyy käyttää kaikkia keinoja. Osa keinoista on ulkoisia ja voimme yrittää vaikuttaa niihin: lainsäädäntöä pitää kehittää, resurssit pitää turvata ja työvälineiden täytyy olla ajan tasalla. Emme kuitenkaan voi jäädä näiden perään surkuttelemaan, vaan meidän täytyy myös itse alati kehittää omia työtapojamme ja työskentelyämme parhaiden käytäntöjen löytämiseksi. Yksi mekanismi tässä omassa kehittämistyössä on juuri käräjäoikeuksien yhteistyöverkostossa tehtävä laatutyö.
Lainkäytön laatutyöllä on toisaalta myös rajansa. Itsestään selvää on, että oikeusvaltiossa tuomioistuimet ja tuomarit ovat lainkäytössään riippumattomia. Kuten perustuslakituomioistuinten maailmankonferenssissa Madridissa viime viikolla todettiin, riippumattomuus ei ole vain tuomarin oikeus, se on tuomarin velvollisuus. Millään laatuhankkeella ei voida sitoa tuomareiden lainkäyttöä. Mutta työhönsä vakavasti suhtautuvan ja ammattieettisesti toimivan tuomarin on otettava perustellut näkökohdat oman työnsä kehittämiseksi varteen. Riippumattomuus ei estä tuomareiden keskinäistä keskustelua – eikä myöskään sidosryhmien kanssa käytävää keskustelua – lainkäytön kysymyksistä. Keskustelun tavassa ja tyylilajissa on kuitenkin oltava tarkkana, jotta ei aiheuteta edes – sinänsä aiheetonta – epäilystä riippumattomuuden pienimmästäkään vaarantumisesta.
Ymmärrän kyllä, että sidosryhmien edustajia saattaa toisinaan turhauttaa se, että minkään yksittäisen tahon kanssa ei voi sitovasti sopia vaikkapa tietyssä insolvenssimenettelyn tilanteessa kaikissa käräjäoikeuksissa noudatettavasta lainkäytön menettelytavasta. Käräjäoikeuksilla ei ole ”ylilaamannia”, joka voisi antaa määräyksen kaikille käräjätuomareille. Tällaista valtaa lainkäytön suhteen ei ole myöskään Tuomioistuinvirastolla eikä edes korkeimman oikeuden presidentillä. Mutta tämä vain on hinta, joka tuomareiden riippumattomuudesta on oikeusvaltiossa maksettava. Meidän on tyytyminen keskusteluun ja suosituksiin parhaista käytännöistä.
Lainkäytön sisällöllisiä kysymyksiä voidaan laatutyössä kartoittaa ja kuvata oikeuskäytäntöä. Lainkäytön sisällön ohjaus tapahtuu muutoksenhaun kautta ja viime kädessä korkeimman oikeuden ennakkopäätösten avulla. Perustuslain mukaan ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa käyttää korkein oikeus. Tämä sisältää myös insolvenssi- ja ulosottoasiat. Selvää on, että korkein oikeus saattaa myöhemmin ratkaista jonkin prejudikaattikysymyksen toisin kuin mitä laatuhankkeessa asiasta mahdollisesti on ajateltu.
Kuitenkin korkeimman oikeuden ohjaus voi koskea vain rajallista määrää merkityksellisiä kysymyksiä. Ennakkopäätösten hakusanojen perusteella tekemäni karkean kartoituksen perusteella ennakkopäätöksiä on neljän viime vuoden aikana annettu insolvenssioikeudesta yhteensä 12 kappaletta, sisältäen velkajärjestelystä, konkurssista ja yrityssaneerauksesta kustakin neljä ennakkopäätöstä. Ulosotto-oikeudesta on samaan aikaan annettu 15 ennakkopäätöstä. Näiden lisäksi tulevat sitten erilaiset insolvenssimenettelyihin liittyvät siviili- ja rikosasiat. Huomionarvoinen määrä siis, mutta varmasti runsas joukko hyviä kysymyksiä on myös jäänyt vastaamatta. Tässäkin mielessä käräjäoikeuksien laatutyölle on hyvin tilaa ja tilausta.
Samaan hengenvetoon muistutan siitä, että korkein oikeus voi antaa prejudikaatteja vain niissä asioissa, joissa sieltä haetaan muutosta. Muistakaa siis sidosryhmät tämä mahdollisuus! Ja samalla muistutan myös käräjäoikeuksia uudesta ennakkopäätöskysymystä koskevasta menettelystä, jossa käräjäoikeus (tai hovioikeus) voi siirtää korkeimman oikeuden ratkaistavaksi ennakkopäätösluonteisen kysymyksen, joka koskee lain soveltamista sen käsiteltävänä olevassa asiassa. Tämä on hyvä uusi mahdollisuus, jossa aloite on käräjäoikeuksien käsissä. Tähän mennessä olemme saaneet kaksi ennakkopäätöskysymystä vastattavaksi. Ensimmäiseen on jo vastattu, ja se tapahtui alle neljässä kuukaudessa, joten kuluva aikakaan ei välttämättä edes insolvenssiasioissa muodostu kysymisen esteeksi.
Hyvät kuulijat! Lainkäytön ohjauksen ja myös laatutyön perimmäisenä tavoitteena on lainkäytön yhtenäisyys. Sen taustalla taas on yhdenvertaisuuden periaate: samanlaiset asiat on ratkaistava samalla tavalla. Valtakunnallinen laatutyö antaa mahdollisuuden hakea koko maassa yhtenäisiä menettelytapoja, mikä edistää asianosaisten yhdenvertaisuutta ja lainkäytön ennustettavuutta. Mutta tässäkin on rajansa: yhdenvertaisuus merkitsee toisaalta, että erilaiset asiat on ratkaistava eri tavalla. Tuomarin työ ei saa olla liiallista kaavoihin kangistumista, vaan on oltava alati hereillä ja kiinnitettävä huomiota käsiteltävänä olevan asian mahdollisiin erityispiirteisiin.
Minun oli tarkoitus puhua lainkäytön laadusta, mutta havaitsenkin puhuneeni lainkäytön laatutyöstä ja sen rajoista. Toivottavasti kenellekään ei jäänyt epäselväksi, kuinka tärkeää ja arvokasta käräjäoikeuksien yhteistyöverkoston piirissä tehtävä laatutyö on myös korkeimman oikeuden näkökulmasta. Toivotan työhön sitkeää tarmokkuutta eteenpäin ja kaikille kuulijoille hyvää laatupäivää!