Entinen ministerin erityisavustaja tuomittiin petoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta
Korkein oikeus tuomitsi elinkeinoministerin erityisavustajana vuonna 2019 toimineen henkilön petoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta 80 päiväsakkoon.
Asia liittyi erityisavustajan 3.12.2019 tilaamaan elinkeinoministerin esiintymisvalmennukseen. Syytteen mukaan erityisavustaja oli saanut valtiovarainministeriön perusteettomasti maksamaan elinkeinoministerin valmennuksen televisioesiintymiseen, joka ei ollut liittynyt tämän tehtäviin ministerinä, vaan puolueen puheenjohtajana.
Korkein oikeus katsoi, että elinkeinoministerille 3.12.2019 annettu valmennus ei ollut kuulunut ministeriön ja viestintäpalveluita tarjoavan yrityksen välisen sopimuksen piiriin ja että valmennuksesta aiheutuneet kustannukset eivät olleet kuuluneet ministeriön varoista maksettaviksi. Elinkeinoministeri oli saanut valmennuksesta oikeudetonta taloudellista hyötyä, ja ministeriölle oli aiheutunut vastaavasti taloudellista vahinkoa.
Korkein oikeus katsoi, että erityisavustaja oli erehdyttänyt ministeriötä siitä, että avustajan ministerille tilaama valmennus olisi kuulunut ministeriön maksettavaksi. Erityisavustajan toiminnalle ei ollut ilmennyt muuta mahdollista tarkoitusta kuin taloudellisen hyödyn hankkiminen elinkeinoministerille. Korkein oikeus luki erityisavustajan syyksi syytteen mukaisesti petoksen ja virkavelvollisuuden rikkomisen.