KKO:2026:80

Vangittavaksi määrätyn A:n yhteydenpitoa oli rajoitettu yleisesti määräajaksi niin, ettei A saanut pitää yhteyttä vankilan ulkopuolella oleviin henkilöihin. Yhteydenpitorajoitus oli sittemmin päättynyt. Tämän jälkeen tutkintavankeuden edelleen jatkuessa A oli määrätty vangittavaksi myös muista rikoksista epäiltynä ja hänen yhteydenpitoaan tiettyihin henkilöihin oli rajoitettu. Myöhemmin hovioikeus määräsi tutkinnanjohtajan pyynnöstä A:n yhteydenpitoa rajoitettavaksi yleisesti määräajaksi niin, ettei A saanut pitää yhteyttä vankilan ulkopuolella oleviin henkilöihin eikä muihin tutkintavankeihin.

Korkein oikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla, että aiemmat yhteydenpitorajoitukset eivät estäneet yhteydenpidon rajoittamista yleisesti hovioikeuden määräämällä tavalla. Pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n 2 momentissa yleisen yhteydenpitorajoituksen voimassaololle säädetty 60 päivän enimmäisaika laskettiin vapaudenmenetyksen alkamisesta, vaikka rajoituksesta päätettiin myöhemmin. Vapaudenmenetyksen katsottiin alkaneen myöhemmästä vangitsemismääräyksestä, koska yleisestä yhteydenpitorajoituksesta päättämiseen oli yksin sen perusteena olleisiin rikosepäilyihin liittyen erityisen painavia syitä.

PakkokeinoL 4 luku 1 § 2 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

A otettiin kiinni ja pidätettiin 21.8.2024. Tutkinnanjohtaja määräsi A:n yhteydenpitoa rajoitettavaksi kaikkiin henkilöihin ennen vapaudenmenetyksen tuomioistuinkäsittelyä.

Käräjäoikeus määräsi 23.8.2024 A:n vangittavaksi ihmiskaupasta todennäköisin syin epäiltynä, koska oli syytä epäillä A:n vaikeuttavan asian selvittämistä ja jatkavan rikollista toimintaa. Samalla käräjäoikeus määräsi A:n yhteydenpitoa rajoitettavaksi siten, että A ei eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta saanut esitutkinnan aikana pitää yhteyttä vankilan ulkopuolella oleviin henkilöihin. Käräjäoikeus määräsi yhteydenpitorajoituksen olemaan voimassa 21.10.2024 saakka. Määräajan pidentämistä ei pyydetty.

A pyysi 22.10.2024, että vangitsemisasia otetaan uudelleen käsiteltäväksi ja hänet määrätään päästettäväksi vapaaksi. Tutkinnanjohtaja vaati 23.10.2024, että A määrätään vangittavaksi myös kuuden muun rikosepäilyn perusteella ja hänen yhteydenpitoaan kahdeksaan nimettyyn henkilöön rajoitetaan.

Käräjäoikeus hylkäsi 25.10.2024 A:n pyynnön vapaaksi päästämisestä ja määräsi A:n pidettäväksi edelleen vangittuna ihmiskaupasta todennäköisin syin epäiltynä, koska oli syytä epäillä A:n vaikeuttavan asian selvittämistä ja jatkavan rikollista toimintaa. Lisäksi käräjäoikeus määräsi A:n vangittavaksi myös törkeästä ihmiskaupasta, törkeästä raiskauksesta, törkeästä petoksesta, raiskauksesta, ihmiskaupasta ja huumausainerikoksesta todennäköisin syin epäiltynä, koska oli syytä epäillä A:n vaikeuttavan asian selvittämistä ja jatkavan rikollista toimintaa. Samalla käräjäoikeus määräsi A:n yhteydenpitoa rajoitettavaksi siten, ettei tämä saanut olla esitutkinnan, syyteharkinnan ja oikeudenkäynnin aikana yhteydessä kahdeksan nimetyn henkilön kanssa.

Tutkinnanjohtajan pyyntö Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa

Tutkinnanjohtaja pyysi 9.12.2024 käräjäoikeutta laajentamaan yhteydenpitorajoitusta siten, että A:n yhteydenpitoa rajoitetaan yleisesti muiden henkilöiden kanssa nimeämättä henkilöitä, joihin yhteydenpitoa rajoitetaan. Käräjäoikeuden suullisessa käsittelyssä 11.12.2024 tutkinnanjohtaja ilmoitti pyytävänsä mainittua yhteydenpidon rajoittamista 30 tai, mikäli mahdollista, 60 päivän ajaksi kyseisestä päivästä alkaen. Pyynnön perusteena esitettiin, että esitutkinnan aikana oli havaittu A:n pyrkineen vaikuttamaan asianomistajien, todistajien ja kanssaepäiltyjen kertomuksiin useiden eri henkilöiden kautta pyrkien näin kiertämään voimassa olleita yhteydenpitorajoituksia.

A:n lausuma

A vastusti yhteydenpitorajoituksen laajentamista. Hän kiisti pyrkineensä vaikuttamaan kehenkään ja katsoi lisäksi, ettei kerran purettua yhteydenpitorajoitusta ylipäätään voitu saattaa enää voimaan niin, että yhteydenpitoa rajoitettiin yleisesti muiden henkilöiden kanssa nimeämättä henkilöitä, joihin yhteydenpitoa rajoitetaan.

Käräjäoikeuden päätös 11.12.2024 nro 24/1994

Käräjäoikeus hylkäsi tutkinnanjohtajan pyynnön ja jätti yhteydenpitorajoituksen voimaan aikaisemmassa päätöksessä 25.10.2024 määrätyin tavoin. Käräjäoikeus totesi, ettei asiassa sinänsä ollut syytä epäillä, etteikö A:n väitetty toiminta ollut sellaista, joka voisi vaarantaa tutkintavankeuden tarkoituksen. Menettely saattoi myös olla sellaista, että yhteydenpidon rajoittamiselle yleisesti nimeämättä henkilöitä, joihin yhteydenpitoa rajoitetaan, voisi olla pakkokeinolaissa tarkoitetut erityisen painavat syyt. Laissa ei kuitenkaan ollut säännöstä, jonka perusteella kerran rauenneita yhteydenpitoa yleisesti nimeämättömään henkilöjoukkoon koskevia rajoituksia voitaisiin määrätä uudelleen voimaan olosuhteiden muuttuessa tai että yhteydenpitorajoituksia nimeämättömiin henkilöihin muuten voitaisiin lisätä.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Jenny Wacklin.

Helsingin hovioikeuden päätös 19.12.2024 nro 1023 9324

Tutkinnanjohtajan kantelusta hovioikeus muutti käräjäoikeuden 25.10.2024 määräämää yhteydenpitorajoitusta siten, että A ei saanut esitutkinnan aikana pitää yhteyttä vankilan ulkopuolisiin henkilöihin eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta eikä myöskään muihin tutkintavankeihin. Hovioikeus määräsi yhteydenpitorajoituksen olemaan voimassa 30 päivää ratkaisunsa antamisesta lukien.

Hovioikeus katsoi, että A oli yrittänyt ottaa ja välikäsien kautta myös tosiasiallisesti ottanut yhteyttä niihin henkilöihin, joihin yhteydenpitoa oli rajoitettu. Menettely oli voinut vakavasti vaarantaa tutkintavankeuden tarkoituksen. A:n menettelyä oli pidettävä sellaisena pakkokeinolain esitöissä tarkoitettuna olosuhteiden muutoksena ja uutena seikkana, johon tutkinnanjohtaja ei ollut voinut vedota vielä alkuperäistä yhteydenpitorajoitusta hakiessaan elokuussa 2024. Uudet olosuhteet ja seikat olivat tulleet ilmi vasta käräjäoikeuden päätöksen 25.10.2024 antamisen jälkeen. Hovioikeus katsoi, että käsillä oli pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitetut erityisen painavat syyt määrätä A:n yhteydenpitoa rajoitettavaksi yleisesti muiden henkilöiden kanssa nimeämättä henkilöitä, joihin yhteydenpitoa rajoitetaan. Lisäksi hovioikeus katsoi, että tutkittavien rikosten laadun ja niiden selvittämisen tärkeyden sekä A:n menettelyn huomioon ottaen yhteydenpitorajoitusten tiukentaminen ei ollut pakkokeinojen käyttöä rajoittavien periaatteiden vastaista.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Karita Lassila, Miikka Kärki ja Matti Vaattovaara. Esittelijä Erkko Meri.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden päätöksen varaan.

Tutkinnanjohtaja vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja Korkeimmassa oikeudessa ratkaistava kysymys

1. A on 21.8.2024 otettu kiinni ja pidätetty, ja hänet on 23.8.2024 määrätty vangittavaksi ihmiskaupasta epäiltynä. Tässä yhteydessä hänen yhteydenpitoaan on rajoitettu yleisesti nimeämättä henkilöitä, joihin yhteydenpitoa rajoitetaan. Kyseisten yhteydenpitorajoituksen voimassaolo on sittemmin päättynyt.

2. Tutkintavankeuden edelleen jatkuessa A on 25.10.2024 määrätty vangittavaksi myös kuudesta muusta rikoksesta epäiltynä. Samalla hänen yhteydenpitoaan on rajoitettu siten, että hän ei ole saanut olla yhteydessä kahdeksaan nimettyyn henkilöön.

3. Käräjäoikeuden hylättyä tutkinnanjohtajan 9.12.2024 tekemän pyynnön viimeksi mainitun yhteydenpitorajoituksen laajentamisesta hovioikeus on tutkinnanjohtajan kantelusta muutoksenhaun kohteena olevalla päätöksellään 19.12.2024 muuttanut yhteydenpitorajoitusta siten, ettei A ole saanut olla muiden tutkintavankien kanssa yhteydessä eikä pitää yhteyttä vankilan ulkopuolella oleviin henkilöihin eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta. Hovioikeus on määrännyt yhteydenpitorajoituksen olemaan voimassa 30 päivää ratkaisunsa antamisesta lukien.

4. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana, onko edellä kuvatuissa olosuhteissa ollut lainmukaiset edellytykset A:n yhteydenpidon rajoittamiselle hovioikeuden päätöksessä määrätyllä tavalla.

5. Korkein oikeus toteaa, että lausunto yhteydenpidon rajoittamisen perusteiden lainmukaisuudesta voidaan antaa, vaikka yhteydenpitorajoitus ei ole enää voimassa eikä muutoksenhaun kohteena olevan ratkaisun lopputulokseen siten voida puuttua (KKO 2018:52).

Sovellettavat säännökset ja niiden esityöt

6. Pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan esitutkinnan ollessa kesken voidaan rajoittaa kiinni otetun, pidätetyn ja tutkintavangin yhteydenpitoa tiettyyn muuhun henkilöön, jos on syytä epäillä, että yhteydenpito vaarantaa kiinniottamisen, pidättämisen tai tutkintavankeuden tarkoituksen.

7. Pykälän 2 momentissa säädetään muun ohella, että yhteydenpitoa voidaan erityisen painavista syistä rajoittaa yleisesti muiden henkilöiden kanssa nimeämättä henkilöitä, joihin yhteydenpitoa rajoitetaan (jäljempänä yleinen yhteydenpitorajoitus). Yhteydenpitorajoitus on tällöin voimassa enintään 60 päivän ajan vapaudenmenetyksen alkamisesta. Tuomioistuin voi pidättämiseen oikeutetun virkamiehen viimeistään viikkoa ennen määräajan päättymistä tekemästä pyynnöstä pidentää tätä aikaa enintään 30 päivällä kerrallaan. Tuomioistuimen on otettava määräajan pidentämistä koskeva asia käsiteltäväksi viipymättä ja ratkaistava se määräajan kuluessa. Yhteydenpitorajoituksen kohteena olevalle henkilölle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi vaatimuksesta.

8. Pykälän 4 momentin mukaan yhteydenpitoa ei saa rajoittaa enempää eikä pitempään kuin on välttämätöntä.

9. Tutkintavankeuslain 1 luvun 3 §:n mukaan tutkintavankeuden tarkoituksena on turvata rikoksen esitutkinta, tuomioistuinkäsittely ja rangaistuksen täytäntöönpano sekä estää rikollisen toiminnan jatkaminen.

10. Pakkokeinolain 4 luvun 1 § on muutettu nykyisen sisältöiseksi lailla 452/2023, jolla pykälään on muun muassa lisätty edellä selostetut säännökset erityisen painavista syistä yleisen yhteydenpitorajoituksen edellytyksenä ja tällaista yhteydenpitorajoitusta koskevista enimmäisajoista.

11. Lainmuutoksen yleisenä tarkoituksena on ollut selventää sellaisia pakkokeinolain säännöksiä, jotka olivat käytännössä osoittautuneet epäselviksi tai tulkinnanvaraisiksi, tehostaa pakkokeinoasioiden käsittelyä vaarantamatta perusoikeusintressejä ja vahvistaa pakkokeinon kohteena olevan henkilön perusoikeussuojaa (ks. HE 217/2022 vp s. 1 ja LaVM 30/2022 vp s. 3).

12. Lainmuutoksen esitöissä on muun ohella Korkeimman oikeuden ennakkopäätökseen KKO 2021:58 viitaten todettu, että yhteydenpidon rajoitus laajaan, nimeämättömään joukkoon henkilöitä sisältää varsin voimakkaan puuttumisen rajoituksen kohteena olevan henkilön perus- ja ihmisoikeuksiin. Käytännössä rajoitus voi tarkoittaa ympärivuorokautista yksin olemista. Tämän vuoksi on katsottu perustelluksi, että rajoitus on mahdollista asettaa vain erityisen painavien syiden tätä edellyttäessä. Harkinnassa tulee kiinnittää huomiota muun ohessa rikoksen vakavuuteen, kyseisen rikoskokonaisuuden erityispiirteisiin, tutkinnan vaiheeseen sekä nimeämisen mahdottomuuteen käytännössä. (Ks. HE 217/2022 vp s. 15–16 ja 107–108 sekä LaVM 30/2022 vp s. 8.)

13. Yleiselle yhteydenpitorajoitukselle on lainmuutoksen esitöissä arvioitu olevan suurin tarve tutkinnan alkuvaiheessa, kun tiedossa eivät vielä välttämättä ole esimerkiksi mahdolliset tekijäkumppanit ja kun yhteydenpitorajoituksen tarkoituksen kannalta riittävän kattava nimeäminen voi käytännön syistä olla vaikeaa. Perus- ja ihmisoikeuksien rajoituksia koskevan sääntelyn on oltava toisaalta täsmällistä ja tarkkarajaista, minkä on katsottu puoltavan yleiselle yhteydenpitorajoitukselle laissa säädettyä tarkkaa 60 päivän enimmäisaikaa, jonka jälkeen rajoitusta voidaan tarvittaessa jatkaa enintään 30 päivällä kerrallaan asian uudelleen tarkasteluun perustuen. Olennaista on, että yleinen yhteydenpitorajoitus ja sen pidentäminen edellyttäisi aina erityisen painavien syiden olemassaoloa käsittelyhetkellä. (Ks. HE 217/2022 vp s. 16 ja 108 sekä LaVM 30/2022 vp s. 8–9.)

14. Pakkokeinolain alkuperäisessä 4 luvun 4 §:n 3 momentissa säädettiin yhteydenpidon rajoittamisesta päättävän tai sen esittämiseen oikeutetun virkamiehen velvollisuudesta poistaa yhteydenpitorajoitus, kun edellytyksiä sille ei enää ollut. Pakkokeinolain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen perustelujen mukaan yhteydenpitorajoituksen poistamisen jälkeen sen uudelleen käyttöön ottaminen edellyttäisi pakkokeinolain 4 luvun mukaisen menettelyn noudattamista eli käytännössä tuomioistuimen tekemää uutta päätöstä yhteydenpidon rajoittamisesta. Tällaisen päätöksen edellytyksenä olisi käytännössä olosuhteiden muuttuminen tai jonkin sellaisen uuden seikan ilmaantuminen, joka ei ole ollut virkamiehen tiedossa hänen päättäessään rajoituksen poistamisesta. (Ks. HE 222/2010 vp s. 262.) Pakkokeinolain 4 luvun 4 §:ää edellä mainitulla lailla 452/2023 muutettaessa kyseinen alkuperäisen 3 momentin säännös on siirtynyt pykälän nykyiseksi 4 momentiksi eräin selvennyksin (ks. HE 217/2022 vp s. 110).

Korkeimman oikeuden arviointi

15. Korkein oikeus toteaa, että yhteydenpitorajoituksen ja erityisesti yleisen yhteydenpitorajoituksen määrääminen merkitsee puuttumista rajoituksen kohteena olevan henkilön perusoikeuksiin. Kun yleinen yhteydenpitorajoitus määrätään koskemaan myös yhteydenpitoa muihin tutkintavankeihin, rajoituksen täytäntöönpano tarkoittaa tosiasiallisesti tutkintavangille yleensä miltei ympärivuorokautista yksin olemista. Pakkokeinolain 4 luvun sääntelyä on tulkittava ottaen huomioon yhtäältä pakkokeinon kohteen perusoikeussuoja sekä toisaalta sääntelyn yleiseen etuun liittyvät tarkoitusperät kuten rikoksen esitutkinnan ja selvittämisen turvaaminen.

16. Pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n 2 momentissa säädetään erityisen painavista syistä yleisen yhteydenpitorajoituksen edellytyksenä samoin kuin yleisen yhteydenpitorajoituksen voimassaoloa koskevasta enimmäisajasta ja voimassaoloajan pidentämisestä. Momentissa ei säädetä esimerkiksi sellaisesta rajoituksesta, että yleisestä yhteydenpitorajoituksesta ei voitaisi päättää myöhemminkin kuin vapaudenmenetyksestä päättämisen yhteydessä. Momentin sanamuodosta ei myöskään ilmene, että aiemmat yhteydenpitorajoitukset – kuten yleinen yhteydenpitorajoitus, joka on lakannut olemasta voimassa, tai aiempi päätös rajoittaa yhteydenpitoa vain tiettyyn henkilöpiiriin – estäisivät päättämästä yleisestä yhteydenpitorajoituksesta. Tällaisia tilanteita ei ole käsitelty myöskään edellä kuvatuissa säännöksen esitöissä.

17. Rikosprosessin aikana voi ilmetä uusia seikkoja, joiden perusteella on voitava eri tavoin tarkastella yhteydenpidon rajoittamisen tarvetta ja laajuutta. Ottaen huomioon pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n 2 momentin sanamuodon ja yhteydenpidon rajoittamista koskevan sääntelyn tarkoituksen Korkein oikeus katsoo, etteivät aiemmat yhteydenpitorajoitukset tällöin estä päättämästä yleisestä yhteydenpitorajoituksesta, jos rajoittamiseen siitä päätettäessä on pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n 2 momentin mukaiset erityisen painavat syyt.

18. Yleisestä yhteydenpitorajoituksesta päätettäessä on kuitenkin otettava huomioon pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n 2 momentin säännökset vapaudenmenetyksen alkamisesta laskettavasta 60 päivän enimmäisajasta ja sen pidentämisestä. Korkein oikeus katsoo, että sanottu enimmäisaika on lain selkeän sanamuodon mukaisesti laskettava vapaudenmenetyksen alkamisesta silloinkin, kun yhteydenpitorajoituksesta päätetään myöhemmin.

19. Laista tai sen esitöistä ei ilmene, mitä on pidettävä momentissa tarkoitettuna vapaudenmenetyksen alkamisena silloin, kun tietyn rikosepäilyn perusteella vapautensa jo menettäneenä oleva henkilö määrätään myöhemmin vangittavaksi muusta rikoksesta epäiltynä. Korkein oikeus toteaa, että yhteydenpitorajoituksen tarvetta ja edellytyksiä on arvioitava sitä silmällä pitäen, vaarantaako yhteydenpito kulloinkin kyseessä olevan pakkokeinon tarkoituksen eli sen perusteena olevan rikoksen esitutkinnan, syyteharkinnan tai oikeudenkäynnin. Johdonmukaista tähän nähden on, että myös vapaudenmenetyksen alkamisajankohtaa ja siihen perustuvaa yhteydenpitorajoituksen enimmäisaikaa arvioidaan siltä pohjalta, milloin vapaudenmenetys on kyseiseen rikosepäilyyn perustuneen pakkokeinon perusteella alkanut. Siten Korkein oikeus katsoo perustelluksi tulkita lakia niin, että jos yleisestä yhteydenpitorajoituksesta päättämiseen on yksin viimeksi mainittuun rikosepäilyyn liittyen erityisen painavia syitä, myös yhteydenpitorajoituksen enimmäisaika lasketaan viimeksi mainittua rikosta koskevaan epäilyyn perustuvasta vangittavaksi määräämisestä. Muunlainen tulkinta heikentäisi olennaisesti yleisen yhteydenpidon rajoituksen taustalla olevien tavoitteiden toteutumista.

Arviointi tässä asiassa

20. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden päätöksen perustelut siltä osin kuin hovioikeus on katsonut, että tutkinnanjohtaja on esittänyt riittävän selvityksen olosuhteiden muutoksista ja uusista seikoista, joihin tutkinnanjohtaja ei ollut voinut vedota aiemmin ja että yleisestä yhteydenpitorajoituksesta päättämiselle on ollut pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitetut erityisen painavat syyt. Siten yleisestä yhteydenpitorajoituksesta on voitu päättää aiempien A:n yhteydenpitoa rajoittaneiden päätösten estämättä ja tällaisesta rajoituksesta päättämisen edellytykset ovat täyttyneet, jollei rajoituksen voimassaoloa koskevasta pakkokeinolain sääntelystä johdu muuta.

21. A on 21.8.2024 otettu kiinni ja pidätetty ihmiskaupasta epäiltynä. Käräjäoikeus on 23.8.2024 määrännyt hänet vangittavaksi mainitusta rikoksesta epäiltynä ja päättänyt yleisestä yhteydenpitorajoituksesta, joka on sittemmin lakannut. Ottaen huomioon, että yleinen yhteydenpitorajoitus voi pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla olla voimassa enintään 60 päivän ajan vapaudenmenetyksen alkamisesta, jollei voimassaoloaikaa määräajan kuluessa pidennetä, hovioikeus ei enää 19.12.2024 ole voinut päättää yleisestä yhteydenpitorajoituksesta mainitun rikosepäilyn perusteella. Tuolloin vapaudenmenetyksen alkamisesta 21.8.2024 oli jo kulunut yli 60 päivää, eikä kysymys ole ollut aiemmin päätetyn yhteydenpitorajoituksen voimassaoloajan pidentämisestä.

22. Käräjäoikeus on 25.10.2024 määrännyt A:n vangittavaksi kuudesta muusta rikoksesta epäiltynä. Kun yleisestä yhteydenpitorajoituksesta päättämiselle pelkästään näiden rikosepäilyjen osalta on ollut edellä tarkoitetut erityisen painavat syyt, Korkein oikeus katsoo, että jo tutkintavankina olleen A:n vapaudenmenetys näiden rikosepäilyjen perusteella on pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitetussa merkityksessä alkanut sanotusta myöhemmästä vangitsemispäätöksestä. Siten näiden rikosepäilyjen perusteella yleinen yhteydenpitorajoitus on pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla voinut olla alun perin voimassa enintään 60 päivän ajan alkaen siitä, kun A on 25.10.2024 määrätty vangittavaksi, ja voimassaoloaikaa on voitu pidentää mainitun ajan kuluessa tehtävällä ratkaisulla pidättämiseen oikeutetun virkamiehen viimeistään viikkoa ennen ajan päättymistä tekemästä pyynnöstä enintään 30 päivällä.

23. Tutkinnanjohtaja on 9.12.2024 esittämässään kirjallisessa hakemuksessa pyytänyt, että A:lle määrätty yhteydenpitorajoitus laajennettaisiin yleiseksi yhteydenpitorajoitukseksi. Käräjäoikeuden istunnossa 11.12.2024 tutkinnanjohtaja on suullisesti tarkentanut hakemustaan pyytämällä yleisen yhteydenpitorajoituksen määräämistä tuosta päivämäärästä alkaen 30 tai, mikäli mahdollista, 60 päivän ajaksi. A on vastustanut tutkinnanjohtajan pyyntöä ottamatta tarkemmin kantaa rajoituksen voimassaoloaikaan. Korkein oikeus katsoo, että kuvatuissa olosuhteissa tutkinnanjohtajan esittämä on asiallisesti merkinnyt muun ohella pyyntöä, että tuomioistuin pidentää pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitettua vapaudenmenetyksen alkamisesta laskettavaa 60 päivän voimassaoloaikaa.

24. Hovioikeus on päättänyt yleisestä yhteydenpitorajoituksesta vangitsemispäätöksen 25.10.2024 perusteena olleiden rikosepäilyjen osalta 19.12.2024 eli edellä kohdassa 22 tarkoitetun 60 päivän enimmäisajan kuluessa. Tutkinnanjohtajan esitys, jonka on katsottava sisältäneen pyynnön voimassaoloajan pidentämisestä, on tehty aikaisemmin kuin viikkoa ennen sanotun ajan päättymistä. Hovioikeus on siten voinut pidentää kyseistä vangitsemispäätöksestä 25.10.2024 laskettavaa 60 päivän aikaa enintään 30 päivällä. Kun hovioikeus on määrännyt yleisen yhteydenpitorajoituksen olemaan voimassa 30 päivää ratkaisunsa antamisesta lukien, rajoitus on ollut voimassa edellä lausutun mukaisesti määräytyvää enimmäisaikaa lyhyemmän ajan.

Päätöslauselma

A:n yhteydenpidon rajoittamiselle hovioikeuden päätöksessä määrätyllä tavalla on ollut lainmukaiset edellytykset.

Hovioikeuden päätöksen lopputulos yhteydenpidon rajoittamisesta ei ole enää voimassa. Näin ollen lausunnon antaminen A:n muutoksenhakemuksesta enemmälti raukeaa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Lena Engstrand, Juha Mäkelä, Pekka Pulkkinen ja Pasi Pölönen. Esittelijä Anssi Rantala.