KKO:2026:58

Kotihoidon työntekijän polvi oli vammautunut, kun hän oli matkalla asiakkaan luota toisen asiakkaan luokse auttanut maahan kaatunutta iäkästä henkilöä.

Korkein oikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevin perustein, että kyse oli työtapaturma- ja ammattitautilain perusteella korvattavasta työtapaturmasta.

Työtapaturma- ja ammattitautiL 21 § 2 mom

Asian aikaisempi käsittely

Asian tausta

Kotihoidon sairaanhoidon tehtävissä toiminut lähihoitaja A oli 3.1.2022 ollut matkalla asiakkaan luota toisen asiakkaan luokse, kun hän oli kohdannut samaan kerrostaloon matkalla olleen ikääntyneen henkilön, joka oli vaikuttanut huonovointiselta ja sittemmin tuupertunut. Kun A oli ollut taluttamassa henkilöä kerrostalon alaovelle, tämä oli yhtäkkiä uudelleen lyyhistynyt, missä yhteydessä A:n polvi oli vääntynyt ja vahingoittunut.

Vakuutusyhtiön päätös 9.2.2022

Vakuutusyhtiö katsoi, että A:n tapaturma ei ollut sattunut työtapaturma- ja ammattitautilaissa tarkoitetuissa työtapaturmana korvattavissa olosuhteissa.

Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätös 19.10.2022 nro 717/2022

A valitti tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakuntaan.

Muutoksenhakulautakunta katsoi, että matkan aikana sattunut tilanne, jossa vakuutettu oli joutunut avustamaan avun tarpeeseen joutunutta toista henkilöä, ei ollut ollut itse matkan suorittamiseen liittyvää toimintaa, vaan kyseessä oli ollut matkan tekemiseen nähden poikkeuksellinen tilanne. Tapaturma ei siten ollut korvattava tapaturma- ja ammattitautilain nojalla. Muutoksenhakulautakunta hylkäsi A:n valituksen.

Asian ovat ratkaisseet muutoksenhakulautakunnan jäsenet Mika Mänttäri, Soile Jungewelter, Riitta Kokko-Herrala, Mikko Nyyssölä, Lotta Savinko ja Maire Lumiaho (eri mieltä). Esittelijä Markus Leppäkoski (eriävä mielipide).

Eri mieltä olleet muutoksenhakulautakunnan jäsen ja esittelijä lausuivat, että avunantovelvollisuudessa oli kyse yleisestä toimintavelvollisuudesta, joka esti matkan jatkamisen. Velvollisuus oli korostunut A:n tilanteessa, koska hän oli terveydenhuollon ammattihenkilö. Tapaturma oli siten sattunut matkan tekemiselle ominaisessa toiminnassa eli välittömän avun tarpeessa olevaa henkilöä autettaessa. He olisivat kumonneet vakuutusyhtiön päätöksen ja velvoittaneet yhtiön suorittamaan A:lle lainmukaisen korvauksen vahinkotapahtumasta.

Vakuutusoikeuden päätös 8.10.2024 nro H2542/2024

A valitti vakuutusoikeuteen.

Vakuutusoikeus totesi, että A:n kävelemisessä autolta asiakkaan luokse kerrostaloon oli ollut kyse työtapaturma- ja ammattitautilain 21 §:n 2 momentissa tarkoitetusta työtehtävästä johtuvasta matkustamisesta. Koska matkustaminen sanotun lainkohdan mukaan rinnastetaan työntekoon, sen yhteydessä sattunutta tapaturmaa pidetään työssä sattuneena tapaturmana. Vakuutusoikeus katsoi, että vain matkustettaessa sattunut tapaturma voidaan korvata mainitussa säännöksessä tarkoitettuna työssä sattuneena tapaturmana ja että vain matkantekoon tavanomaisesti liittyvä toiminta kuuluu matkustamiseen. Matkan varrelle sattuneen ulkopuolisen henkilön auttaminen ei ollut sellaista matkantekoon tavanomaisesti liittyvää toimintaa, joka kuuluisi korvattavuuden piiriin. Vakuutusoikeus hylkäsi A:n valituksen.

Asian ovat ratkaisseet vakuutusoikeuden jäsenet Mira Koivumaa, Riitta Aurelius, Sanna Härmälä, joka myös esitteli asian, Mikko Lehtonen ja Minna Ahtiainen (eri mieltä).

Eri mieltä ollut vakuutusoikeuden jäsen lausui, että A:lla oli ollut velvollisuus auttaa matkanteon aikana välittömän avun tarpeessa ollutta vanhusta, jonka avustaminen oli muodostanut esteen matkan jatkamiselle. Lisäksi oli otettava huomioon A:n asema terveydenhuollon ammattihenkilönä. Kansalaisvelvollisuudeksi luonnehditun auttamisvelvollisuuden noudattaminen oli katsottava tavanomaiseksi toiminnaksi matkustamisen yhteydessä. Tällä perusteella hän kumosi tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksen ja velvoitti vakuutusyhtiön suorittamaan A:lle lainmukaisen korvauksen työtapaturmasta.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että vakuutusoikeuden päätös kumotaan ja vakuutusyhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle lainmukainen korvaus tapaturmasta.

Vakuutusyhtiö vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. A oli ollut matkalla yhdestä työntekopaikasta toiseen, kun hän oli pysähtynyt auttamaan huonovointiselta vaikuttanutta ikääntynyttä henkilöä, joka oli kaatunut maahan. A:n sittemmin taluttaessa kyseistä henkilöä kerrostalon alaovelle tämä oli lyyhistynyt, minkä seurauksena A:n polvi oli vahingoittunut.

2. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa kysymys siitä, onko A:n tapaturmaa pidettävä työtapaturma- ja ammattitautilaissa tarkoitettuna työtapaturmana ja onko A:lla tällä perusteella oikeus kyseisen lain mukaiseen korvaukseen.

Oikeudellisen arvioinnin lähtökohdat

3. Työtapaturma- ja ammattitautilain 15 §:n mukaan kyseisen lain mukaisena vahinkotapahtumana korvataan muun ohella työtapaturma. Lain 20 §:n mukaan työtapaturmalla tarkoitetaan tapaturmaa, joka on sattunut työntekijälle työssä, työntekopaikan alueella tai työntekopaikan alueen ulkopuolella siten kuin lain 21–25 §:ssä säädetään.

4. Lain 21 §:n 1 momentin mukaan työssä sattuneena pidetään tapaturmaa, joka on sattunut työntekijälle työnteon yhteydessä. Työntekoon rinnastetaan pykälän 2 momentissa työtehtävästä johtuva matkustaminen. Matkustamiseen katsotaan kuuluvan myös lain 23 §:n 1 kohdassa tarkoitettu vähäinen poikkeaminen matkareitiltä.

5. Työtapaturma- ja ammattitautilain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on lain 21 §:n perusteluissa todettu, että korvattavan tapaturman tulisi sattua matkustettaessa ja että matkustamiseen kuuluu matkantekoon tavanomaisesti liittyvä toiminta esimerkiksi pysähdyksineen kulkuneuvon vaihtoa varten (HE 277/2014 vp s. 77). Hallituksen esityksen yleisperusteluissa on puolestaan silloista oikeustilaa kuvattaessa todettu, että ihmishenkeä pelastettaessa sattuneet tapaturmat korvataan työtapaturmana silloin, kun pelastaminen tapahtuu työnteon yhteydessä. Vapaa-aikana tai esimerkiksi työmatkalla henkeä pelastettaessa sattunutta tapaturmaa ei tapaturmavakuutuslain (608/1948) mukaan katsota työtapaturmaksi. (HE 277/2014 vp s. 19.)

6. Lain 21 §:n perusteluissa on lisäksi todettu, että työtehtävästä johtuvaa matkustamista koskevaan 21 §:n 2 momenttiin on lisätty viittaus lain 23 §:n 1 kohtaan, jotta korvaussuoja matkan osalta olisi samanlainen työntekijän matkustaessa asunnoltaan asiakkaan luo kuin se olisi hänen mennessään asunnoltaan niin sanottuun vakinaiseen työntekopaikkaan (HE 277/2014 vp s. 76–77). Vaikka lain 23 § ei tule tässä asiassa sovellettavaksi, on lainsäädännön tavoitteena siten ollut, että korvaussuoja muodostuisi samanlaiseksi riippumatta siitä, minkä laissa olevan säännöksen nojalla matkustamista arvioidaan.

7. Viitatun 23 §:n 1 kohdan mukaan työtapaturmana pidetään tapaturmaa, joka on sattunut työntekijälle työntekopaikan alueen ulkopuolella tavanomaiseen työssäkäynnistä johtuvaan asunnon ja työpaikan väliseen matkaan tavanomaisesti liittyvässä toiminnassa. Tällaiseen matkaan katsotaan kuuluvan myös vähäinen poikkeaminen matkareitiltä lasten päivähoidon, ruokakaupassa käynnin tai muun niihin rinnastettavan syyn vuoksi.

8. Mainitun säännöksen perusteluiden mukaan asunnon ja työpaikan välisen matkan tekemiselle ominaista toimintaa on esimerkiksi tiellä eteen juuttuneen auton työntäminen silloin, kun se on edellytyksenä sille, että työntekijä pääsee itse jatkamaan matkaansa (HE 277/2014 vp s. 80).

Korkeimman oikeuden arviointi

9. Tapaturma on sattunut A:n ollessa matkustamassa työkohteiden välillä työtapaturma- ja ammattitautilain 21 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Tuon matkan aikana A on ryhtynyt auttamaan huonovointiselta vaikuttanutta ikääntynyttä henkilöä.

10. Työtapaturma- ja ammattitautilain 21 §:n mukaisesti työssä sattuneena tapaturmana pidetään työtehtävästä johtuvan matkustamisen yhteydessä sattunutta tapaturmaa. Korkein oikeus toteaa matkustamiseen kuuluvan matkan tekemiselle ominaisen toiminnan, joka lain perustelujen mukaan voi käsittää myös ennakoimattomasti keskeytyneen matkan jatkamisen kannalta välttämättömän toiminnan.

11. Pelastustoimen laiminlyöntiä koskeva rikoslain 21 luvun 15 §:n rangaistussäännös asettaa sille, joka tietää toisen olevan hengenvaarassa tai vakavassa terveyden vaarassa, yleiseksi kansalaisvelvollisuudeksi luonnehditun velvollisuuden hankkia tai antaa sellaista apua, jota hänen mahdollisuutensa ja tilanteen luonne huomioon ottaen kohtuudella voidaan häneltä edellyttää.

12. Korkein oikeus katsoo, että A:lla on huonovointiselta vaikuttaneen ja sittemmin kaatuneen iäkkään henkilön kohdatessaan ollut perusteltu syy arvioida henkilön olevan vakavassa terveyden vaarassa ja välittömän avun tarpeessa. Hänellä on siten ollut velvollisuus keskeyttää matkansa ja antaa sellaista apua, jota häneltä on voitu kohtuudella edellyttää.

13. A:lla ollut auttamisvelvollisuus on siten estänyt häntä jatkamasta matkaansa työntekopaikkaansa ennen kuin hän on ryhtynyt toimenpiteisiin apua tarvinneen henkilön auttamiseksi. Henkilöä auttaessaan A on siten tehnyt matkan jatkamisen kannalta välttämättömiä toimia. Korkein oikeus katsoo, että käsillä olleissa olosuhteissa A:n tapaturma on sattunut työtehtävästä johtuvan matkustamisen yhteydessä. Vahinkotapahtuma on siten työtapaturma- ja ammattitautilain nojalla korvattava.

Päätöslauselma

Vakuutusoikeuden päätös kumotaan.

Vakuutusyhtiö määrätään suorittamaan A:lle hänen 3.1.2022 kärsimänsä tapaturman perusteella lainmukainen korvaus. Asia palautetaan vakuutusoikeuteen tästä aiheutuvia toimenpiteitä varten.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mika Huovila, Tuomo Antila, Juha Mäkelä, Alice Guimaraes-Purokoski ja Heli Melander. Esittelijä Lalli Castrén.