KKO:2026:81

A oli sytyttänyt omakotitalon palamaan B:n ollessa talon yläkerrassa lepäämässä. B oli tulipaloon havahduttuaan tullut alakertaan mutta palannut sen jälkeen yläkertaan sammuttamaan tulipaloa ja kuollut savukaasumyrkytykseen.

A:n katsottiin menettelyllään aiheuttaneen tapon tunnusmerkistön mukaisen seurauksen eli B:n kuoleman. Ks. KKO:2004:16

RL 21 luku 1 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden tuomio 21.2.2025 nro 1025 2898

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A ja B olivat olleet kahdestaan kotonaan omakotitalossa. B:n mentyä omakotitalon yläkerran makuuhuoneeseen nukkumaan tai lepäämään A oli sytyttänyt yläkerran portaikon viereisen puisen sohvan päällä tai vieressä olleet lakanat tai muun materiaalin tuleen, mistä oli aiheutunut tulipalo ja tuleen sytytetyn materiaalin jääminen kytemään aiheuttaen yläkertaan voimakasta savunmuodostumista. A oli tulipalon sytyttäessään ollut tietoinen siitä, että B oli ollut yläkerran makuuhuoneessa, jonka ovi oli ollut suljettuna. Tulipalon sytyttämispaikka oli sijainnut talon yläkerran ainoan luontaisen poistumistien varrella.

Ennen tulipalon leviämistä B oli tullut pois huoneesta ja poistunut talon yläkerrasta tulipalon ja savukaasujen vaikutuspiiristä alakertaan hakemaan sammutusvälineistöä ja pukemaan jalkaansa kumisaappaat ja palannut yläkertaan sammuttamaan paloa. B oli yrittänyt sammuttaa paloa tai kytemään jäänyttä tulta. Tuli oli jäänyt kytemään vielä näiden sammutustöiden jälkeenkin muodostaen edelleen voimakkaasti savua. B oli tällöin yläkerrassa ollessaan hengittänyt erittäin myrkyllisiä palokaasuja ja kuollut savukaasumyrkytykseen.

Käräjäoikeus totesi, että A oli tulipalon sytyttäessään ottanut riskin siitä, että B kuolee tulipalon sytyttämisen seurauksena. Kysymys on ollut B:n kotitalosta ja tämän koira oli myös ollut yläkerran makuuhuoneessa. Käräjäoikeus katsoi, ettei B:n ryhtyminen tulipalon sammuttamiseen ollut ollut yllättävää tai ennakoimatonta. Nimenomaan A:n toiminta oli luonut riskin ja saanut aikaan sen, että B oli ryhtynyt sammuttamaan tulipaloa. B:n kuolema oli liittynyt myös ajallisesti välittömästi A:n menettelyyn. Käräjäoikeus katsoi, ettei B:n oma menettely poistanut A:n teon ja B:n kuoleman syy-yhteyttä. B:n kuolema oli johtunut A:n tahallaan sytyttämästä tulipalosta.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n taposta.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Markus Möttönen ja lautamiehet.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 9.9.2025 nro 1029 0465

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, ettei B:n ryhtyminen tulipalon sammutustöihin ollut ollut yllättävää taikka ennakoimatonta. Asiassa esitetty selvitys osoitti, että tilanne oli ollut äkillinen. B oli havahtunut tulipaloon lepäämässä oltuaan, eikä hänellä ollut ollut tietoa tulipalon syttymissyystä tai siitä, kuinka kauan palo oli hänen havahtuessaan kestänyt. Hovioikeus katsoi selvitetyksi, että palokaasut olivat todennäköisesti täyttäneet koko yläkerran avoimena olleen huonetilan, jollaisessa tilassa oleskelu voi johtaa tajuttomuuteen jo muutaman hengenvedon jälkeen. Vaikka sammutustöihin ryhtyminen oli ollut itsessään vaarallista ja savukaasujen vaarallisuuden voitiin katsoa olevan yleistä tietoa, ei kyseessä olevassa äkillisessä tilanteessa B:n menettelyn voitu katsoa olleen sellaista tietoista ja harkittua itsensä vaarantamista, joka poistaisi A:n rangaistusvastuun teostaan. B:n toiminta ei ollut vaikuttanut A:n jo tekemiin tulipalon alkamiseen johtaneisiin täytäntöönpanotoimiin. Hovioikeus totesi johtopäätöksenään, että A:n menettely oli ollut syy-yhteydessä B:n kuolemaan, eikä B:n oma menettely riittänyt poistamaan syy-yhteyttä.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Tero Vauhkonen ja Eeva Kaisa Kääriäinen sekä asessori Sini Toskala.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaisesti rajoitettuna koskemaan kysymystä siitä, oliko A hovioikeuden selvitetyksi katsomalla menettelyllä aiheuttanut B:n kuoleman tapon tunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla.

A vaati valituksessaan, että syyte taposta hylätään.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

B:n lapset C, D ja E vaativat vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että A on B:n mentyä omakotitalon yläkertaan makuuhuoneeseen lepäämään sytyttänyt talon yläkerrassa ollutta materiaalia palamaan. Tästä on aiheutunut tulipalo ja talon yläkertaan on muodostunut runsaasti savua. Tilanne on ollut tulipaloon havahtuneelle B:lle yllättävä ja äkillinen. Ennen tulipalon leviämistä B on tullut pois yläkerrasta sijaitsevasta makuuhuoneesta ja poistunut yläkerrasta tulipalon ja savukaasujen välittömästä vaikutuspiiristä alakertaan hakemaan sammutusvälineistöä ja pukemaan jalkaansa kumisaappaat, minkä jälkeen hän on palannut yläkertaan sammuttamaan paloa tai kytemään jäänyttä tulta. B on yläkerrassa ollessaan hengittänyt myrkyllisiä savukaasuja ja kuollut savukaasumyrkytykseen. Hovioikeus on lukenut A:n syyksi tapon.

2. Korkeimmassa oikeudessa on valitusluvan rajaus huomioon ottaen kysymys siitä, onko A edellä kuvatulla menettelyllään aiheuttanut rikoslain 21 luvun 1 §:ssä tarkoitetun tapon tunnusmerkistön mukaisen seurauksen eli B:n kuoleman. Erityisesti kysymys on siitä, mikä merkitys asiaa arvioitaessa on B:n omalla menettelyllä. Asia ei valitusluvan rajaus huomioon ottaen ole Korkeimman oikeuden arvioitavana siltä osin kuin hovioikeus on katsonut, että A:n on täytynyt tulipalon sytyttäessään pitää B:n kuolemaa menettelynsä varsin todennäköisenä seurauksena.

Sovellettava säännös ja oikeuskäytäntö

3. Rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan taposta on tuomittava se, joka tappaa toisen. Tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää, että teolla on aiheutettu toiselle tunnusmerkistön mukainen seuraus eli kuolema.

4. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä kysymystä tapon tunnusmerkistön täyttymisestä sanotulta osin on arvioitu ennakkopäätöksessä KKO 2004:16. Kyseisessä tapauksessa vastaaja oli ampunut uhria, ja tämä oli hakeutunut hoitoon vasta seuraavana päivänä. Uhri oli menehtynyt vammoihinsa. Korkein oikeus totesi, että kuolema oli aiheutunut ampumisen ja hoidon viivästymisen yhteisvaikutuksesta, ja katsoi, ettei ampujan syyksi voitu lukea sellaisia ampumisen seurauksia, jotka ovat aiheutuneet uhrin oman laiminlyönnin vuoksi. Uhrin menettelylle katsottiin kuitenkin voitavan antaa ampujan teon arviointiin vaikuttava merkitys vain, jos uhrin voitiin katsoa olevan itse vastuussa kuolemastaan. Asiassa esitetty selvitys huomioon ottaen oli ilmeistä, ettei uhri ollut ymmärtänyt tilansa vakavuutta, eikä uhrin menettelyllä katsottu olevan merkitystä arvioitaessa ampujan vastuuta uhrin kuolemasta.

Arviointi tässä asiassa

5. B:n kuolemaan johtaneet savukaasut ovat aiheutuneet A:n sytyttämästä tulipalosta. Alakertaan tultuaan B:llä olisi ollut mahdollisuus sammutustoimiin ryhtymisen sijasta poistua talosta. Tällöin hän olisi suurella todennäköisyydellä pelastunut päätellen siitä, että myös A on onnistunut sieltä pelastautumaan. B on kuitenkin palannut yläkertaan sammuttaakseen tulipalon, jolloin hän on savukaasuja hengitettyään kuollut. B:n kuolema on näin ollen aiheutunut A:n menettelyn eli tulipalon sytyttämisen ja B:n oman menettelyn yhteisvaikutuksesta.

6. Arvioitaessa tässä asiassa, voidaanko B:n katsoa olevan sillä tavoin itse vastuussa kuolemastaan, että A:n menettelyn ei sen vuoksi voitaisi katsoa täyttävän tapon tunnusmerkistöä, on perusteltua kiinnittää huomiota B:n toimien ilmentämään riskinottoon kysymyksessä olleissa olosuhteissa ja B:n toimien itsenäisyyteen suhteessa A:n menettelyyn.

7. B on poistuttuaan yläkerran makuuhuoneesta hakenut alakerrasta sammutusvälineet ja pukenut jalkaansa kumisaappaat, minkä jälkeen hän on palannut yläkertaan sammuttamaan tulipaloa. Yleisesti tiedossa on, että savukaasut ovat terveydelle vaarallisia, mikä myös B:n on täytynyt ymmärtää. B on pyrkinyt sammuttamaan tulipalon tilanteessa, jossa yläkerrassa on ollut koira mutta ei muita ihmisiä. Hän on siten vaarantanut itsensä lähinnä omaisuutta suojellakseen.

8. Tilanne on toisaalta ollut lepäämässä olleelle B:lle yllättävä ja äkillinen. B:n menettely eli ryhtyminen sammutustoimiin omaisuusvahinkojen rajoittamiseksi on ollut välitön reaktio A:n sytyttämään tulipaloon. On ilmeistä, että B ei ole sanotussa tilanteessa ymmärtänyt savukaasujen hengittämisen aiheuttaman hengenvaaran välittömyyttä.

9. Korkein oikeus katsoo, ettei B:n menettelyä näissä olosuhteissa voida pitää sellaisena tietoisena oman hengen vaarantamisena, joka poistaisi A:n rikoslain 21 luvun 1 §:n mukaisen vastuun B:n kuolemasta. A:n on siten katsottava menettelyllään aiheuttaneen tapon tunnusmerkistön mukaisen seurauksen eli B:n kuoleman.

10. Edellä lausuttu huomioon ottaen hovioikeuden tuomion lopputulosta ei ole aihetta muuttaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ari Kantor, Mika Huovila, Lena Engstrand, Alice Guimaraes-Purokoski ja Pekka Pulkkinen. Esittelijä vanhempi oikeussihteeri Jenna Mansikkamäki.