KKO:2025:72

Tekoaikaan lähes 19-vuotias A ja lähes 15-vuotias B olivat olleet yhteisymmärryksessä yhden kerran sukupuoliyhteydessä. A:n ja B:n välillä ei ollut seurustelusuhdetta, mutta he olivat ennen sukupuoliyhteyttä tutustuneet toisiinsa viestittelemällä ja tapaamalla joitakin kertoja.

Korkein oikeus katsoi, ettei osapuolten iässä sekä henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ollut rikoslain 20 luvun 7 a §:ssä (540/2011) tarkoitettua suurta eroa eikä teon katsottu myöskään loukanneen B:n seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Syyte törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä hylättiin.

RL 20 luku 7 § 1 mom (540/2011)
RL 20 luku 7 a § (540/2011)

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte ja vastaus Satakunnan käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Syytteen mukaan A oli ollut sukupuoliyhteydessä 14-vuotiaan B:n kanssa sekä tehnyt tälle muitakin seksuaalisia tekoja ja saanut tämän ryhtymään sellaisiin tekoihin.

B oli ollut ihastunut 18-vuotiaaseen A:han ja A oli B:n ihastusta hyväksikäyttäen saanut B:n luottamaan häneen. A oli viestitellyt B:n kanssa ja he olivat sopineet tapaamisesta A:n asunnolla. A oli hakenut B:n autolla luokseen, jossa he olivat olleet sukupuoliyhteydessä siten, että A oli tunkeutunut peniksellään B:n emättimeen. Sukupuoliyhteys oli ollut suojattu. A ja B olivat tässä yhteydessä myös suudelleet ja kosketelleet toisiaan. A ei ole kyseisen tapahtuman jälkeen ollut B:n kanssa minkäänlaisessa suhteessa.

Teko oli sisältänyt sukupuoliyhteyden. Ottaen huomioon uhrin henkilökohtaiset olosuhteet, tekoon liittyvä luottamussuhteen hyväksikäyttäminen sekä teko-olosuhteet kokonaisuudessaan rikosta oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

B yhtyi syyttäjän rangaistusvaatimukseen.

A kiisti syytteen. A ei ollut ollut sukupuoliyhteydessä B:n kanssa, tehnyt tälle muitakaan seksuaalisia tekoja taikka saanut B:tä ryhtymään sellaisiin tekoihin. A ei ollut pyrkinyt rakentamaan luottamussuhdetta hänen ja B:n välille.

Käräjäoikeuden tuomio 2.11.2022 nro 22/143770

Käräjäoikeus katsoi asiassa tulleen näytetyksi, että A oli ollut syytteessä kuvatulla tavalla sukupuoliyhteydessä B:n kanssa. A oli ollut myös tahallisuuden edellyttämällä tavalla tietoinen B:n iästä. Käräjäoikeus totesi olevan selvää, että jonkinlainen luottamussuhde asianosaisten välille oli syntynyt, koska he olivat olleet sukupuoliyhteydessä keskenään. Käräjäoikeus ei kuitenkaan katsonut näytön osoittavan, että A olisi syyksilukemisen kannalta merkityksellisesti asianomistajan ihastusta hyväksikäyttäen saanut B:n luottamaan häneen ja että A olisi tätä luottamussuhdetta hyväksi käyttänyt.

Käräjäoikeus totesi rikoslain 20 luvun 7 a §:n (540/2011) rajoitussäännöksen osalta, että A oli ollut tekoaikana noin 18 vuotta ja 11 kuukautta vanha, kun B oli ollut iältään 14 vuotta ja 11 kuukautta. Käräjäoikeus katsoi, että osapuolten ikäero ei ollut suuri. Asiassa ei ollut tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella asianosaisten henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä olisi ollut suurta eroa.

Sukupuoliyhteys oli tapahtunut yhteisymmärryksessä muutaman viikon molemminpuolisen aktiivisen viestittelyn jälkeen. Sukupuoliyhteyden olosuhteisiin ei liittynyt moitittavia seikkoja. Tilanteeseen ei ollut väitetty liittyneen päihteiden käyttöä tai painostusta. Näyttö kokonaisuutena ei osoittanut, että B:n tahdonmuodostukseen olisi vaikutettu epäasiallisin keinoin niin, että B:n seksuaalista itsemääräämisoikeutta olisi loukattu.

Käräjäoikeus katsoi rajoitussäännöksen soveltuvan asiaan ja hylkäsi syytteen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Jenni Sihvonen (eri mieltä) ja Arto Mikkonen sekä käräjänotaari Heidi Vanha-Similä.

Eri mieltä ollut käräjätuomari Sihvonen katsoi, että osapuolten ikäero oli suuri ottaen huomioon, että arvioitava teko oli sukupuoliyhteys. B oli ollut hänen 14 vuoden ikänsä huomioon ottaen altis vaikuttamiselle, vaikka tekoon ei ollut liittynyt päihteiden käyttöä tai painostusta. B oli ollut ihastunut itseään selvästi vanhempaan A:han eikä ollut näissä olosuhteissa voinut päättää seksuaaliseen tekoon ryhtymisestä vapaana ulkopuolisesta vaikuttamisesta ja tasavertaisesti A:n kanssa. Arvioinnissa ratkaisevaa merkitystä ei voitu antaa sille, miten B oli teon aikana mieltänyt seksuaalisen itsemääräämisoikeuden mahdollisen loukkauksen. Ikäero oli suuri ja teko oli loukannut B:n seksuaalista itsemääräämisoikeutta, joten rajoitussäännös ei soveltunut.

Teon oikeudellisen arvioinnin osalta eri mieltä ollut käräjätuomari katsoi, ettei teko ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä ja katsoi A:n syyllistyneen törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön asemesta lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, josta A tulisi tuomita 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Vaasan hovioikeuden tuomio 31.1.2024 nro 24/104104

Syyttäjä ja B valittivat hovioikeuteen ja vaativat, että A tuomitaan syytteen mukaisesti törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Annette Laukkonen (eri mieltä) ja Linda Taivassalo sekä asessori Pauli Kataja.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Laukkonen katsoi rajoitussäännöstä koskevan arvioinnin osalta, että A oli käyttänyt hyväkseen B:n ihastusta häneen. A oli käytöksellään ja yhteydenpidollaan antanut B:n ymmärtää olevansa tästä kiinnostunut muutoinkin kuin kertaluonteisen seksuaalisen kanssakäymisen merkeissä. A oli vaikuttanut B:n tahdonmuodostukseen epäasiallisesti harhaanjohtamalla eikä B:llä sanotuissa olosuhteissa ollut mahdollisuutta tehdä ulkoisista vaikutteista vapaasti oikeisiin tietoihin perustuvaa arviota sukupuoliyhteyteen suostumisesta ja sukupuolisen kanssakäymisen vaikutuksista. Osapuolten elämäntilanteet olivat olleet ikäerosta johtuen erilaiset, joten seksuaalista kanssakäymistä ei voitu nyt pitää sellaisena nuorten keskinäisenä sukupuolisuhteena, joka jäisi rangaistavuuden ulkopuolelle. Hovioikeudenneuvos katsoi teon loukanneen B:n seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja A:n syyllistyneen törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, josta tämä tulisi tuomita 1 vuoden 2 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

Syyttäjä vaati valituksessaan, että A tuomitaan syytteen mukaisesti törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Asiassa on alempien oikeusasteiden ratkaisujen perusteella tullut selvitetyksi, että tekoaikaan 18 vuoden 11 kuukauden ikäinen A on ollut sukupuoliyhteydessä 14 vuoden 11 kuukauden ikäisen B:n (jäljempänä asianomistaja) kanssa ja samassa yhteydessä he ovat suudelleet sekä kosketelleet toisiaan. Sukupuoliyhteyttä edeltävästi A ja asianomistaja ovat viestitelleet ja olleet muutoinkin tekemisissä toistensa kanssa jossakin määrin. He eivät kuitenkaan olleet seurustelusuhteessa. Sukupuoliyhteys on tapahtunut yhteisymmärryksessä A:n asunnolla, jonne A on hakenut asianomistajan autolla. Sukupuoliyhteyden jälkeen he eivät ole olleet juurikaan tekemisissä.

2. Käräjäoikeus on tuomiossaan katsonut, että teko ei ollut loukannut asianomistajan seksuaalista itsemääräämisoikeutta, eikä osapuolten iässä sekä henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ollut suurta eroa. Näin ollen rikoslain 20 luvun 7 a §:n (540/2011) mukainen rajoitussäännös soveltui ja käräjäoikeus hylkäsi syytteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

3. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän valituksesta ratkaistavana se, soveltuuko A:n menettelyyn rikoslain 20 luvun 7 a §:n (540/2011) rajoitussäännös. Mikäli rajoitussäännös ei tule sovellettavaksi, kysymys on myös menettelyn rikosoikeudellisesta arvioinnista ja rangaistuksen määräämisestä.

Sovellettavat säännökset ja oikeuskäytäntö

4. Asiassa sovellettavaksi tulevan rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momentin 1 kohdan (540/2011) nojalla törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan muun muassa se, joka on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa, jos rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Saman luvun 6 §:n 2 momentin (540/2011) nojalla lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan muun muassa se, joka on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa, jos rikos ei saman luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla ole kokonaisuutena arvostellen törkeä.

5. Lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä tai 7 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ei kuitenkaan saman luvun 7 a §:n (540/2011) rajoitussäännöksen johdosta pidetä tekoa, joka ei loukkaa kohteen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja jonka osapuolten iässä sekä henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa.

6. Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevien säännösten tavoitteena on suojata lapsia heitä vahingoittavilta sek­suaalisilta teoilta. Sääntelyn lähtökohtana on, että alle 16-vuotias ei vielä ole kypsä päättämään seksuaalisesta käyttäytymisestään ja sen vuoksi tarvitsee lain turvaamaa suojaa. (KKO 2018:74, kohta 16 ja KKO 2021:15, kohta 15.)

7. Kuudentoista vuoden suojaikärajaa ja siihen liittyvää rajoitussäännöstä koskevalla sääntelyllä on pyritty löytämään ratkaisu, joka yhtäältä mahdollistaa aikuisten nuoriin kohdistaman seksuaalisen hyväksikäytön rankaisemisen, mutta toisaalta antaa mahdollisuuden arvioida joustavasti nuorten keskinäisiä sukupuolisuhteita (HE 6/1997 vp s. 162). Sääntelyn esitöiden mukaan tavoite suojata lasta seksuaaliselta hyväksikäytöltä ei vaadi rajoittamaan nuorten keskinäisiä sukupuolisuhteita silloin, kun niihin ei liity hyväksikäyttämistä (HE 6/1997 vp s. 183 ja HE 282/2010 vp s. 105–106). Suojaikärajaa nuorempi voi siten rajoitussäännöksessä tarkoitetussa tilanteessa vapaaehtoisesti päättää ryhtymisestä seksuaaliseen kanssakäymiseen. Tarkoituksena on suojata seksuaalista itsemääräämisoikeutta niin, että lapsen tahdonmuodostukseen ei vaikuteta epäasiallisin keinoin esimerkiksi painostuksen tai taivuttelun kautta. (HE 282/2010 vp s. 48 ja 106.)

8. Rajoitussäännöksen soveltamisen edellytyksenä on, että osapuolten iässä tai kypsyydessä kummassakaan ei ole suurta eroa. Laissa ei ole säädetty siitä, kuinka monen vuoden ikäeroa on pidettävä suurena ja millainen ikäero estää rajoitussäännöksen soveltamisen. Lain perustelujen mukaan ikäeron suuruutta on syytä tarkastella paitsi laskennallisena ikäerona myös suhteessa kummankin osapuolen ikään. Useiden vuosien ikäeroa ei kuitenkaan voida pitää vähäisenä. Osapuolten henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä olevat erot ovat säännöksen tarkoituksen kannalta vielä tärkeämpiä kuin ikäero, koska juuri kehityseron vähäisyys on olennainen tasavertaisen aseman saavuttamiselle seksuaalisuhteessa. Kehityserolla tarkoitetaan säännöksessä muutakin kuin seksuaalista kypsyyttä. Sen arvioinnissa olennaista on myös asianomaisen kyky itsenäiseen päätöksentekoon ja hänen elämänkokemuksensa. (HE 6/1997 vp s. 183.)

9. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 3 §:n mukaan rikosasiassa kantajan eli syyttäjän on näytettävä ne seikat, joihin hänen rangaistusvaatimuksensa perustuu. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä KKO 2016:97 todetuin tavoin syyttäjän näyttötaakka koskee myös rangaistavuuden poistavia perusteita kuten hätävarjelua (kohta 8). Syyttäjällä on näyttötaakka rajoitussäännöksen poissulkevista perusteista tilanteessa, jossa vastaaja esittää tätä koskevan väitteen, mikäli väite saa tukea myös muista asian käsittelyssä esiin tulleista seikoista. (KKO 2022:70, kohta 17.)

10. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2018:74 arvioitavana oli tilanne, jossa 17-vuotias vastaaja oli ollut sukupuoliyhteydessä 15-vuotiaan ja 14–15-vuotiaan asianomistajien kanssa. Sukupuoliyhteydet olivat tapahtuneet nuorten keskinäisen ajanvieton yhteydessä, johon oli liittynyt päihteiden tarjoamista ja käyttöä. Korkein oikeus on ratkaisussa todennut, että koska alle 16-vuotias ei vielä ole kypsä päättämään seksuaalisesta käyttäytymisestään, arvioitaessa sitä, onko lapseen kohdistettu seksuaalinen teko loukannut lapsen seksuaalista itsemääräämisoikeutta rajoitussäännöksessä tarkoitetulla tavalla, ratkaisevana ei voida pitää yksinomaan sitä, onko lapsi ollut vapaaehtoisesti teon kohteena. Näin on silloinkin, kun osapuolten iässä sekä henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa. (Kohdat 16 ja 17.)

11. Ratkaisussa on edelleen todettu, että lapsen seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaa myös sellainen seksuaalinen teko, johon hänet on painostettu, taivuteltu tai houkuteltu suostumaan. Lapsen tahdonmuodostukseen voidaan epäasiallisesti vaikuttaa myös muuten kuin sanallisesti. Lapsen seksuaalista itsemääräämisoikeutta voi loukata myös seksuaalinen teko, johon lapsi on saatu suostumaan luomalla olosuhteet, joissa seksuaalisesta kanssakäymisestä kieltäytyminen on tehty lapselle vaikeaksi. (Kohta 18.)

12. Korkein oikeus on mainitussa ratkaisussa todennut myös, että epäasiallista vaikuttamista arvioitaessa ei välttämättä voida antaa sanottavasti merkitystä sille, miten asianomistaja on itse teon aikaan tai myöhemmin rikosprosessissa mieltänyt itsemääräämisoikeutensa mahdollisen loukkauksen (kohta 22). Rajoitussäännöksen soveltaminen ei edellytä sitä, että osapuolet olisivat seurustelusuhteessa keskenään. Seurustelusuhde voi tosin jossakin tapauksessa puoltaa sitä, että 16 vuoden suojaikärajaa nuoremman ja 16 vuotta täyttäneen nuoren välisessä sukupuoliyhteydessä on kysymys tasavertaisista lähtökohdista päätetystä vapaaehtoisesta kanssakäymisestä eikä rikoslaissa tarkoitetusta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. (Kohta 25.) Ratkaisussa rajoitussäännöksen katsottiin soveltuvan, kun osoittamatta oli jäänyt, että asianomistajien tahdonmuodostukseen olisi vaikutettu siten epäasianmukaisesti, etteivät asianomistajat ole vastaajan tieten kyenneet päättämään itsenäisesti ja tasavertaisesti vastaajan kanssa seksuaalisesta kanssakäymisestään syytteessä tarkoitetuissa tilanteissa (kohta 30).

13. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2021:15 arvioitavana oli 17-vuotiaan vastaajan sukupuoliyhteys 12-vuotiaan asianomistajan kanssa. Vastaaja ja asianomistaja olivat seurustelleet, ja he olivat yhteisymmärryksessä päättäneet olla sukupuoliyhteydessä. Korkein oikeus on todennut, että rajoitussäännöksessä tarkoitettu seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaamattomuus edellyttää sitä, että lapsi kykenee ikänsä ja kehitystasonsa puolesta ylipäätään arvioimaan sukupuolisen kanssakäymisen vaikutukset (kohta 13). Arviointi siitä, ovatko osapuolet olleet tasavertaisessa asemassa sukupuoliyhteyteen osallistumisen kannalta, on tehtävä tapauskohtaisesti. Arvioinnissa on merkitystä ikäeron ja yksilöllisten kypsyystasojen ohella osapuolten suhteen laadulla ja sukupuoliyhteyden olosuhteilla. (Kohta 16.) Ratkaisussa rajoitussäännöksen ei katsottu soveltuneen, koska osapuolten välinen ikäero oli suuri, kun otettiin huomioon ikäero suhteutettuna 16 vuoden suojaikärajaan ja asianomistajan nuoreen ikään sekä se, että kysymys oli sukupuoliyhteydestä.

14. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2022:70 arvioitavana oli tilanne, jossa 20-vuotias vastaaja ja 15-vuotias asianomistaja olivat seurustelleet ja olleet useita kertoja yhteisymmärryksessä sukupuoliyhteydessä. Korkein oikeus ei pitänyt 15-vuotiaan asianomistajan kohdalla jonkin verran yli viiden vuoden ikäeroa niin suurena, että rajoitussäännöksen soveltuminen yksinomaan tällä perusteella estyisi. Kun asianomistaja ikänsä ja suhteen laadusta esitetty selvitys huomioon ottaen oli voinut myös tasavertaisesti päättää sukupuoliyhteyksiin osallistumisesta, osapuolten henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessäkään ei katsottu olleen suurta eroa. Rajoitussäännös tuli sovellettavaksi ja syyte lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä hylättiin.

Rajoitussäännöksen soveltamisen arviointi tässä asiassa

15. Rajoitussäännöksen soveltaminen edellyttää edellä selostetusti, että teko ei loukkaa kohteen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja ettei osapuolten iässä sekä henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ole suurta eroa. Säännöksen sanamuodosta ja esitöistä ilmenee, että kaikkien rajoitussäännöksen edellytysten tulee täyttyä. Edellä kohdassa 9 todetuin tavoin syyttäjällä on näyttötaakka rajoitussäännöksen poissulkevista perusteista.

16. A:n ja asianomistajan ikäero on ollut neljä vuotta, ja asianomistaja on ollut lähes 15-vuotias. Lain esitöissä todetulla tavalla ikäeron suuruuden arvioinnissa on otettava huomioon paitsi laskennallinen ikäero, myös ikäero suhteessa osapuolten ikään ja suojaikärajaan. Sitä, mitä on pidettävä suurena ikäerona, on arvioitava tapauskohtaisesti. Selvästi suojaikärajaa nuorempien lasten kohdalla rajoitussäännöksen soveltaminen edellyttää pienempää ikäeroa, mutta nuorten kasvaessa ikäeron vaikutus kehitykseen tasoittuu. Lapset myös kehittyvät yksilöllisesti. Tämän vuoksi asianomistajan ollessa lähes 15-vuotias yksinomaan neljän vuoden ikäeron perusteella ei voida otaksua osapuolten päättäneen seksuaalisesta kanssakäymisestä epätasa-arvoisista lähtökohdista, vaan ikäeron lisäksi arvioinnissa korostuvat osapuolten mahdollinen kypsyysero ja heidän väliseen kanssakäymiseensä liittyvät tapauskohtaiset seikat.

17. Korkein oikeus toteaa, että tässä asiassa lähes 15-vuo­tiaan asianomistajan kohdalla neljän vuoden ikäeroa ei ole pidettävä niin suurena, että rajoitussäännöksen soveltaminen tällä perusteella estyisi.

18. Asiassa ei ole esitetty selvitystä, joka viittaisi siihen, että osapuolten henkisessä tai ruumiillisessa kypsyydessä olisi suurta eroa eikä osapuolten ikä ja ikäerokaan tätä puolla.

19. Asianomistajan seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaamisen osalta syyttäjä on esittänyt, että A oli käyttänyt hyväkseen asianomistajan häntä kohtaan tuntemaa ihastusta ja epäasiallisesti taivuttanut asianomistajan sukupuoliyhteyteen ja seksuaalisiin tekoihin. Syyttäjän mukaan A oli tavoitellut ainoastaan sukupuoliyhteyttä asianomistajan kanssa, mikä ilmenee teon olosuhteista ja osapuolten välisestä yhteydenpidosta, joka oli päättynyt teon jälkeen.

20. Korkein oikeus toteaa, että osapuolten on selvitetty ennen sukupuoliyhteyttä viestitelleen joidenkin viikkojen ajan, minkä lisäksi he olivat jossakin määrin tavanneet toisiaan. He eivät olleet seurustelleet keskenään eikä kumpikaan heistä ole kuvannut heidän suhdettaan myöskään kaverisuhteeksi.

21. A oli yhdessä sovitusti noutanut asianomistajan autolla asunnolleen tämän ystävän luota. Asunnolla he olivat jutelleet ja katsoneet elokuvaa ennen sukupuoliyhteyttä. Kumpikaan osapuoli ei ollut tapahtumahetkellä päihtynyt. Sukupuoliyhteys oli tapahtunut yhteisymmärryksessä ja suojatusti. A:n toimista asunnolla ei ole esitetty muuta näyttöä. A oli tämän jälkeen kuljettanut asianomistajan autolla takaisin tämän ystävän luokse.

22. Osapuolten ei ole selvitetty olleen sukupuoliyhteyden jälkeen enemmälti tekemisissä joitain viestejä lukuun ottamatta. Tähän on osaltaan voinut vaikuttaa se, että asianomistajan puhelimen käyttö on hänen vanhempiensa toimesta estetty asian tultua ilmi.

23. Korkein oikeus toteaa, että rajoitussäännöksen soveltuminen ei edellytä, että osapuolet olisivat seurustelusuhteessa. Seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen kuuluu myös oikeus päättää seksuaalisesta kanssakäymisestä seurustelusuhteen ulkopuolella. Seksuaaliseen kanssakäymiseen seurustelusuhteen ulkopuolella voi liittyä suurempi riski siitä, että osapuolten käsitykset seksuaalisen kanssakäymisen merkityksestä poikkeavat toisistaan. Tämä näkökulma korostuu tilanteessa, jossa toisen osapuolen kyky arvioida seksuaalisen kanssakäymisen ja erityisesti sukupuoliyhteyden merkitystä on nuoren iän vuoksi vajavainen.

24. Olennaista seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkausta arvioitaessa on kuitenkin edellä todetusti se, onko lapsi kyennyt itsenäisesti ja tasavertaisesti toisen osapuolen kanssa päättämään seksuaalisesta käyttäytymisestään. Arvioitavana on tällöin myös se, onko tähän seksuaalisen itsemääräämisoikeuden käyttämiseen toisen osapuolen taholta epäasiallisesti vaikutettu.

25. Seurustelusuhteen tai varsinaisen ystävyyssuhteen puuttumisesta ei tässä asiassa asianomistajan ikäkin huomioon ottaen voida tehdä päätelmää siitä, että asianomistaja ei olisi kyennyt tasavertaisesti A:n kanssa käyttämään seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan. Asiassa ei ole näyttöä siitä, että A olisi asianomistajan nuorta ikää ja siihen tyypillisesti liittyvää johdateltavuutta hyväksikäyttäen taivuttanut, painostanut tai houkutellut asianomistajan seksuaaliseen kanssakäymiseen kanssaan tai muutoin epäasiallisesti vaikuttanut hänen päätöksentekoonsa. Olosuhteiden ei ole myöskään yksin sen vuoksi, että A on kuljettanut asianomistajan asunnolleen, osoitettu olleen sellaiset, että ne olisivat rajoittaneet asianomistajan edellytyksiä käyttää seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan tai että asianomistaja olisi saatu suostumaan sukupuoliyhteyteen luomalla olosuhteet, joissa kieltäytyminen olisi vaikeaa. Vastaajan pelkkä tietoisuus asianomistajan ihastumisesta ei Korkeimman oikeuden mukaan tarkoita sellaisen olosuhteen luomista tai hyväksikäyttämistä, että kyse olisi epäasiallisesta vaikuttamisesta seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen.

26. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että asiassa ei ole pääteltävissä käsillä olevan tapahtuman olosuhteiden olleen A:n toimesta tai hänen tieten sellaiset, että asianomistajan tahdonmuodostukseen olisi vaikutettu epäasiallisesti.

27. Korkein oikeus toteaa johtopäätöksenään, ettei osapuolten iässä sekä henkisessä tai ruumiillisessa kypsyydessä ole ollut suurta eroa. A:n teon ei ole myöskään näytetty loukanneen asianomistajan seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Rikoslain 20 luvun 7 a §:n (540/2011) rajoitussäännös tulee sovellettavaksi asiassa, eikä A:n menettelyä ole pidettävä syyttäjän väittämänä rikoksena. Aihetta hovioikeuden ratkaisun lopputuloksen muuttamiseen ei ole.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ari Kantor, Lena Engstrand, Juha Mäkelä, Timo Ojala ja Pasi Pölönen. Esittelijä Jenna Mansikkamäki.