KKO:2026:46

A oli pitänyt hallussaan huumausainetta, ja hänet oli tuomittu käräjäoikeudessa törkeästä huumausainerikoksesta. Uudessa oikeudenkäynnissä A:ta syytettiin käräjäoikeuden vailla lainvoimaa olleen tuomion jälkeen tehdystä samaan huumausaine-erään kuuluneen huumausaineen hallussapidosta. Korkein oikeus katsoi, ettei aikaisempi, sittemmin lainvoiman saanut tuomio estänyt uuden syytteen tutkimista.

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte ja vastaus Helsingin käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta Helsingissä 16.2.2022 tehdystä huumausainerikoksesta. Teonkuvauksen mukaan A oli laittomasti pitänyt hallussaan muun ohella 20,1 grammaa amfetamiinia, joka oli kokonaan tai ainakin osittain tarkoitettu levitykseen.

A myönsi amfetamiinin hallussapidon, mutta vetosi siihen, että huumausaine oli samaa huumausaine-erää kuin huumausaine, jonka hallussapidon perusteella hänet oli jo tuomittu 16.9.2021 tehdystä törkeästä huumausainerikoksesta Varsinais-Suomen käräjäoikeuden 12.1.2022 antamalla tuomiolla. Kysymys oli samasta teosta.

Käräjäoikeuden tuomio 24.1.2023 nro 23/103082

Käräjäoikeus totesi, että amfetamiinin hallussapito oli riidatonta. Käräjäoikeus piti mahdollisena sitä, että syytteen kohteena oleva amfetamiini saattoi olla peräisin samasta huumausaine-erästä kuin se amfetamiini, jonka osalta A oli aikaisemmin tuomittu 16.9.2021 tehdystä törkeästä huumausainerikoksesta. Kysymys oli kuitenkin laittomasta huumausaineesta, josta A:n olisi tullut jo hankkiutua eroon. Ottaen huomioon se aika, joka oli kulunut 16.9.2021 teosta nyt käsillä olevaan tekoaikaan 16.2.2022, sekä se, että tuomio 16.9.2021 teosta oli annettu jo 12.1.2022, käräjäoikeus katsoi, ettei kysymys ollut enää samasta teosta, josta A oli aikaisemmin tuomittu.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n huumausainerikoksesta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Marjukka Syväterä.

Helsingin hovioikeuden tuomio 12.3.2024 nro 24/110933

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin mahdolliseksi, että amfetamiini oli samaa huumausaine-erää kuin huumausaine, jonka hallussapidosta A oli tuomittu Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomiolla 12.1.2022. Turun hovioikeus oli sittemmin lainvoiman saaneella tuomiollaan 6.4.2023 pysyttänyt käräjäoikeuden tuomion. Hovioikeuden mukaan A oli myös mieltänyt käsitelleensä amfetamiinierää yhtenä kokonaisuutena. Hovioikeus katsoi, että amfetamiinin oli täytynyt olla A:n määräysvallassa esimerkiksi kätkettynä tai sijoitettuna toisaalle jo ennen A:n syyllistymistä siihen rikokseen, josta hänet oli ehditty tuomita ennen nyt käsiteltävää tekoa.

Hovioikeus totesi, että A oli ollut muun ohella 16.9.2021 syyksiluetun törkeän huumausainerikoksen vuoksi vapautensa menettäneenä 16.-28.9.2021 sekä uudelleen nyt kysymyksessä olevaan rikokseen liittyvästä kiinniottamisestaan 16.2.2022 lukien. Amfetamiinia ja muita huumausaineita oli tavattu ja takavarikoitu A:n hallusta noin viiden kuukauden vapauden jälkeen sekä kuukauden kuluttua siitä, kun A oli saanut aiemman huumausainerikostuomion. Syytteessä nyt tarkoitettu 20,1 grammaa amfetamiinia oli tavattu ja takavarikoitu eri paikkakunnalla kuin aikaisemmassa tuomiossa tarkoitettu 74,4 grammaa amfetamiinia. Hovioikeus katsoi näillä ja käräjäoikeuden lausumilla perusteilla, että 20,1 amfetamiinigramman hallussapidossa ei ollut kysymys samasta teosta, josta A oli jo tuomittu Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomiolla 12.1.2022. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Terhi Mattila ja Antto Orasmaa sekä asessori Noora Suokas.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna kysymykseen siitä, voitiinko syyte tutkia amfetamiinin hallussapitoa koskevalta osalta. Kysymys valitusluvan myöntämisestä muilta osin siirrettiin ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

A vaati valituksessaan, että syyte jätetään tutkimatta.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A on tuomittu rangaistukseen Varsinais-Suomen käräjäoikeuden 12.1.2022 antamalla tuomiolla muiden rikosten ohella 16.9.2021 Mäntyharjulla tehdystä törkeästä huumausainerikoksesta. A oli yhdessä toisen henkilön kanssa pitänyt asunnossaan hallussaan ainakin osittain myyntitarkoituksessa 74,4 grammaa amfetamiinia sekä muita huumausaineita. Turun hovioikeus on 6.4.2023 antamallaan tuomiolla pysyttänyt käräjäoikeuden tuomion voimassa. Hovioikeuden tuomio on tullut lainvoimaiseksi.

2. Syyttäjä on tässä asiassa vaatinut käräjäoikeudessa 30.9.2022 vireille tulleella haastehakemuksella A:lle rangaistusta muun ohella 16.2.2022 Helsingissä tehdystä huumausainerikoksesta. Teonkuvauksen mukaan A oli laittomasti pitänyt hallussaan 20,1 grammaa amfetamiinia ja muita huumausaineita. A on kiistänyt syytteen sillä perusteella, että syytteessä tarkoitettu amfetamiini oli samaa huumausaine-erää kuin amfetamiini, jonka hallussapidosta hänet oli jo tuomittu rangaistukseen Varsinais-Suomen käräjäoikeuden 12.1.2022 antamalla tuomiolla.

3. Alemmat oikeudet ovat katsoneet mahdolliseksi, että nyt kysymyksessä oleva amfetamiini on samaa huumausaine-erää kuin huumausaine, jonka hallussapidosta A on jo tuomittu kohdassa 1 mainitulla tuomiolla. Käräjäoikeus on kuitenkin katsonut, että kysymys ei ollut enää samasta teosta, josta A oli aikaisemmin tuomittu, joten syyte on tutkittu ja hänen on katsottu syyllistyneen huumausainerikokseen. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

4. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana kysymys siitä, estääkö mainittu aikaisempi tuomio syytteen tutkimisen tässä asiassa.

Sovellettavat oikeusohjeet

5. Suomen oikeudessa on vakiintuneesti katsottu, että rikosasiassa annetun ratkaisun saatua lainvoiman syytteen kohteena ollutta tekoa ei voida enää saattaa uudelleen tuomioistuimen tutkittavaksi. Uutta syytettä sellaisen olosuhteen arvioimiseksi, joka liittyy aiemmin käsiteltyyn tekoon, ei voida aiemmin annetun ratkaisun oikeusvoimavaikutuksen vuoksi ottaa tutkittavaksi.

6. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan 1 kohdan mukaan ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti (ne bis in idem -kielto). Tekojen samuuden arvioinnin tulee Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan perustua teon konkreettisten tosiseikkojen tarkasteluun. Keskeistä on se, koskeeko uusi syyte samoja tai olennaisesti samoja tosiseikkoja kuin aikaisempi syyte (Zolotukhin v. Venäjä, suuri jaosto, 10.2.2009, kohdat 82 ja 83).

7. Kansallisessa oikeuskäytännössä kysymys asian samuudesta on vastaavasti ratkaistu vertaamalla uuden syytteen teonkuvausta aiemman syytteen teonkuvaukseen. Ratkaisevaa on katsottu olevan, koskevatko syytteissä esitetyt teonkuvaukset samoja tosiseikkoja. Kysymys on ”samasta teosta”, jos syyte on koskenut viime kädessä yhtä ja samaa tosielämän tapahtumaa tai menettelyä kuin jo annettu lainvoimainen tuomio. Erityistä merkitystä on annettu tekijän, tekoajan ja tekopaikan samuudelle. Myös teon kohteelle ja sille, onko toiminta ollut jatkuvaa tai toistuvaa, on annettu arvioinnissa merkitystä. (KKO 2025:106, kohta 7 ja siinä viitatut ratkaisut.)

8. Syytteen tarkistamismahdollisuudella ja ne bis in idem -kiellolla on vahvoja yhtymäkohtia. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 17 §:n 1 momentin pääsäännön mukaan nostettua syytettä ei saa muuttaa. Pykälän 2 momentin mukaan syytteen muuttamisena ei kuitenkaan pidetä sitä, että syyttäjä ilmoittaa toisen lainkohdan kuin syytteessä tai vetoaa uuteen seikkaan syytteen tueksi (syytteen tarkistaminen). Kysymys teon samuudesta ratkaistaan yhdenmukaisilla perusteilla sekä arvioitaessa ne bis in idem -kieltoa että arvioitaessa oikeutta syytteen tarkistamiseen (KKO 2025:67, kohta 12 ja siinä viitatut ratkaisut). Syytteen tarkistaminen on mahdollista vielä hovioikeudessa, mutta syytettä ei voida muutoksenhakuvaiheessa laajentaa koskemaan toista tekoa.

Tekojen samuuden arviointi erityisesti huumausainerikoksissa

9. Korkein oikeus on huumausainerikoksen yksiköintiä koskevassa ratkaisussaan KKO 1997:117 katsonut samaan huumausaine-erään kohdistuneen laittoman maahantuonnin, hallussapidon ja välittämisen muodostavan yhden törkeän huumausainerikoksen, koska huumausaine-erä on tekijä, joka yhdistää siihen liittyvät teot jatkuvaksi toiminnaksi ja yhdeksi kokonaisuudeksi. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2025:2 (kohta 21) katsonut mainitun ratkaisun puoltavan sitä käsitystä, että saman huumausaine-erän maahantuontia, hallussapitoa ja levittämistä ei ole perusteltua myöskään prosessuaalisesti katsoa eri teoiksi.

10. Korkein oikeus on mainitussa ratkaisussaan KKO 2025:2 (kohdat 20 ja 22) katsonut huumausainerikosta koskevan syytteen tarkistamisen osalta, ettei tekojen samuuden arvioinnin kannalta olennaista ollut se, että muutettu syyte koski huomattavasti suurempia huumausainemääriä kuin alkuperäinen syyte, eikä sekään, että muutetun syytteen tekoaika oli pitempi kuin alkuperäisen syytteen mukainen tekoaika. Keskeisenä pidettiin sitä, että muutettu syyte muodosti yhtenäisen tekokokonaisuuden, johon alkuperäisessä syytteessä kuvattu menettely kuului, eikä alkuperäisen syytteen kohteena ollut osa ollut erotettavissa muutetun syytteen muodostamasta kokonaisuudesta selkeillä ja ennakoitavilla kriteereillä. Ratkaisussaan KKO 2025:67 (kohdat 18 ja 19) Korkein oikeus on puolestaan katsonut, että vetoaminen uuteen huumausaineeseen samassa huumausaineen toimitusta koskevassa erässä ei muuttanut tekoa toteuttamistavaltaan muunlaiseksi toiminnaksi. Samaan huumausaineen toimituserään kohdistunut menettely oli tapauksen olosuhteissa muodostanut historiallisesti yhden tapahtumainkulun ja tuli arvioitavaksi yhtenä huumausainerikoksena.

11. Ne bis in idem -kielto ei estä syyttämästä useista samankaltaisista teoista, mikäli kysymys ei ole edellä todettujen arviointiperusteiden perusteella samasta teosta. Oikeuskäytännössä lainvoimaisen tuomion oikeusvoiman ulottuvuutta koskevassa arvioinnissa on annettu merkitystä muun muassa uuden menettelyn tekoajalle. Lainvoimaisen tuomion purkamista koskevassa ratkaisussa KKO 1984 II 197 oli kyse alkoholipitoisen aineen myynnistä noin viiden kuukauden ajalla. Korkein oikeus on mainitussa ratkaisussaan yhtäältä katsonut, että aikaisemmin käsitellyssä asiassa tekijän syyksi luettuun alkoholipitoisen aineen myyntiä koskevaan rikokseen sisältyivät kaikki tekijän ennen tuossa asiassa julistettua alioikeuden ratkaisua tekemät alkoholipitoisen aineen myynnit. Toisaalta Korkein oikeus on katsonut, että lainvoimainen hovioikeuden ratkaisu ei estänyt tekijän tuomitsemista rangaistukseen alioikeuden julistaman ratkaisun jälkeen tehdyistä teoista. Korkein oikeus on edelleen ratkaisussaan KKO 1981 II 123 katsonut, että tekijää, joka oli lainvoimaisesti tuomittu tiettyyn huumausaine-erään kohdistuneesta huumausainerikoksesta, voitiin tuolloin voimassa olleen samaan erään kohdistuvien eri huumausainerikosten yksiköintiä koskeneen huumausainelain 9 §:n erityissäännöksen estämättä syyttää ja hänet voitiin tuomita rangaistukseen aikaisemman tuomion jälkeen tehdystä tuossa tuomiossa tarkoitettuihin, takavarikoimatta jääneisiin huumausaineisiin kohdistuneesta rikoksesta.

12. Korkein oikeus on kuitenkin antanut merkitystä myös teon luonteelle arvioitaessa sitä, onko tuomion jälkeen ajoittuvassa menettelyssä kysymys samasta vai uudesta rikoksesta. Ratkaisussa KKO 2000:4 työtodistuksen antamisen laiminlyönnistä toimitusjohtajalle jo annettu rangaistusmääräys oli esteenä hänen tuomitsemiselleen siitä, ettei hän ollut myöhemminkään antanut pyydettyä todistusta. Korkein oikeus on perustellut tätä sillä, että kysymys oli kertaluonteisesti täytettävästä velvollisuudesta. Myös ratkaisussa KKO 2015:82 on katsottu, että käräjäoikeuden aikaisempi lainvoimainen tuomio asevelvollisuudesta kieltäytymisestä esti tutkimasta uutta syytettä, jossa tuomion jälkeen aseelliseen palvelukseen uudestaan määrättyä vastaajaa syytettiin siitä, että hän oli jälleen kieltäytynyt palveluksesta.

Arvioinnin lähtökohdat tässä asiassa

13. Tässä asiassa arvioinnin kohteena on se, estääkö aiempi huumausaineen hallussapitoa koskeva lainvoimainen tuomio uuden syytteen tutkimisen sellaisesta samaan huumausaine-erään kuuluneen huumausaineen hallussapidosta, johon tekijä on syyllistynyt aiemmin annetun tuomion jälkeen, mutta ennen kuin tuomio on saavuttanut lainvoiman. Korkein oikeus toteaa, että arvioinnin keskiössä on kysymys siitä, olisiko syytettä voitu tarkistaa kattamaan tekijän myöhempi menettely jo ensimmäisessä oikeudenkäynnissä.

14. Edellä todetusti oikeuskäytännössä on katsottu, että syytteen tarkistaminen on monin osin mahdollista vielä muutoksenhakuvaiheessa (ks. KKO 2025:2, kohta 6 ja siinä viitatut ratkaisut sekä KKO 2019:72, kohdat 9–11). Syytettä on katsottu olevan sallittua tarkistaa myös käräjäoikeuden tuomion jälkeisten sattumusten perusteella (ks. esim. KKO 2008:6 ja KKO 2012:80), mutta tällöin on kyse ollut siitä, että jo alkuperäiseen syytteeseen sisältyneestä vastaajan menettelystä aiheutunut rikosoikeudellisesti merkityksellinen seuraus on ilmennyt vasta käräjäoikeuden tuomion jälkeen.

15. Kun arvioidaan tekojen samuutta syytteen tarkistamisen kannalta, huomioon on otettava myös oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 1 §, jonka mukaan oikeudenkäynti hovioikeudessa koskee käräjäoikeuden ratkaisun kohteena ollutta asiaa valituksessa ja mahdollisessa vastauksessa vedotulta osalta. Siltä osin kuin vastaajan menettely on ajoittunut käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeiseen aikaan, se ei ole eikä olisi voinutkaan olla käräjäoikeuden arvioitavana alkuperäistä syytettä käsiteltäessä. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että käräjäoikeuden tuomion jälkeistä vastaajan menettelyä on lähtökohtaisesti perusteltua pitää prosessuaalisesti uutena tekona. Muu kanta merkitsisi, että menettely tulisi säännönmukaisesti arvioitavaksi ensiasteena hovioikeudessa. Tällainen tulkinta saa jossain määrin tukea myös Korkeimman oikeuden vanhemmasta oikeuskäytännöstä (ks. edellä mainittu KKO 1984 II 197). Tätä johtopäätöstä perustelee myös osaltaan se, että menettelyn jatkaminen käräjäoikeuden tuomion sisältämän moitteen jälkeen ilmentää lähtökohtaisesti sellaista uutta ja erillistä päätöksentekoa, joka puoltaa tekojen rikosoikeudellista erillisyyttä (ks. KKO 2015:82, kohta 25), eikä tekojen erillisyyden sitomista käräjäoikeuden tuomion antamisajankohtaan voida pitää myöskään vastaajan kannalta ennakoimattomana.

Syytteen tutkiminen tässä asiassa

16. A:han kohdistettu ensimmäinen syyte on koskenut amfetamiinin hallussapitoa yhdessä toisen henkilön kanssa Mäntyharjulla sijainneessa asunnossa 16.9.2021. Mainittu huumausaine on rikoksen ilmitulon yhteydessä takavarikoitu. Nyt kysymyksessä oleva syyte koskee amfetamiinin hallussapitoa Helsingissä sijainneessa asunnossa 16.2.2022.

17. Alemmat oikeudet ovat katsoneet, että nyt kysymyksessä oleva amfetamiini on mahdollisesti samaa amfetamiinierää kuin ensimmäisen syytteen kohteena ollut amfetamiini. Hovioikeuden katsomin tavoin nyt kysymyksessä olevan amfetamiinin on siten täytynyt olla A:n määräysvallassa jo hänen syyllistyessään ensimmäisen syytteen kohteena olevaan tekoon 16.9.2021, kunnes se on lopulta takavarikoitu A:n hallusta 16.2.2022.

18. Kohdasta 9 ilmenevin tavoin samaan huumausaine-erään kohdistuva menettely katsotaan lähtökohtaisesti prosessuaalisesti samaksi teoksi. Nyt syytteessä on kuitenkin kysymys A:n menettelystä siltä osin kuin hän on pitänyt amfetamiinia hallussaan sen jälkeen, kun hänet on Varsinais-Suomen käräjäoikeuden 12.1.2022 antamalla tuomiolla tuomittu ensimmäisen syytteen kohteena olevasta teosta. Kohdasta 15 ilmenevin tavoin syytettä ei olisi voitu tarkistaa kattamaan käräjäoikeuden tuomion jälkeistä A:n menettelyä mainitussa oikeudenkäynnissä. Korkein oikeus toteaa edelleen, että huumausaineen hallussapidossa ei ole kyse myöskään sellaisesta kohdassa 12 viitattuun ratkaisukäytäntöön rinnastuvasta kertaluonteisesta menettelystä, joka olisi jo tullut rikosoikeudellisesti arvioiduksi ensimmäistä syytettä koskeneessa tuomiossa.

19. Korkein oikeus katsoo siten johtopäätöksenään, että A:han kohdistetuissa syytteissä ei ole ollut kysymys samasta teosta. Aikaisempi tuomio ei näin ollen ole estänyt syytteen tutkimista.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Tatu Leppänen sekä oikeusneuvokset Kirsti Uusitalo, Eva Tammi-Salminen, Jussi Tapani ja Heli Melander. Esittelijä Laura Stenberg.